lauantai 24. maaliskuuta 2018

Tulppaanit

Olisikohan ollut maanantai, kun kävimme Citymarketissa muonaostoksilla. Käytävillä oli tulppaanikimppuja niin terhakasti tyrkyllä, ettei oivaa tarjousta voinut kylmän viileästi ohittaa. 20 kukan nippu maksoi vain 5 €. Ostoslistallamme ei lukenut tulppaaneja eikä muitakaan kukkia, mutta tulppaaninippu silti nökötti ostoskorissa ensimmäisenä. Tästä heräteostoksesta on ollut paljon iloa.

Ensin puska pääsi Aalto-maljakkoon esittelemään ihanuuttaan.



Maljakko on niin laaja ettei kahdestakymmenestä kukasta ollut tarpeeksi maljakon täytteeksi.


Tulpaanimaljakkoon ei saisi laittaa vettä liikaa, etteivät kukat kasvata suotta liikaa vartta. Niinpä töissä ollessani puska oli imenyt kaiken nesteen maljakosta. Hätäensiavuksi pätkäisin palaset varresta ja laitoin uutta vettä vaasiin.



Liekö syynä ollut pystyynkuivettuminen vai liika veden lisäys, mutta kukkien varret heittäytyivät vallan vennoiksi. Kaikki kauneus painui kohti maan kamaraa. Tilanne oli pelastettavissa vain nostamalla kimppu korkeuksiin. Uusi eteisen kaappi oli onneksi sopivasti paikallaan.



Näiden tulppaanien elämä ei jatkunut kevääseen saakka, vaan kukat alkoivat olla saattohoitoa vailla eilen. Myöhäisheränneenä askartelijana en ollut kunnon pakkasten aikaan tullut testanneeksi Facebookin askarteluryhmien jääkukkalyhtyideaa, mutta nyt oli vielä tilaisuus tälle talvelle tähän kokeiluun. Asettelin siis elämänsä ehtoopuolen tulppaanit pieniin muoviämpäreihin ja laskin hanasta kylmää vettä päälle. Sankot nostin ulos terassille.

Pakkanen ei enää pauku huippulukemisssa, päivällä voidaan käväistä jopa plussan puolella. Kuitenkin sen verran kylmä on, että tänään tutkin hyytyneitä viritelmiäni ja päädyin kippaamaan kukkajäät pois muoteistaan. Isomman tekeleen sisältä valutin pois jäätymätöntä vettä ja huomasin, että osa kukista ei ollut jään sisällä. Mutta nämä rönsyilevät kukanosat ovat kuitenkin jääkartion sisäpuolella, joten ei haittaa. Enemän haittaa lyhdyn vinous. Miten ihmeessä vesi on voinut tasaisella alustalla jäätyä vinoon?



Pienemmässä astiassa jäätyneet tulppaanit olivat värjänneet veden violetiksi! Lisäksi pohjalle (käännettynä ylimmäiseksi) oli jäätynyt samea ja ärsyttävä vesirengas, joka mielestäni pilaa koko systeemin.





Illan tullen sytytin isomman jäälyhdyn sisälle kynttilän. Aika vänkä näky!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti