Suruton kaupunki

Ohops. onpa kulunut pitkä kotva edellisestä postauksesta! Elämässä sattuu ja tapahtuu, mutta tietokoneen ääreen istahtaminen ei ole houkutellut - töissä eletään hullunmyllyn aikaa ja kaikki puhti kuluu työpäivän aikana. Kotona pää on ihan tyhjä eikä tekstiä tule. Sormet lepäävät näppäimistöllä, mutta tosiaan vain lepäävät. Tekstin naputtelutanssi ontuu. Mutta nyt kun on kolme vapaapäivää yhtä soittoa, yritän kiriä kiinni rästijuttuja.

Helmikuun ensimmäisen viikonlopun vietin esikoisen vieraana Helsingissä. Samalla vietettiin esikoisen synttäreitä, pikkuisen jälkijunassa, mutta vietettiin kuitenkin. Lähikaupasta ostin sankarille kimpun tulppaaneja. Kakkukahvit oli tarkoitus käydä juomassa Ekbergillä, mutta se suunnitelma toteutetaan joskus myöhemmin.

Lauantain ohjelmassa oli kulttuuria. Ensin suunnistimme Hakasalmen huvilalle Suruton kaupunki -näyttelyyn siirtyäksemme aikakoneella 1920-luvun Helsinkiin.. Kuten kuvasta näkyy, nyky-Helsingissä oli täysi talvi ja vaikkei se varsinaisesti näykään, niin aikamoinen lumikaaos kaikkialla. Kadut olivat jauhomaisen lumimössön vallassa ja liikkuminen oli rämpimistä. Onneksi ei ollut kiire.

Tästä ovesta sisään.

Talossa on aikanaan asunut mm. Aurora Karamzin.

Naulakoilla säilytyslokeroiden avaimenperät olivat hienot!

Lipunmyyntitiskiltä saimme tarrat, joilla todistimme maksaneemme sisäänpääsymaksun. Tai no - minullahan on se museokortti, joten tämänkin näyttelyn pääsin näkemään vain korttia vilauttamalla. Tiskiltä saimme mukaamme myös sanaston, jos stadin slangi tuottaisi hanakaluuksia.

Näyttelyyn astuessamme vastassa oli valtava seinällinen liikkuvaa kuvaa.

Kun siitä pääsi eteenpäin, vastassa oli valtavasti mukavaa tietoa mielenkiintoisesti esitettynä.

Tämä kadunnimien uudistusseinämä oli hyvin mielenkiintoinen. En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että tosiaan - kadut nimettiin aikoinaan tietenkin lähtökohtaisesti Venäjän tai Ruotsin vallan alla. Aatteellisten ja ääntämyksellisten syiden takia kadunnimien suomentaminen tuli 1920-luvulla ajankohtaiseksi.

Seuraavassa tilassa oli seinät tapetoitu tuon ajan mainoksilla. Olipa hupaisaa ja hyvin herättelevää luettavaa. Jo silloin on liputettu kotimaisen työn puolesta, mutta muuten on maailma muuttunut...
Enää ei mainosteta tupakkaa tai alkoholia eikä puhuta neekereistä.

Viimeisenä mainospalasena tämä ohittamaton toilettiaine, jota ilman ei kyllä yksikään nainen voi tulla toimeen, eihän hiestyminen ole lainkaan soveliasta...

Kun mainoksista oli selvitty, oli vuorossa revityt tapetit ja lisää muistutusta siitä, kuinka toisin on ennen ajateltu.

Reittyjen tapettien takaa löytyi myös vanha lehtileike, jossa nimenvaihtajat ilmoittivat sukunimensä suomennoksista.

Näyttely jatkui ja yhtäkkiä olimmekin voimistelemassa 1920-luvun malliin. Katsojatkin saivat osallistua ja pitihän sitä, kun oli seinältä lukenyt, kuinka liikkumalla ja urheilemalla Suomen tasavalta rakentuu. Mutta suihkuun ei menty, se kun oli varattu, heh.

Tässä liikuntahuoneessa oli myös valistustauluja juovutusjuomien haitallisesta vaikutuksesta.

Kuljimme eteenpäin ja päädyimme kesäisiin tunnelmiin.

Sitten olikin aika kiivetä toiseen kerrokseen, elokuvien, salonkien ja kieltolaista huolimatta, ravintoloiden ja tanssiaisten maailmaan.

Tekniikka on ihmeellistä! Toisen kerroksen aulassa oli "televisio", jossa kuva liikkui koko ajan ja - hupsis - huomasit hetkessä olevasi siellä elokuvassa mukana! Allaolevassa kuvassa esikoinen on päätynyt tanssityttöjen rivistöön. Näistä videoista otettuja kuvia oli netissä katseltavissa ja kuvia voi jopa jakaa sieltä eteenpäin.

Elokuvien jälkeen kuljimme kapeaa kujaa kohti salonkia.

Mustan verhon taakse...

Olimme lähteneet liikkeelle myöhään aamupäivällä ja nyt alkoi jo nälkä ahdistella. Näyttelyssä oli kyllä kattaukset vitriinissä, mutta vain tyhjät kupit...

Kiirehdimme eteenpäin viimeiseen virstanpylvääseen.

Aika iso kosmetiikkasalkku... Tuon kanssa kun pyrkisi lentokoneeseen, ei paljon muuta matkatavaraa enää painorajoitusten takia mukaan mahtuisikaan.

Museokaupan kautta poistuimme näyttelystä pää ihan pyörällä. Pitäisi mennä uudestaan, kun eihän sitä kaikkea jaksanut kerralla tarkkaan tutkia.

Tankkaustauko pidettiin Kampin kauppakeskuksen thai-ravintolassa. Ruoka oli oikein hyvää, mutta - huh huh - tulista.

Sitten Oodiin! Mutta se onkin jo toinen tarina!