maanantai 28. lokakuuta 2013

Lähi- ja etäruokaa

Eilen pistin pannulle lauantaina Kerimäeltä löydetyt kantarellit. Sekaan silppusin omassa maassa kasvatettua punasipulia. Lähi- ja luomuruokaa parhaimmillaan! Tällä kertaa en lorauttanut edes kermatilkkaa kastikkeeksi, sillä sienet olivat sateisen syksyn seurauksena niin vetisiä, että kun ne pannulla porisivat, luulin jo saavani aikaiseksi keittoa! Mutta kun jaksoi tarpeeksi pitkään odotella, neste haihtui taivaan... tai oikeastaan liesituulettimen tuuliin.



Sienien seuraksi kiehautin kuopuksen mieliksi jasmiiniriisiä. Lapsi oli päässyt jasmiiniriisin makuun koulun kotitaloustunnilla ja niin sitä kaavoihin kangistuneet vanhemmatkin löysivät uuden riisilajin ja makuelämyksen.

Läheisessä Lidlissä on myynnissä vihreässä kilon paketissa Thai Jasmine -riisiä, joka kypsyy syötäväksi kymmenessä minuutissa. Tämä pohjoisthaimaalainen etäruoka on siis myös pikaruokaa! Lähi-Prismasta oli lautasella Kariniemen kananpoikaa, nopeasti kypsyvää sekin. Pikkuruiset tomaatit ovat omaa tuontantoa. Tosin meinasivat vallan vihreiksi jäädä Suomen lyhyessä kesässä, mutta kun ne tuotiin pakkasia pakoon sisätiloihin, alkoi poskiin nousta kaunis puna. Ja voi miten hyviä ja makoisia itsekasvatetut tomaatit ovatkaan!


Kupu täynnä maistuvaa apetta olikin hyvä istahtaa autoon ja auton keula kohti Kuopiota. Esikoinen oli viikonlopun EYP:n istunnossa ja julkisia kulkuvälineitä käyttäen paluu olisi siirtynyt maanantaille. Niinpä vanhemmat halusivat hakea lapsensa kotiin. Toki samalla reissulla sai mukavasti hoidettua pikaisen pistäytymisen pikkuruiseen (hah!) sisustustavarataloon Matkuksessa.

Matkasää vaikutti aluksi syksyisen harmaalta, mutta aurinko löytyi kuitenkin kultaamaan puiden latvoja ja sänkipeltoja. Auton ikkunan läpi nappailin kuvasaalista täydessä vauhdissa. Harmi, etten ollut valmiusasemissa parhaiden maisemien kohdalla.

Koivujen valkeat rungot ovat kauneudessaan lumoavia. Tosin koivukuvan vauhtiraidat luovat mielikuvan unimaisemasta. Ehkä koko kolmen päivän viikonloppuvapaa olikin vain unta?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti