Lähiretkeilyä Raikuussa ja Kattilamäessä

Kerimäellä on Raikuun kanava ja sen vierellä Salpalinjan bunkkereita, juoksuhautoja ja kiviesteitä. Raikuu on vanha Ruotsin ja Venäjän välinen rajapaikka Paasiveden ja Puruveden välillä. Lisää paikasta voit lukea Museoviraston sivuilta (klik). 

Asuin vuosikausia hyvinkin lähellä kyseistä paikkaa, eikä sinne nykyisiltäkään asuinsijoilta pitkä matka ole. Mutta tämä nähtävyys on liian lähellä. Ei siellä ole tullut koskaan käytyä. 

Mutta nyt, mökkiviikon viimeisenä lauantaina korjasimme vahingon ja otimme ohjelmaamme lähiseutumatkailun ja ajoimme ensimmäiseksi Raikuuseen.

Opastetaulussa oli hupaisat koristeet, heh.

Ensin katseltiin kanavaa, joka ei juuri tavallisesta järvimaisemasta eronnut. Kanava onkin liian matala laivaliikenteelle, mutta se on ollut tärkeä väylä puunuitolle ja pienveneille.

Sillan äärellä kasvoi ihania lumpeita.

Salpalinjan rakennelmiin pääsi tutustumaan kulkemalla Salpa-aseman luontopolkua. Luontopolku ja muut rakennelmat ovat yksityisellä maalla, mutta onneksi kuitenkin meidän kaikkien tutustuttavissa.

Näitä panssarivaunuesteitä on nähty jo muuallakin.

Mutta talvi- ja jatkosodan aikana rakennettuja betonibunkkereita en ole aikaisemmin missään nähnyt. Näihin pääsi ihan kurkistamaan sisäänkin. Oli aika karu tunnelma...

Sinne sitä rohkeasti mentiin maan alle kellarimaisiin tunnelmiin. Enpä haluaisi jäädä tänne pidemmäksi aikaa. Sotilailta ei kysytty.

Oviaukot olivat pieniä ja ovet vankkoja. Esikoinen katselee ylöspäin... siitä voisi kavuta jonkinlaiseen ampumatorniin.

Kuva on otettu alhaalta ylöspäin. Siitä vaan kapuamaan...

Nyt bunkkereissa oli sähkövalo. Sota-aikaan ei ole ollut...

Oli huojentavaa päästä betoniseinien sisältä takaisin ulkoilmaan. Polku vei meitä taas eteenpäin.

Olemme saapuneet seuraavalle korsulle. Sinnekin laskeuduimme tiloihin tutustumaan. Tosin minä olin kamerani kanssa niin hidas, että toiset olivat jo tulossa pois, kun itse olin vasta uloimmaisella ovella. Joten tein vain pikaisen tarkastelun sisätiloissa.

Tuolla on pyöreä ikkuna-aukko, varmaankin ampuma-aukko.

Sieltä näkyi vadelmia!

Kahden betonirakennelman jälkeen päädyimme noin  1,5 kilometriä pitkän massiivisen kiviesteen äärelle. On siinä ollut hevos- ja miesvoimin rakentamista!

Samoilta sijoilta katselin tulosuuntaan ja siellä näkyy se silta, jossa äsken olimme.

Luotopolku oli noin puolentoista kilometrin mittainen. Vaikka se pääosin oli hyvässä kunnossa ja helppokulkuinen, ei sinne kovin huonojalkaisen kannata lähteä. Paikoin polulla oli juurakoita ja epätasaisuuksia haasteena. Normikuntoiselle polku on helppo nakki.

Viimeisen bunkkerin sisäänmeno oli kallioiden välissä hyvin piilossa. Nyt sinne oli rakennettu hyvät puuportaat, joten rakennelma ei jäänyt huomaamatta.

Vadelmat kasvoivat ihan ovella.

 

Luonto on levinnyt juoksuhautoihin.

Luontopolun lopussa oli kaunis kanavamaisema...

... ja paljon puolikypsiä puolukoita.

Miltei samoja jälkiämme palasimme takaisin autolle. Miltei siksi, että loppupäässä polku teki lenkin ennen kuin paluureitti yhtyi menoreittiin.

Yhdessä kivessä oli jäkälän taiteilema pääkallo!

Samoilla jalansijoilla kasvoi muutama musta torvisieni.

Nyt oli aikaa ihastella myös perhosia ja muita hyönteisiä.

Seuraavassa kuvassa on vielä kuvattuna ensimmäisen bunkkerin tähystyskupu.

Lopuksi vielä kylätien toiselta puolelta kuvatut panssariestekivet.

Raikuusta ajettiin Kerimäen kirkonkylän kautta Kattilamäkeen kiivetäksemme Säkvuorelle, jonka korkeus on 150 metriä merenpinnan yläpuolella. Sinne on juuri saatu uudet, hyvät opasteet.

Polku kulki tavallisen itäsuomalaisen metsämaiseman halki. Tavallisessakin metsässä on ihmeitä.

Juuri ennen vuorenhuippua otettiin loppukiri, sillä polku nousi jyrkästi ylöspäin. Mutta kyllä kannatti kavuta! Oli hulppeat maisemat!

Säkvuorella olisi ollut hyvät marjamaastot. Siellä kasvoi runsaasti puolukkaa ja mustikkaa.

Kanervatkin kukkivat.

Jotain tunnistamattomia pieniä sieniäkin siellä oli.

Kuusi oli kapsahtanut katajaan. Voihan myrsky!

Kataja ei siitä ollut suivaantunut vaan jaksoi kasvattaa marjojaan.

Niin ja tässä nyt ne aiemmin mainostetut mustikat:

Niin oli hieno mesta, että ihan harmitti kun ei oltu hoksattu ottaa eväitä mukaan. Olisi ollut oiva paikka vaikka iltapäiväkahvittelulle!

Autolle palattiin pitkin samaa polkua, jota olimme vuorelle tallustelleet. Mennessä en näitä tuhkeloita ollut ollenkaan huomannut. Vai kasvoivatkohan ne tähän sillä aikaa kun me ihastelimme maisemia?

Niin tai näin, olipa antoisa kotiseuturetkipäivä. Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan.