Uusi vuosi, vanhat kujeet

Niin se sitten taas on yksi vuosi taputeltu muistojen laatikkoon ja uuden vuoden puhtaat sivut odottavat elämyksiä, kokemuksia, iloja, suruja, tunteita, nauruja, kyyneleitä, arkea, juhlaa, kotoilua, matkoja, reissuja... elämää.

Henkilökohtaisesti vuodenvaihde sujui ristiriitaisissa tunnelmissa. Lapset lähtivät taas maailman tuuliin ja jäimme sedän kanssa kaksin kuuntelemaan, kuinka meri kiehuu, tuuli riehuu ja talo aristaa nurkkiaan. Haikealta tuntuu, vaikka niinhän se maailman järjestys on, että lasten on annettava mennä. On vain toivottava, että esikoinen vihdoin syksyllä asettuisi asustelemaan kotomaan kamaralle jälleen, jolloin yhteiset hetket eivät olisi näin harvinaista herkkua. Ja onneksi kuopus kultansa ja koiravauvansa kanssa asettui vain reilun tunnin automatkan päähän.

Hämmentäviä ajatuksia pyörii päässä muutenkin. Suomi viettää alkaneena vuonna juhlavuotta, mutta myös tädin henkilökohtaisessa elämässä tulee väistämättä vastaan eräänlainen merkkipaalu. Siihen liittyen olen pallotellut edestakaisin ja loputtomasti ajatusta mahdollisuudesta hypätä hetkeksi pois alati kiihtyvästä kiireestä ja loputtomasta juoksupyörästä vuorotteluvapaan merkeissä. Kaipaan aikaa läheisille, kaipaan aikaa itselle, kaipaan aikaa matkustelulle, kaipaan aikaa luonnolle, kaipaan aikaa patikoinnille, kaipaan aikaa marjastukselle, kaipaan aikaa käsitöille, kaipaan aikaa kortteilulle, kaipaan aikaa huolehtia koti kunnolla kuntoon jokaista sopukkaa ja kaapin perukkaa myöten, kaipaan aikaa puutarhan päivitykselle, kaipaan aikaa ystäville ja ihan yksinkertaisesti ja kaikkein eniten: Kun edes joskus saisi olla rauhassa! Ilman, että täytyy opetella uutta, ottaa haltuun uusia laiteita ja ohjelmia, ottaa kantaa, neuvoa muita ja olla jatkuvasti olemassa muita varten. Että saisin itsekin olla välillä avun tarpeessa tai väsynyt tai vihainen tai tietämätön.

Ei pidä ymmärtää väärin. Tykkään työstäni ihan älyttömästi, tykkään työkavereistani ja olen kyllä loppujen lopuksi asiakaspalvelija henkeen ja vereen. Mutta kun takki on tyhjä. Olen niin väsynyt. Voisin olla parempi työntekijä, jos saisin pienen irtioton.

Mutta.

Vuorotteluvapaa on taloudellinen itsemurha. Sitten olisi aikaa matkustaa, remontoida, käydä konserteissa, teatterissa, elokuvissa... Mutta millä rahalla? Eikä pienellä vuorottelukorvauksella ostattaisi edes joululahjoja samassa mittakaavassa, kuin olen tottunut... Enkä voisi suoda opiskeleville lapsilleni pieniä hemmotteluhetkiä... Paitsi että olen kyllä säästänyt vapaata silmällä pitäen, joten ehkä en luopuisi lasten hemmottelemisesta...

Sitä paitsi.

Tämän vuoden aikana on TAAS tulossa työpaikalle isoja muutoksia. Tunnen itseni ja haluaisin olla mukana vaikuttamassa asioihin. Haluan kuitenkin ottaa sitä vastuuta. Haluan tietää, missä mennään. Haluan olla osa hyvää porukkaa.

Toisaalta.

Osaisinko vuorotteluvapaallakaan hellittää? Menisikö kaikki aika hukkaan ja pelkkään suorittamiseen? Jos vapaan jälkeen koti olisi tip top ja puutarha samoin, mutta täti edelleen rättiväsynyt, niin ehkä olisi parempi jättää kaikki entiselleen.

Että mitä sitä sitten oikein tekisi? Pallottelu jatkunee. Vaan päätöksiä pitäisi pian tehdä, jos olisi tarkoitus muuttaa haave todeksi.

Vuosi sitten lupasin aktivoitua kulttuurikentällä. Oli vakaa aikomus harrastaa kulttuuria vähintään kerran kuussa käymällä konsertissa, teatterissa tai elokuvissa. Kesä sekoitti tädin pään niin, että kesäkuussa lupaus jäi täyttämättä. Mutta muuten olin ahkera kulttuurikuluttaja. Näin vuoden aikana 8 elokuvaa (Järven tarina. Marquerite, Onnenonkija, Kerro minulle jotain hyvää, Teit meistä kauniin, Bridget Jones's Baby, Tatu ja Patu Kanelia kainaloon ja Viiru ja Pesonen Paras joulu ikinä), 9 teatteriesitystä (Tukkijoella, Pekka Töpöhäntä, High School Musical, Emmauksen tiellä, Äkkilähtö Tallinnaan, Ei meidän äiti, Annie mestariampuja, Pasi was here, Irti ysäristä), 9 konserttia (2 Taikkarin konserttia, Rajaton Juvalla ja Rajaton Olavinlinnassa, musiikkiopiston laulajien konsertti, esikoisen kuoron konsertti God Save the Queen Englannissa, Adventin äänenavaus, Waltteri Torikan joulukonsertti ja Korvenmäen Lydia ja naapurit) sekä yhden Linnan lausujien runomatinean.

Kulttuurin harrastamista jatkan mielelläni vielä alkaneenakin vuonna. Kuun lopulle on jo yhdet konserttiliput ostettuna. Kaikki muu on vielä hautumassa.

Mitään en lupaa, mutta haaveita ja toiveita on. Jokohan tämän vuoden aikana pääsisin käymään Portugalissa tai Pärnussa? Tai mieluiten molemmissa... Molemmat ovat pitkäaikaisia haaveita. Toivottavasti saamme sedän kanssa vihdoin järjestymään turistiviikonlopun Helsingissä. Veljeni kanssa lähtisin mieluusti pitkälle patikkaretkelle. Lasteni kanssa menisin mielelläni Rajattoman konserttiin ja Helsingin kirjamessuille. Blogisisko-Riitan tapaisin taas mieluusti maaliskuussa Jyväskylän käsityömessuilla. Lankavarastoni pullistelevat ja toivottavasti saan niitä kulutettua kuluvan vuoden aikana. Lisäksi tietenkin toivon terveyttä ja mukavia tapaamisia pitkin vuotta.

Riitan kortin tapaan toivon tältä vuodelta valoa, voimaa ja energiaa. Sekä paljon mukavia kortteja niin lähetettäväksi kuin omaankin postilaatikkoon. Kiitos Riitta tästä ja Outille kiitos ilotulituskortista!

Koko perheen iloinen yhdessäolo on tietenkin toivelistan kärkipäässä. Vuoden aloitimme sedän kanssa sunnuntaina pikaisella pistäytymisellä kurkistamassa Tervolankirkkoa talvikelissä. Matkan varrelta poimimme mukaan esikoisen, joka oli viettämässä vuoden vaihdetta kaverinsa luona ja kolmeen pekkaan siis kiersimme kivirykelmän. Hieno se oli, mutta olin elätellyt toivetta, että vesi olisi sen jäädyttänyt jäälinnaksi ja se toive ei ihan toteutunut... Yksi pieni jääpuikko sentään löytyi. 😊

Olkoon alkanut vuosi suosiollinen ja onnellinen. Vuosi tuokoon tullessaan onnea ja iloa ihan jokaiselle blogini lukijalle! Kiitos, että olette!