lauantai 10. joulukuuta 2016

Kuvaton, koruton kertomus

Tänään oli aivan upea talvipäivä. Raikas ja valkoinen  sää pisti parastaan ja aurinkokin jaksoi paistaa ihan pitkän tovin. Kaupungissa oli joulunalustapahtumia luvattoman paljon. Myyjäisiä vähän joka kulmalla ja jopa joulupukin tupaantuliaiset Olavinlinnassa. Mutta mitä teki täti? Kotosen kotityränni heittäytyi hirmuksi ja kiusasi ja rääkkäsi koko päivän vähän kaikkea ja kaikkia.

Aion kertoa sellaisista julmuuksista, että heikompia varmasti hirvittää. Harkitsin jo otsikkoon merkintää K-16, ettei ainakaan kukaan lapsi tai nuori saisi traumoja päivän tapahtumien takia. Myös hellämielisten aikuisten on parasta lopettaa lukeminen tähän.

Herjuusharjoitukset aloitin jo aamuyöllä ennen kuin aurinkokaan oli herännyt. Ajoin imurin ylös työhön ja toimeen ennen ylösnousua enkä antanut rakkineelle rauhaa koko päivänä paitsi pieniä hetkiä. Se tosin kävi kärttyilemään takaisin... Teleskooppivarren säätömekanismi klenkkasi ja välillä varsi kutistui kesken rivakan imuroinnin niin, että yhtäkkiä olisi varrekkaan tädin pitänyt kyykistyä selkä vääränä kunnolla kippuraan. Jonninjoutava virtanappikin jumitti, mutta niin päin, ettei pölynimijää meinannut saada hiljenemään lainkaan. Tai ehkä se vain nautti rivakasta työnteosta eikä olisi ollenkaan halunnut lopettaa... Olin julma ja seisautin leikin juuri, kun se oli hauskimmillaan.

Sohvan, lipastojen ja muiden huonekalujen alle pesiytyneet villakoirakennelit rikoin armotta ja irvokas virne väsyneillä kasvoillani jahtasin kaikki karkuun yrittäneet karvakorvat imurin varren kautta viimeiselle matkalle. Tässä toivottomalta tuntuneessa puhdistusoperaatiossa armas aurinkoinen yritti auttaa. Eli vaikka kuinka huudatin imuria, uutta pölyä eli villakoiramateriaalia näytti varisevan jostakin auringon yläilmojen ylitsepursuavista varastolaatikoista. En oikein osannut arvostaa auringon apua, vaan käänsin sille mielenosoituksellisesti selkäni ja tuhahtelin vain.

Pyykkikoneella teetin ihan ylitöitä eikä tiskikonekaan saanut armoa, vaan senkin piti viritellä virtensä kuuluviin. Pyykkikoneen saatua laulunsa loppuun, valjastin pyykinkuivaustelineet seuraavaan työvuoroon. Tarkoitus oli ärsyttää silitysrautaakin niin, että se olisi käynyt niin kuumana,että pyykkikoneen käsittelystä riutuneina ja rypistyneinä ulos putkahtaneet tekstiilit olisivat silenneet jo pelkästä kauhusta, mutta sen kiusanteon jouduin ajan riittämättömyyden vuoksi siirtämään parempaan ajankohtaan.

Yläkerran matot ja muut tekstiilit ajoin talven selkään ilman lämpimiä vaatteita tai kunnon eväitä. Nyt joku ajattelee, että sehän oli vallan hyvä teko, siellä kun oli niin kaunista. Olihan aurinkoinen pakkassää tietenkin silmälle ilo, mutta kyllä se muuten oli hyytävän karmea kokemus. Tuima talven tuulonen, oikein kunnon puhuri ja vihuri, viuhui ja puhkui ja sai luut ja ytimet anomaan armoa. Jos meni pipotta pihalle, aivotkin jäätyivät. Mutta niin vain armottomasti joutuivat ulkoilman kanssa kosketuksiin kaikki Kotosen kudonnaiset.

Ei saanut lepopäivää moppi, luuttu eikä pölyrättikään. Niistä jokaista vuorotellen rajusti tanssitin pitkin taloa ihan hengästyksiin asti.

Suurimman yllätyksen ja koskemattomuuden menetyksen kokivat varmaankin kaikki kolme talomme lattiakaivoa. Vaikka ne yrittivät olla pieninä ja hiljaa, haukankatseeni poimi nekin kovan kiusaamisen kohteeksi. Kiskoin niiltä hatut päästä ja revin irti kaikki minkä sain. Jäljelle jäänen kolon desinfioin tymäkän pesuaineen ja viemäriharjan avulla. Harjaa heilutin myös pitkin ja poikin viemäristä irrtoiteltuja osia, niin että varmasti kaikki lika ja syöpäläiset saivat hatkat. Lopuksi vielä suihkutin viemärit polttavan kuumalla vedellä, iskin hatun takaisin päähän ja jätin ne yksinään nuolemaan haavojaan ja palovammojaan.

Kun kerran kurjuuden ja herjuuden tielle olin lähtenyt, en voinut jättää jääkaappiakaan rauhaan. Sieltä kiskoin hyllyt sijoiltaan ja vaikka ne kuinka vääntelehtivät ja kiljuivat vastaan, päättäväisesti upotin ne kuumaan tiskiaineveteen. Yrittivät väittää, että tahrat olivat kalliita tatuointeja eikä niitä saa pestä pois. Hah, minä vaan vahingoniloisena naurahdin ja jatkoin jynssäämistä niin, että joka ikinen tatuointi liukeni lämpimään veteen.

Onneksi sedän työnantaja pelasti setäparan puolisonsa kiukuttelulta järjestämällä tälle työpäivän. Mutta mikä pahinta: julmuudet tarttuvat. Kun setä oli palannut töistä ja hörpännyt kahvikupposen, hän osallistui tädin siivouspäivän riitarituaaleihin moppaamalla kahden kammarin lautalattiat. Hirvitys sentään!

Kamera on kaverini, mutta tänään kettuilin sillekin, enkä leikkinyt sen kanssa koko päivänä. Itse asiassa ignoorasin koko aparaatin ja tällä hetkellä se mököttää minulle työhuoneen pöydällä. Ystävyys on kaksisuuntaista, joten tiedän olleen kovin ilkeä kääntämällä selkäni. Mutta kunhan tästä ennätän, pyydän käytöstäni anteeksi ja emmeköhän me saa asiat sovittua.

Neulominen on henkireikä ja pitää minut järjissäni. Ja tällaista tekstiä syntyy, kun kiukuttelee terapeutilleen. Koko päivänä en ole puikkoja käsiini poiminut niiden seireenimäisestä huhuilusta huolimatta.

Lienee parasta sonnustautua putipuhtaan saunan syleilyyn ja sieltä tultua istahtaa sukankutimen kanssa nojatuolin syliin. Ehkä se tavallinen tasapaino  löytyy vielä...

4 kommenttia:

  1. Tuota herjuutta saat tulla ihan mielellään harrastamaan luokseni :D

    T. Katariina Kokinpoika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, herjuus ei ole luonnolleni ominaista. Siinä joutuu syvälle epämukavuusalueelle, joten yritän säilyttää kulissit ja herjailla vain kotonani.
      Mutta vielä pahempi epämukavuus seuraa, jos ei siivoa. Että siinäpä sitä pulmaa kokeneemmallekin kokille tai päärynäpirtelölle eli luovasti käännettynä Shakespearelle. :D

      Poista
  2. No nyt on ollut täti hurjana :D Hauskasti kerrottu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, välillä lähtee lapasesta... :D

      Poista