Rauhassa

Edellisessä postauksessa esitellyistä serkun tytön juhlista Saarella meille tuli kiire jatkaa matkaa, sillä sunnuntain suunnitelmien vuoksi olimme päättäneet yöpyä matkan varrella. Siitä saakka, kun sisko raportoi 365 kuppia kahvia -blogissaan käynnistään Lappeenrannassa, Imatralla ja ennen kaikkea Rauhassa, olen minäkin haaveillut pääsemisestä kerrankin Rauhaan.

Nyt pääsin! Sateisessa säässä ajelimme valtatie kuutta kohti etelää.

Navigaattorin ohjeita noudattaen pääsimme perille, mutta emme ehtineet paikalle ennen iltakuutta, joka oli saapumisen takaraja... Onneksi huonettamme ei oltu annettu eteenpäin muille matkalaisille. Sadekin malttoi jo hellittää.

Saimme avaimemme tuota pikaa ja pian tallustimme huoneeseemme pitkin pehmeää kokolattiamattoa.

Huone oli kunnollisen kokoinen, siisti ja viihtyisä.

Eteisessä oli iso peili, jossa oli tutun näköinen nainen... mutta yleensä sillä ei ikinä ole korkokenkiä jalassa. Nyt piti ikuistaa se ihme. Kokonaisuus olisi ollut tyylikkäämpi, jos takki olisi ollut vyötärömittainen, mutta eipä sellaista nuttua meikäläisen kaapista löydy.

Holiday Club Saimaa on myös kylpylähotelli ja huoneemme hintaan kuului kylpylärannekkeet. Mutta koska elimme korona-aikaa, päätin jättää uiskentelut toiseen kertaan. Huoneemme ikkunasta näkyi vesiliukumäen ulkokuori, mutta sisäpuoli siis jäi tällä erää testaamatta.

Uimisen sijaan tein reippaan kävelyretken ja tutustuin samalla ympäristöön. Vesisade tosin sen ilon vesitti vähän myöhemmin...

Tien toisella puolellla oli kiehtovan kaunis kosteikko, jossa näytti pesivän parikin lokkipariskuntaa.

Tupasvillojakin siellä kasvoi, mutta sen verran kaukana tiestä, ettei niistä kunnon kuvaa saanut.

Mikä se oikein on se Rauha? Näyttää olevan reilun puolen kilometrin päässä. Lähdin kuitenkin kävelemään vastakkaiseen suuntaan.

Tien pientareilla kasvoi monenlaista kukkaa.

Aluksi lampsin pitkin tietä, mutta lopulta uskaltauduin lähtemään seikkailulle metsään.

Polulta näkyi suuria sieniä... Polku johdatti minut tielle, joka vei sienien luo. Olin päätynyt Naatuksenpuistoon.

Täälläkin oli viitoitus Rauhaan. Päätin lähteä sitä etsimään.

Kohta jo polttaa!

Mutta sitten kävi satelemaan suht' rankasti ja kiristin vauhtia. Jossain välissä olin ohittanut Rauhan, sillä vastaan tuli viitotukset, jotka kertoivat Rauhan olevan selkäni takana. Päätin jättää etsimisen sikseen ja palata takaisin hotellille. Enhän ollut sonnustautunut sadevermeisiin.

Mutta sitten näin jotain, joka oli vielä pakko valokuvata...

Pieniä hanhilapsia!

Alueella oli monenlaista loma-asumusta. Toinen toistaan viehättävämpiä. Tuonne voisi hyvin mennä joskus lomailemaan pidemmäksikin aikaa. Alueella oli paljon kivoja oleskelupaikkoja, mutta sateella en niistä kuvia napsinut.

Aikani kierrettyäni päädyin takaisin hotellin ovelle, jossa tulijaa tervehtivät kauniit kukkaistutukset isoissa ruukuissa.

Ilta meni nopeasti ja pian olimmekin jo unten mailla. Aamulla nautimme maittavan aamiaisen hotellin ravintolassa, jossa oli otettu hienosti huomioon koronarajoitukset. Suurin osa aamiastuotteista saatiin valmiiksi annosteltuna eikä esimerkiksi erilaisia myslejä ollut ollenkaan. Hyvin riitti silti syömistä ja luulen, että tällä tavoin tulee paljon vähemmän hävikkiä, kun ihmiset eivät pääse ahnehtimaan seisovasta pöydästä enempää kuin jaksavat syödä.

Aurinko paistoi ja vähän mieluilin uudelle kävelylle lähiympäristöön. Mutta varsinainen kohteemme kutitteli mieltä ja teki mieli päästä lähtemään jo tien päälle. Mutta se onkin sitten taas uuden tarinan aihe!