Retkuilua Sulkavalla, osa 2: Linnavuori ja Kivikirkko

Sulkavalla on yksi ohittamaton retkipaikka ja sehän on Linnavuori. Ajoimme sinne Vilkaharjulta vähän mutkan kautta, mutta matka oli silti hyvin lyhyt. Eipä aikaakaan kun auto jo jätettiin parkkiin ja matka jatkui jalan.

Parkkipaikalta vei helppokulkuinen tie vuoren juurelle, josta löytyi grillikota rannasta. Ketään ei kodalla näkynyt, mutta siellä oli tavaroita, joista voi päätellä jonkun hyvin pian saapuvan paikalle. Ja tarkasti kuulostellen jostakin kauempaa kuuluikin lasten kirkkaita ääniä.

Me sedän kanssa katselimme korkeuksiin ja läksimme kapuamaan portaita. Askelmavälit olivat pitkät ja nousu tuntui polvinivelissä.

Mutta nopsasti noustiin ja pian edessä olikin sokkeloinen juurakko, joka oli luonnon raketama portaikko ihmisen tekemien rappusten jatkeena.

Vaikka Linnavuori on kolmelta sivultaan hyvin jyrkkä ja korkea (55 metriä veden pinnasta) nousu ei ole mahdoton tehtävä. Ja ne maisemat, jotka vuorelta avautuvat, ovat kyllä kaiken vaivan arvoiset.

Meillä oli vuorelle nousun tarkoituksena pitää kahvitauko kauniissa maisemissa. Tuo tavoite tosiaan toteutui!

Sen verran on kevät pysytellyt viileänä, että kallio tuntui ahterin alla kylmältä. Onneksi minulla oli mukanani joskus muinoin Taito Shopin kurssin täytetyönä tekemäni huovutettu pyllynalunen. Se lämmitti suloisesti.

Kuvasin kahvileipämuffinssia, mutta mieli ei tehnyt makeaa. Eli sen pakkasin takaisin reppuun ja kaivelin sumpille kaveriksi makoisan paahtopaistisämpylän. Vilkaharjun kodalla paistettu makkara ei kuitenkaan riittänyt ruoaksi, vaikka siellä en jaksanutkaan sämpylää haukata. Nyt maistui!

Onnistuimme löytämään mukavan tuulensuojaisan kohdan kahvihetkellemme. Sen huomaisi, kun nousimme ylös jatkaaksemme maisemien ihailemista. Sen navakka tuuli puhalteli, ettei vuoren laelle tehnyt mieli jäädä pitkäksi aikaa palloilemaan.

Alhaalla näkyy vuoren juurella tumma lampi, sitten vähän metsää ja sitten Saimaa.

Jalkoihinsa kannatti katsella, vaikka ympäröivä maisema olikin näkemisen arvoinen.

Vuoren itäpuolen reunus ei ole yhtä jyrkkä kuin muut seinämät. Sinne onkin muinaisuudessa, luultavasti rautakaudella, rakennettu jykevä n. 120 metrinen muuri kunnollisista kivenjärkäleistä. Muuri on edelleen hyvin nähtävissä.

Viimeisessä Linnavuoren kuvassa on kulunut männyn juurakko. Näitä siellä oli runsaasti nähtävissä.

Vasta jälkeenpäin luin Internetistä, että vuoren juurelta olisi löytynyt parikin luolaa, joista toinen on ihan kunnollisen kokoinen, 24 metriä pitkä halkeama, mutta pimeä... Harmitti, etten tätä tiennyt aikaisemmin!

Tällä reissulla jätimme käymättä yhdellä Sulkavan luontonähtävyyksistä eli Julunkivellä, sillä uumoilimme sinne vievien metsäautoteiden olevan toistaiseksi vielä kelirikkoisessa, kehnossa kunnossa. Mutta kunhan kesemmällä teemme retken Julunkivelle, on käytävä Linnavuoren juurella luolaretkellä myös.

Vuorella käytyämme olimme jo lähdössä kotia kohti, mutta Sulkavan kirkonkylällä katseemme kiinnittyivät kylttiin, joka kertoi 14 kilometrin päässä olevasta nähtävyydestä, kivikirkosta. Mietimme noin kymmenen sekuntia ja päätimme käydä vielä sitä ihmettelemässä.

Eli auton keula kääntyi takaisin tulosuuntaan. Kivikirkko oli saman tien varressa kuin Linnavuorikin. Kävi vain niin hassusti, että emme huomanneet Hakovirran jälkeen oikealle, Keriniementielle opastavaa viittaa, vaan ajaa posotimme viisitoista kilometriä eteenpäin. Siellä sitten iski epäusko, ettei nähtävyyttä taida löytyäkään... Google maps ei Kivikirkkoa tuntenut, mutta onneksi Internetin syövereistä löytyi muita vinkkejä. Takaisinpäin ajellessa viitta Keriniementiellä näkyi puskassa ja osasimme kääntyä oikeaan suuntaan. Loput opasteet olivat helposti huomattavissa ja pian jo näimmekin erikoisen kivirakennelman, jonka vierellä oli parkkipaikka.

Matka jatkui jalkapatikassa. Metsäautotieltä oli hyvä opaste polulle, joka vei kovin märän aukko-osuuden jälkeen kuivempaan metsikköön.

Polun varrella oli paljon muhkeita kivenmurikoita. Etsimämme jyhkeä siirtolohkarekomistus, jonka kärkihuippu nousee jopa viiteentoista metriin, löytyi myös helposti.

Täällä olisi ilmeisesti ollut jossakin oletettu kalliomaalaus, mutta en sitä bongannut. En kyllä muistanut katsellakaan. Olin vain lumoutunut hienosta järkäleestä ja sen sisälle muodostuvasta luolasta. Asumaan tänne ei juuri sopisi, mutta piilopakasta kiven sisäinen sopukka kyllä kävisi. Varsinkin, kun halkeaman toiselta puolelta sopii pujahtamaan ulos, eikä luolaan vetäytyvä jää umpikujaan.

Löydätkö muumin seuraavasta kuvasta? Heh...

Taitava kiipeilijä olisi varmaan voinut nousta halkeamaa pitkin kivikasan päälle, mutta emme lähteneet edes yrittämään.

Olipa mieletön nähtävyys ja upea päätös hienolle retkipäivällemme! Voisin antaa ihan viisi tähteä, vaikka kalliossa näkyykin vain yksi. Kannatti mennä!