Letkistellen hernerockaa

Vaikkei vielä talvi olekaan saanut yliotetta syksystä, päätin pistää porisemaan kattilaan koko perheelle maistuvaa soppaa, siis hernekeittoa. Tässä pikaruokien luvatussa maailmassa sen valmistaminen ja keittely on pitkällisyydessään jonkinlaista downshiftaamista. Vaivalloista rokan kokkaaminen ei ole, sehän poppaa itsekseen hellalla hellällä lämmöllä.

Alkusoittona rokan valmistukselle oli pimeyden mukanaan tuoma blues, joka vei kekseliäisyyden päästä. Joka päivä olisi syötävä, kun vain keksisi että mitä! Rokka on reilua, heavya ruokaa, jota voi kerralla keittää hervottoman annoksen, pistää pakkaseen osan ja pakastamaton keitto paranee joka lämmityksellä niin kauan kuin sitä riittää. Kun kymmenen litran kattilalla keittää, niin sitähän riittää! Eikä tauottomasti tarvitse kuunnella perheen itkuvirsiä siitä, että mitähän sitä söisi! Itsellekin tuo kysymys on jokapäiväinen ark(k)iveisu.

Eilen illalla töiden jälkeen leivän puputuksella kyllästettynä pää kumisten tyhjää bepopia piti taas suunnata markettiin suunnittelemaan seuraavien päivien ruokalistaa. Hyllyjen välissä valssatessa teki toisaalta mieli ostaa vaikka mitä höpötystä ja toisaalta mikään kunnollinen ei mieltä kiehtonut. Lopulta kekkasin hyllystä herneet ja innostuksen fanfaari pärähti ilmoille. Pussillisesta (tai oikeastaan kahdesta) kuivattuja herneitä saa maistuvaa apetta perheelle helposti ja edullisesti, varsinkin kun tiedossa oli työtöistä vapaa aamupäivä.

Illalla jo huljuttelin herneet vedessä ja ne lauloivat siivilässä iloista a cappellaa. Huljuttelu kävi kehtolaulusta ja herneenjyvät likosivat ja hikosivat pulleiksi ja pehmenneiksi yön aikana vesipedillään. Aamulla heti herättyä napsautin hellan levyn lämpenemään eikä aikaakaan kun kattilasta alkoi kuulua beatboxausta. Hauduttaen hyvää tulee, joten reipas polkan tahti oli liian kiivas. Nappulasta väänsin virtaa vähemmäksi ja poreilun määrä hiipui sopivan rauhalliseksi balladiksi.

Parin, kolmen tunnin iloisen sambailun jälkeen keitto oli valmiina ottamaan vastaan lihalisäyksen. Ruskistin 750 grammaa sikanautaa ja se diskosi rytmikkäästi paistuessaan iskelmän tahtiin. Humpsautin lihat kattilaan rokan sekaan, lisäsin tujauksen suolaa, hippusen pippuria ja mukavasti meiramia. Muuta maustetta perusrokka ei kaipaa, paitsi lautaselle päädyttyään turauksen sinappia.

Keitto on valmis nautittavaksi. Kunhan perhe marssii ruokapöytään, en odota syöjiltä taputuksia tai ylistyslauluja. Mutta jospa kuuluisi hiljaista hymnin hyrinää, kokki voisi tyytyväisenä hetkeksi huoahtaa. Herkkävatsaisilla hernekeitto tosin saattaa aiheuttaa suolistossa letkajenkkaa. Toisilla taas ruoka sulaa helposti humpaten. Vaan niinhän se taitaa olla, että yön ja levon koittaessa päivällä nautittu rokka soittaa Takamuksen oopperaa ja aamulla herätessä makuuhuoneessa leijuu tymäkkä hajujen sinfonia.

Syömään!