perjantai 25. marraskuuta 2016

Erilainen työpäivä

Tänään en palvellut yhtään asiakasta, mutta kokoustin ja opin uutta työkavereiden kanssa. Oli koko henkilökunnan yhteinen kokouspäivä ja aamu alkoi kahvilla ja pullalla.



Ajatus kulkee vetreämmin, jos sormilla on puuhaa. Siksi kiikutin kotoa sukankutimen mukaani kokouspäivän virkistykseksi.


Aamupäivä kokoustettiin ja saatiin taas uutta mietittävää. Olen ennenkin sen todennut, ja totean taas, että mikään ei ole niin pysyvää kuin muutos.

Puolenpäivän kantturoissa siirryimme kuka minnekin lounastamaan. Puolet porukasta päätyi ruokapöytään Mikkelin ammattikorkeakoulun Savonniemen kampukselle ravintola Kaarisiltaan. Matkan varrella tuli vastaan patsastyttö ja työkaverin kanssa kiersimme ylimääräisen kierroksen kurkistamassa kampuksen hauskasti nimettyä piharakennusta eli pihapuuteria.




Aulassa meitä vastaan tuli mahtavan hieno seinä! Ihan olisi voinut luulla, että katua pitkin voisi kävellä suoraan toiseen maailmaan...




Mutta syömäänhän tässä oltiin menossa...


Vaihtoehdot olivat soijarouhemakaroonilaatikko, kasvikset seesaminsiemenkastikkeessa ja jauhalihakastike. Viimeiksi mainittua saa kotonakin, joten päädyin maistamaan kasviskastiketta ja hyvältähän tuo maistui.


Päivän opiskeluosuudessa pääsimme vierailemaan uusitussa kampuskirjastossa ja saimme kunnon tietoiskun kirjaston toiminnasta. Ja vähän ammattikorkeakoulun toiminnastakin. Oli muuten tosi mielenkiitoista!



45 minuutin tietoiskun jälkeen pääsimme katselemaan kirjaston tiloja. Tilat eivät ole suuren suuret, mutta kompaktit ja toimivat. Ohimennen nappasin ikkunasta kuvan ympärille levittäytyvästä maisemasta.







Antoisan kirjastovierailun jälkeen oli aika nautiskella kahvit.



Kahvin ja kakun voimalla jaksoimme hyvin jatkaa päivän ohjelmaa. Suunnistimme Piispanmäen kallion sisään Savonlinnan maakuntamuseon tarvikevarastoon tutustumaan.

Tässä vielä kuva ammattikorkeakoulun Savonlinnan kampukselta

Tuomiokirkko jäi matkan varrelle

Kokoonnuimme kallion juurelle odottelemaan opastuksen alkamista.
Museon konservaattori otti meidät iloisena vastaan ja opasti meitä historian havinan saloihin. Mielenkiintoinen työ! Ja voi mitä kaikkea ihanaa sieltä varaston kätköistä löytyikään!




Ei ole kevytkenkäinen se, joka vetää jalkoihinsa nämä sukeltajan jalkineet.



Tässä puku aiemmin esitelyihin kenkiin.



Vanhoissa polkupyörissä on hienoja yksityiskohtia. Tuosta alla olevasta satulastakohan lie tullut polkupyörälle nimitys munamankeli?













Liinavaatetarvikevarasto






Mielenkiintoisen museokierroksen päätteeksi bongasimme yhdestä ovesta merkillisen yhdistelmän. Kaasupullot ja tupakointipaikka samassa paikassa? Tupakointi vaarantaa terveytesi. Tai jopa henkesi.


4 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoinen päivä! Onneksi siihen kuului myös kahvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemattoman budjetin yhteishengennostatuspäivä, mutta rahattakin voi onneksi järjestää monta mielenkiintoista juttua. :)

      Poista
  2. Tuo maisemaseinä on tosi cool...vähän kuin yksi Vallila Designin kortti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö? Mie haluun tuollasen seinän meidän kotiin!

      Poista