sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Wanhaa & wintagea


Eilissä päivänä oli vanhan kaupungin alueella ihka ensimmäinen Wanhaa & Wintagea -tapahtuma. Itseni kanssa väänsin kättä, että olenko järkevä ja viisas ja jään kotiin paikkoja puunaamaan vai olenko hupsu haihattelija ja jätän kotityöt oman onnensa nojaan ja lähden humputtelemaan. Koska en ole wanha enkä etenkään wiisas, valitsin vaihtoehdoista jälkimmäisen. (Puolustuksekseni on sanottava, että meillä taas nukkui yksi yötyöläinen ja kotihommani olisivat olleet kolinavoittoisia, niin ihan ihmisystävällisyyttäni piti pistäytyä poissa kotoa...)

Polkaisin siis fillarini käyntiin heti kohta aamuyhdeksän jälkeen. Linnankadulla Saimatalon ympäristössä oli jo täysi tohina, vaikka kirpputoritapahtuman pitikin alkaa vasta kymmeneltä.









Törmäsin tapahtumassa työkaveriini, joka oli laskenut sen varaan, että näkisi minut siellä... sain valkoisen kirjekuoren toimitettavaksi ensi lauantain sankarille. Kiitos!

Työkaverin kanssa totesimme, että olimme kuvitelleet tapahtuman olevan enemmänkin menneisiin vuosikymmeniin painottuva. Mutta ihan tavallinen pihakirppis se kyllä enimmäkseen oli... Mitään en mukaani poiminut, vaikka olin alun perin lähtenyt paikalle ajatuksena löytää leikkimökkikasvihuoneen pikku ikkunaan verho ja ehkä pöydälle liina.

Koska tapahtuman ympäristössä näytti keväisen hemaisevalta, tein pikaisen kuvauskierroksen alueella.







Valossa ei vielä ole elämää. Uinuvalta näyttää.



Linnankadun toisen pään lähettyvillä on kesähotelli Tott. Lehdestä luin aamulla, että sielläkin oli jonkin sortin kirppistapahtuma ja koska kerran olin melkein äärellä, olihan sinne mentävä pistäytymään. Sieltä poimin mukaani peltisen ulkokukkapurkin, ison lasimaljakon ajatellen ensi lauantain pitkävartisia ruusuja ja vielä pikkuisen lasikipon vaikka salaatille. Iso lasivaasi maksoi 5 €, peltipurkki 2 € ja pikkukippo euron. Mutta kaiken eilisen hässäkän keskellä näistä jäi kuvat ottamatta.

Kotiin palattua jatkoin edellisenä päivänä käynnistämääni ikkunanpesu-urakkaa. Yötyöläinen nukkui yhä, mutta onneksi meillä on tätä lääniä niin, ettei tarvinnut samoille neliöille tunkea. Pestävää lasipintaa sitten riittää! Vielä tällekin päivälle jäi samaa askaretta, sillä meillä oli illaksi THE suunnitelma.

Tänään tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun isä ja äiti sanoivat toisilleen tahdon. On siinä ollut yhteistä taivalta tarvottavana, mutta yhä jaksavat samaan tahtiin kulkea toinen toisiaan tukien. Kunnioitettavaa! Koska Kotosen kotiväestä kahdella on tänään työpäivä, otimme kimpsumme ja kampsumme mukaamme jo eilen kuopuksen työpäivän päättyessä vähän neljän jälkeen ja ajelimme Käpälämäkeen juhlistaaksemme hieman tätä elämäntaivalta.

Siellä oli äidillä jo ruoka valmiina ja niinpä istuimme suoraan ruokapöytään. Oli grillissä kypsennettyjä pihvejä ja kanankoipia, salaattia ja perunasaalaattia, ahvenkukkoa ja riisipiirakoita. Suu söi ja vatsa venyi... söimme itsemme ähkyyn. Eikös vain äiti sitten ilmoittanutkin, että vielä olisi jälkiruokaa! Vaikka kuinka olisi kylläinen, niin kyllähän jälkiruokaa aina mahtuu! Varsinkin kun se oli niin ihanan kevyttä ja raikasta eli marjasalaattia vaniljajäätelön kera.





Syönnin päälle pääsimme saunaan. Miehet menivät ensin, joten kävin pienellä rentouttavalla metsäkävelyllä äidin kanssa. Luonto on kukassa!


Näitä voi syödä... olisipa mainiot voileipäkakun koristeet!












Kun miehet olivat saunoneet kyllikseen, oli meidän naisten vuoro. Mökillä saunomisen kruunaa aina pulahdus vilpoiseen järviveteen. Olipa se raikasta! Viime vuonna heitin talviturkin jo huhtikuun puolella, joten nyt vesi ei ollut läheskään yhtä jäätävää. Mutta ei sisu antanut periksi jäädä sinne pitkäksi aikaa lillumaan... pari lyhyttä uimalenkkiä sai riittää.




Saunakahvilla maistelimme kokeilukeittiöni uusinta tuotosta eli raparperijuustokakkua. Sen ohjeen näin Kodin kuvalehdessä ja näyttipä hyvältä!


Tein kaiken kuten ohjeessa käskettiin. Ainoa ero oli, että meidän raparperipuska ei tee punaisia varsia, vihreitä vain. Jotain meni silti pieleen eikä valmis kakku näyttänyt alkuunkaan samalta kuin mallikappale!



Pitkähköjen raparperitankojen leikkaaminen ja syöminen ei ollut mikään yksinkertainen juttu. Juustokakku mikä juustokakku, en ole ennenkään näitä niin rakastanut. Enpä taida tehdä toiste.

Olin etukäteen miettinyt, kuinka muistaisin kultahääparia. Ylellisintä olisi ollut, jos olisin oikein pohatta ja olisin voinut ostaa heille oopperaliput Olavinlinnan parhaalta paikalta kesän juhlakauteen ja yöpymisen Lossiranta Lodgen siitä upeasta huoneistosta, jonka kylpyhuoneessa voi lillua poreammeessa katsellen Olavinlinnaa... siihen ei kukkaroni kuitenkaan venynyt, vaan piti tyytyä huomattavasti pienemmän budjetin muistamiseen. Ideat olivat vähissä... aikuiset ihmiset, joilla on jo kaikkea ja jos jotain oleellista puuttuu, hankkivat sen itse. Mitä ihmettä keksisin?

Elämä on kuin ruusuilla tanssimista. Kaunista ja hyvältä tuoksuvaa, mutta välillä varresta nousee ilkeä piikki pistämään peukalonhankaan tai jalkapohjaan. Eiköhän jokaiseen avioliittoonkin sisälly sekä sitä huumaavaa kauneutta että niitä ilkeitä okaitakin. Siksipä kävin Prisman puutarhamyymälästä nappaamassa terhakan köynnösruusun taimen ja annoin sen vanhemmilleni saatesanoin, että kukoistakoon tämä ruusu kauan ja menestyksekkäästi kuten heidän avioliittonsa runsaasti kukkien ja välillä vähän piikitellen.

Kotiin palasimme iltahämärässä. Omassa pihassa kukkivat jo päivänkakkarat.



Ennen nukkumaanmenoa pistin vielä hyvään talteen marraskuista tapahtumaa varten hankkimani liput. Kerrankin olin ajoissa!




4 kommenttia:

  1. Ei voi taas muuta kuin huokailla päiväsi monipuolisuutta ja ihanuutta! Wallan Wiehkoa <3

    VastaaPoista
  2. Tuo jäätelökuva on hyvä...vaikka Kotosen täti sitä kaikkea tuskin yksin söi,niin voisi kysyä että ai mikä vararengas ja mikä mekko ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just siksi en yksin syönytkään... ;)

      Poista