Alan olla entistä vakuuttuneempi siitä, että hukkaan ja hävitän minuutteja, tunteja, päiviä ja kuukausia. Aika valuu käsistä enkä ymmärrä, mihin se on mennyt. En löytänyt kadonnutta marraskuuta keittiön kaapeista, en vessasta enkä varastosta. Ei se ollut sängyn allakaan. Myös tämä viikko, jolloin marraskuu vaihtui joulukuuksi, on kadonnut kuin kevyt naurunpurskahdus tai kanelin tuoksu. Ei löydy vaikka kuinka etsisi. Joulukuu alkoi ja se tuli ihan puskista. Ihan epätodellista!
Yhtä epätodellinen oli marraskuun todellinen lopetus. Olin raahautunut töistä kotiin lopen uupuneena ja parkkeerannut sukankutimen kanssa telkkarin ääreen töllöttämään Emmerdalea, kun puhelin soi. Serkkuhan se siellä soitteli, että olisi teatteria tarjolla ja melko pian. Serkulla oli kaksi lippua ostettuna illan Ansiosidonnainen-musikaaliin ja kaveri oli tehnyt oharit. Ettei lippu menisi hukkaan, olisi minun vaihdettava löysä koti-ilta kulttuurielämykseen. Vonkailin laiskuuden kourissa, mutta houkutus kävi ylivoimaiseksi ja ainakin voitti väsymyksen. Päädyin siis puolen tunnin varoitusajalla ansiosidonnaiselle Savonlinnasaliin.
Savonlinnan teatterin johtaja Taava Hakala on dramatisoinut ja ohjannut Seppo Saraspään Ansiosidonnainen-romaaniin perustuvan näytelmän. Käsiohjelmassa ohjaajan puheenvuorossa sanotaan: "Ansiosidonnaisen tarinan taustalla on aina päässäni soinut Agents-musiikki, sillä siinä on jotain samaa sielun- ja mielenmaisemaa kuin romaanin tarinassa. Liitetään ne yhteen! Hommataan bändi ja kirjoitetaan vähän lisärönsyilyä dramatisointiin. Esityksestä tuli ruohea (olisikohan pitänyt olla rouhea??), viihdyttävä, hauska, teräväkulmainen, melankolinen ja musikaalinen."
Juu. olihan se esitys kaikkea tuota. Ja mieletöntä musiikillista osaamista, loistavia näyttelijäsuorituksia ja hykerryttävän oivaltavaa tilannekomiikkaa. Pääosan esittäjät Tommi Niemi Askona ja Iida-Maaria Lindstedt ilotyttö-Ninana loivat teatterin lavalle vakuuttavasti suomalaisen Pretty Womanin. Kemiat näyttivät toimivan ja varsinkin vierailijanäyttelijä Iida-Maria Lindstedt selvisi vaativasta venäläisen ilotytön roolista uskottavasti ja vakuuttavasti. Ihmisiä ne ovat huoratkin ja ammattiin ajatuminen voi olla ikävien yhteensattumien summa.
Agentsia esittänyt bändi voisi lähteä suoraan keikkailemaan ja veti kyllä kympillä pisteet kotiin. Sinänsä bändin kokoonpano oli hämmentävä, että muusikot olivat oikeasti näyttelijöitä ja opettajia. Siellä se yksi esikoisenkin lukioaikainen opettaja esiintyi ihan uudessa roolissa ja hyvinkin vakuuttavasti. Muusikot vastasivat osittain myös esityksen huumorista. Kun toimittajaharjoittelija ja luonnonsuojeluaktivisti Katja Kurki (Aino Mankonen) vaahtosi luonnon suojelusta ja kysyi pitääkö asiat vääntää rautalangasta, vastasi yhtye kuin yhdestä suusta, että ei kun me soitetaan rautalankaa...
Esitys toi paljaana esiin ihmiselämän kiemuroita, työttömyyttä, yksinäisyyttä, ennakkoluuloja, kiusaamista ja ihmisen ikävää toisen luo.
Siksi olikin ikävää, että hetkittäinen röheltävä koheltaminen ja ylinäytteleminen (oli se tarkoituksellista tai ei) rikkoi herkkää ja oivaltavaa kokonaisuutta. Mutta ehkä se oli se taiteellinen pointti, jota tällainen tavallinen tallaaja ja taidetta ymmärtämätön moukka ei käsitä.
Musikaali kannatti kyllä käydä katsomassa ja jälleen kerran ihastelemassa tämän pienen kaupungin vielä pienemmän teatterin näyttelijöiden monilahjakkuutta ja venymistä. Niin jykevää on rakkaus!
Innostuin niin kirjoittamaan kokemuksesta, että meinasi vallan jäädä kertomatta, että väliajalla herkuttelimme leivoksilla. Ostimme yhden Valo-leivoksen ja yhden suklaaleivoksen ja jaoimme ne niin että molemmat saivat maistaa molempia herkkuja. Suklaa oli kyllä hyvää, mutta Valo oli superNAM.
Kun teatterin jälkeen heräsin uuteen aamuun, sain avata joulukalenterin ensimmäisen luukun. Lahjojahan sieltä ilmestyi. Sen vuoksi tai siitä huolimatta olenkin tällä viikolla säntäillyt Savonlinnan kivijalkakaupoissa ihan tonttuna joululahjahankinnat mielessäni. Kurja juttu, mutta samalla luovuin haikeudella jalosta ajatuksesta valmistaa perheelle, läheisille ja ystäville joululahjamuistamiset itse. Se aika kun on edelleen hukassa ja oman tekemisen arvostus myös...
Tällä viikolla ei siis kaikesta touhusta huolimatta ole muuta raportoitavaa. Tänäänkin ahkeroin työtyössä, ja päivä oli oikein mukava. Mutta ei siitä sen enempää. Hyvää viikonloppua kuitenkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti