sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Lauantaihiihtelijä


Voi kuinka kauniina valkeni tammikuinen lauantai! Pakkasasteita oli yön jäljiltä vain muutama, joten parempaa talviulkoilusäätä saa hakemalla hakea. Onneksi oli palkkatyöstä vapaa päivä sekä tädillä että sedällä, joten meillä oli vallan mainio tilaisuus suunnata nauttimaan liikunnan riemusta ja raikkaasta ulkoilmasta.

Autoilimme Tellun tuvalle, josta pääsee sujuvasti Pullinlahden jäälle suksille tai luistimille. En yrittänytkään enää nousta luistimille vaan annoin sedän viilettää omia menojaan. Itse sujautin sukset jalkohini ja säntäsin sivakoimaan.


Hiihtäminen on ihanaa. Kun ei tarvitse veren maku suussa painaa paanalla eikä kilvoitella kellon kanssa. Ihan omia aikojan sujuttelin pitkin valmiita latuja ja nautin. Paitsi maastossa hiihtäminen olikin haasteellista. Ladulla oli tosi paljon roskia ja latupohjan läpi pisti paikkapaikoin risukkoa ja muuta aluskasvillisuutta. Sille ei voi mitään, kun lunta on niin niukasti.





Edellisenä päivänä oli lämpötila plussan puolella ja ladut olivat jäätyneet. Alamäessa vähän ennen jäälle palaamista vauhti tuppasi kiihtymään liian hurjaksi, varsinkin kun paluumatkan latu-urat olivat osittain kadonneet luisteluhiihtäjien uran alle. Niinpä suoritin alati kiihtyvää holtitonta alamäkihiihtoa kauhusta kankeana ja vain täpärästi vältin törmäyksen ylämäkeen kivunneen kanssasuksijan kanssa. Koska latu oli kuin jäädytetty, suksen kantti ei purrut lumeen eikä jarruttaminen ottanut onnistuakseen. Latu-ura (jos sitä oli) oli myös kovin epätasainen, joten tuntui kuin olisin hujutellut pitkin mäkeä, jossa hyppyrit seurasivat toinen toistaan kiihtyvällä tahdilla. Lopulta singahdin metsän kätköistä jäälle kuin kiivaasti edennyt ammus langeten vauhdin voimasta selälleni rantajäätikölle. Laskeutuminen oli muuten hillitty ja hallittu, mutta takaraivo kolahti jään pintaan lopulta ilman kontrollia. Ei siinä kuikaan käynyt, saman tien kampesin takaisin jaloilleni suksille, mutta tapauksen nähnyt vanhempi naishiihtäjä totesi, ettei hän edellisenäkään päivänä uskaltanut mäkeä alas laskea. Sen verran kehnossa kunnossa se oli. Juu, olen ihan samaa mieltä!

Jäälläkään ei lunta ole liiaksi, mutta hiihtäminen tasaisella alustalla oli niin mukavaa, että taas harmittelin, etten aiemmin ollut suksille ehtinyt.  Toivottavasti ennustettu sään lauhtuminen ei vie kaikkia lumia mennessään. Toivoisin tosiaan vielä uudelleen pääseväni ladulle tämän kevään aikana!


Pullinlahdella oli eilen tosi paljon ulkoilijoita kauniin sään houkuttelemana. Hyvä, että ihmiset lähtevät liikkeelle ja käyttävät valmiiksi aurattuja luistelubaanoja ja latu-uria! Tellun tuvallakin moni poikkesi hörppäämässä kahvia tai mehua.


Niin teimme mekin. Koska ei yhtään kahvittanut, hörppäsin mukillisen makeaa, lämmintä mehua. Kyllä maistui!


2 kommenttia:

  1. Jos on vielä jäitä ja lumia kun mie tuun käymään ni mennään yhessä hiihtämään pliih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mennään! Toivottavasti kelejä riittää!

      Poista