lauantai 14. toukokuuta 2016

Kevätsoppaa

Mitähän teille viikostani kertoisin?

Vaikka sen, että 100-vuotista taivaltaan juhliva S-kauppa julkaisi tiistain lehdessä houkuttelevan alennuskupongin. Sokokselta sai 30 % alennuksen mistä tahansa tuotteesta. Koska juhlamekko oli hankintalistalla, tällainen tarjous oli ohittamaton. Kuponki oli voimassa vain tiistaina ja keskiviikkona, joten olin tikkana paikalla keskiviikkona työpäivän jälkeen.

Rekit notkuivat kolttuja ja leninkejä, housuja ja paitoja. Sopivaa vaatepartta etsiessäni melkein tuskastuin. Olin taas opitimistisesti kuvitellut mieleistä tarjontaa olevan pilvin pimein, mutta totuus oli toisenlainen. Jos ulkonäkö miellytti, hinta hirvitti. Ne on ihan eri ihmiset, jotka maksavat kertakäyttömekosta monta sataa. (Siis kun tällaisella tavallisella talliaisella ei hienoja juhlia ole tavan takaa, niin usein käy niin ettei uudelle tantulle löydy kuin yksi käyttökerta. Varsinkaan jos on tullut hankituksia hyvinkin juhlallinen asu.) Tutkailin mekkoa mekon perään ja pitkällisen syynäilyn jälkeen tarjonnasta nousi esiin kaksi ehdokasta. Tai oli kolmaskin, mutta sitä en sovittanut kuitenkaan, sillä sen värimaailma ei ehkä sittenkään ollut se itselle mieluisin.

Siispä ehdokkaiden kanssa sovituskoppiin. Ikäviä kammioita nuo kauppojen armottomat kopperot. Taas näin itseni peileistä joka puolelta. Voihan vararengas! Ja toinenkin! Ei auttanut itku markkinoilla, koekappaleet piti kiskoa pään yli yksi kerrallaan.

Espritin vaalea mekko oli rakkautta ensi silmäyksellä. Ihan totta. Se miellytti silmää jo hengarilla roikkuessaan, mutta kun olin kiemurrellut sen sisään, en enää  halunnut siitä luopua. VAIKKA se oli melkein nuoliainen ja kiinni ihossa. Mutta koska se ei kuitenkaan näyttänyt liian ahtaalta makkarankuorelta, päädyin lopulta kassalle uuden ihastukseni kanssa. Siellä peilein vuoratussa kopperossa ja loisteputkilamppujen armottomassa valossa olin jo kohdannut tosiasian, että nyt ei täti sitten liho grammaakaan. Pikemminkin pitäisi suorittaa kolmen viikon teholaihdutus.

Sinnikäs olen, sillä herkut jäivät siltä seisomalta. Ainakin hetkeksi... Yhtään lettua en itse popsinut, vaikka niitä torstai-iltana nuorisolle paistoinkin. Pikkuisen on kahvipullaa pitänyt maistella, mutta en halua olla liian armoton itselleni. Kun jaksaa pitää.

Ennen lettu-urakkaa tein torstaina maailman helpoimman hyvän työn. Veripalvelu oli paikkakunnalla ja kävin pötköttämässä pedillä käsivarsi ojossa. Pussillinen tuoretta verta lähti tarvitsijoiden käyttöön. Siitä kiitokseksi sain itse kahvilipun ja kannellisen kahvimukin. Kyllä maistuikin ruisleipä lisukkeineen hyvältä! Jäi muutenkin jotenkin harvinaisen hyvä fiilis, sillä satuin asiakkaaksi harvinaisen sympaattiselle hoitajalle. (Kaikkihan he ovat ystävällisiä ja mukavia, mutta jotenkin tämänkertainen hoitaja silti erottui edukseen.)





Kotoa löytyi vain vävykokelas. Setä ja kuopus olivat töissään. Kokelaan kanssa päädyimme terassille nauttimaan upeasta kevätillasta kahvimukin äärellä. Linnalassa, siis verenluovutuksessa, jätin makeat muille mahtuakseni siihen mokomaan mekkoon. Mutta kotona päätin kuitenkin sallia itselleni yhden hunajaisen stroopfawersin. Sen kun antaa lämmetä kuuman kahvin päällä, niin siitä tulee niiiiin herkkua!



Perjantai oli vapaapäivä ja olin suunnitellut siihen siivousta. Ensin kuitenkin piti tehdä veroilmoitukseen oikaisu (on se hyvä että on olemassa viimetippa... muuten tämäkin homma olisi edelleen tekemättä) ja käydä kaupassa, postissa ja pankissakin.

Asioiden hoitaminen kaikkine odotuksineen vei niin suuren leijonanosan koko pätysestä päivästä, että kello oli melkein kaksi ennen kuin oli siivouksen vuoro. Pidimme vävykokelaan kanssa pikaisen neuvonpidon ja päätimme vähän oikaista. Matot saivat jäädä lattialle, kokelas siivosi imurilla roskat ja pölyt pois, minä luuttusin vain paljaat lattiat, pesin vessan, vaihdoin pyyhkeet ja kokelas pyyhki muualta huushollista pölyt. Saa kelvata.

Molemmilla alkoi olla energiavarastot vähissä. Uupumukseen auttaa huili ja kahvit terassilla. Ahkeruuskahvi vaatii myös pullan, mahtukoon mekko tai olkoon  mahtumatta....



Kuopuksen työpäivä päättyi vasta puoli yhdeksältä illalla. Ennen sitä ennätin vielä paistaa täytekakkupohjan ja tuijottaa Emmerdalen. Iltapalakeitoksi halusin kokata uutta tuttavuutta. Pirkka-lehdessä oli ollut houkutteleva ruokaohje ja se pääsi nyt vihdoin testiin.




Herneenversokeitto


1 ruukku herneenversoja
3 rkl margariinia tai voita
1 dl vehnäjauhoja
1 l laktoositonta kevytmaitoa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
ripaus mustapippuria

Ensin hienonnetaan herneenversot. Ajattelin sen käyvän yksinkertaisimmin saksilla.



Rasva sulatetaan kattilassa. (Ohjeessä neuvotaan käyttämään pinnoitettua kattilaa, mutta koska en omista sellaista, tavallinen sai kelvata.) Herneenversot humpsautetaan sulan rasvan joukkoon ja sekoitellaan hetkinen. Huh höyry!


Joukkoon sekoitetaan vehnäjauhot... ja sitten oli niin kiire, ettei kuvata ennättänyt, jos ei halunnut polttaa keitosta pohjaan.

Lisätään noin puolet maidosta ja sekoitetaan, kunnes seos on tasaista ja kiehuu.


Lisätään loput maidosta. Sekoitetaan edelleen. Keitetään pari minuuttia ja maustetaan.

Lautaselle lisukkeeksi keitetty kananmuna ja lautasen vierelle kunnon voileipä. Toimii! Hyvin kelpasi kaikille eikä tästä neljän hengen annoksesta riittänyt kuin kolmelle. Nam!



4 kommenttia:

  1. Hieno kädenojennus! Ja hienon mukin sait. Hyvä sinä! Ihailen myös tuota sinnikästä herkuista kieltäytymistäsi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Tänään jo ollaankin tiukassa testissä kieltäytymisten kanssa. Pullaa ja kakkua tarjotaan kuopuksen synttärivieraille... voikos äiti tyytyä vain pelkkään kahviin? Ei kai... Mutta kakkua ei ole pakko ottaa hervotonta kimpaletta eikä ainakaan lisää :D

      Poista
  2. Ai mikä vararengas ja missä? Hyvin siitä kyllä arkiaamuina ilmat häviää. Kyllä on tädillä taas villit kuvitelmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vararengas, joka vaatekaupan peilistä vyötärön seudulla armottomasti näkyy... vai oliko vika peilissä? ;)

      Poista