Äitienpäivä koronan varjossa

Tämän vuoden äitienpäiväraportti tulee reilusti myöhässä. Kuten nykyään kaikki päivitykseni... Pääsenköhän enää koskaan siihen leppoisaan elämään, että päivän tapahtumat on illalla naputeltu muistiin blogin sivuille???

Mutta siis - meillä oli koko perhe koossa äitienpäivän aikaan. Se oli minulle paras lahja. Tosin sain tytöiltä materiaakin lahjaksi, niistä kerron tämän postauksen lopuksi.

Omalle äidille tein kakkuja. Lohivoileipäkakun...

ja kermakakun, jossa oli täytteenä mansikoita ja banaania sekä kermaa.

Koristelu tuotti päänvaivaa, kun ei mikään napannut. Lopulta napsin leikkoruusuista koristeet kakun päälle. Helppoa, nopeaa ja näyttävää.

Omalle äidille ostin lahjaksi äitienpäiväkahvia, suklaata ja Enni Mustosen uusimman romaanin Syrjästäkatsojan tarinoista.

Koska korona, vietimme juhlapäivää muistaen turvavälit. Halusimme välttää isovanhempien kotia, joten menimme mökille. Sielläkin kahvit katettiin grillikodan pöydälle ja herkut nautittiin ulkona auringonpaisteessa. Äiti oli paistanut piirakoita ja munkkeja. Olipa meillä herkut!

Kahvittelun lomassa kävi ilmi, että meillä oli edelleen näkemättä mökin lähimaaston nähtävyydet. Nyt pinkaisimme niitä ihmettelemään isä oppaanamme. Hyvin läheltä mökkiä löytyi kumma kuoppa, jonka joku esi-isä on siihen kaivanut. Ei ole tietoa, mikä monttu on kyseessä. Siinä on iso kivi toisella laidalla ja toisella puolella muunlainen seinämä. Ansakuopaksi ehkä liian matala, kellariksi huono, kun on se kiven kylki siinä vieressä... Mikä lienee kuopan tarina?

Isä meni monttuun mittasuhteiden hahmottamista varten.

Montulta matkamme jatkui pienesti. Löytyi hirmuinen kallio luolineen ja lohkareineen. Siellä sitten hämmästelimme, että on Kotosen pariskunta kierrellyt ympäri maita ja mantuja kaikenlaisten kivenjärkäleiden ja siirtokivilohkareiden perässä, mutta lähin kivinähtävyys oli jäänyt tutkimatta.

Täälläkin kasvaa kallioimarretta ihan pehkoina.

Hirmuista louhikkoa oli... Kun kävimme kiipeilemään kohti kallionhalkeamaa, pelkäsin koko ajan, että astun sammaleelle, joka onkin tyhjän päällä ja humpsahdan jonnekin luolan pohjalle. Onneksi selvisimme seikkailuistamme muutamaa naarmua lukuun ottamatta ehjin nahoin.

Seuraavassa kuvassa keskellä menee yli kaksimetrinen setä Kotonen... siinä vähän perspektiiviä kallion jylhyyteen.

Sammal peitti louhikkoista polkua. Vielä oli kivien välissä lunta ja jäätä. Kiipeily ei ollut helpoin nakki. Mutta sinne vaan piti päästä...

Kallionlohkareiden välissä oli loputtoman pitkältä vaikuttava halkeama. Olisi tarvittu taskulamppua...

Seuraavassa kuvassa setä on kiivennyt kallion päälle kuvia ottamaan, kun me muut vain ihmettelimme näkymiä maasta käsin.

Kallion juurella oli sammallaama. Vai liekö sammallammas.

Tuo jylhä kallionähtävyys täytyy käydä myöhemmin tutkimassa tarkemmin. Nyt ei meillä ollut ollenkaan passelit varusteet luolatutkimuksia ajatellen. Kun suunnistimme takaisin mökille, häiritsimme jonkun kävynsyöjän ruokarauhaa. Siihen jäi ateria katetuksi kannonnokkaan odottamaan rauhanhäiritsijöiden poistumista.

Kannon juurella näkyy, että käpyjä on tässä ahmittu jo ennenkin.

Mökkimetsän maasto on kyllä osittain melkoista sammaloitunutta kivilouhikkoa. Onneksi löytyy helpompikulkuistakin maastoa ettei tarvitse tuolla henkensä kaupalla loikkia.

Ihanaa oli löytää matkan varrelta terhakat ketunleivän lehtiesiintymät. Kukkia ei vielä näkynyt.

Sellainen oli äitienpäivän luontoretkuilu. Nyt vuorossa lahjojen esittely:

Äitienpäivän Juhlamokkaa Antti Tuiskun runon kera, Inge Löökin taiteilema kukkapurkkikortti ja Mageet lankakeräkorvikset.

Kuvaan en onnistunut tallentamaan korvakorujen oikeaa väriä. Ovat enemmän roosat kuin kuva väittää. Hauska yksityiskohta nuo neulepuikot :)

Sedältä sain ruukkuruusun, mutta kun en sitä heti kuvannut, se ei nyt ole kaikkein kuvauksellisimmillaan... Kunhan saan sen kesäksi ulos kukkapurkkiin, uskon että uusia kukkia tulee ihasteltavaksi yllin kyllin.

Kiitos lahjoista lapsille ja miehelle ja kiitos hyvästä seurasta kaikille asianosaisille!