sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Vappu


Kuinka innovatiivinen ja mielikuvituksen riemuvoittoa suitsuttava otsikko! Mutta nyt ei vaan irtoa... olen kadottanut sisäisen sanasamponi. Iik ja kääk. Koska näin on päässyt käymään, ei auta kuin luottaa kuvien voimaan.

Tänään on sunnutai, 1. toukokuuta. Työläisten, opiskelijoiden ja poliittisten puheiden päivä.

Kotosella vappua ei vrsinaisesti juhlittu. Työn sankarit, setä ja kuopus, paiskivat töitä palkkatöissään ja kotityön sankari, täti Kotonen eilisen toimeliaan siivouspäivän ansiosta pystyi tänään keskittymään pihapuuhiin.

Käsittämättömän hienolla ja lämpimällä vappusäällä meitä hemmoteltiinkin. Eilen en olisi millään malttanut pysytellä sisätiloissa paikkoja puunaamassa, kun kevään ensimmäinen hellepäivä houkutteli ulos. Tänään sitten huomasin, että melko kuumaa oli puuhastelu suorassa auringonpaisteessa. Silti sain haravaa heiluteltua ja tien varren rinteet siistiytyivät silmin nähden. Myös takapihalla, joka on meidän varsinainen piha, sipistelin ja hypistelin ja puuhailin ja tuuhailin. Kyllä se piha pikku hiljaa saadaan kesäkuntoon. Vaan vielä menee monta iltaa ja viikonloppua... keksin mm. uuden suunnitelman kivikkokasvipenkiksi...

Taiton päivänä Taito Shopilla liimailemani sudenkorentokivi on löytänyt paikkansa pihalla.



Kesken pihan siivouksen poikkesin sisälle askartelemaan sudenkorennolle kavereita. Tekeminen on helppoa, mutta silikoniliiman kuivuminen on tosi hidasta. Siipikiviä piti pitää paikoillaan loputtoman kauan, että tarttuvat aluskiveen. Ajattelin oikaista toisen tekeleen kanssa ja laitoin korennon päälle muovia ja sen päälle hienosokeriastian, joka painaisi mosaiikkikiviä aluskiveä vasten. Kipaisin keittiöön aikomuksenani aloittaa ruoanlaitto. Selkäni käänsin ja - kolinks! Sokerit kippautuivat pitkin pöytää, tuolia ja lattiaa!

Idea oli kehno. Seuraava idea oli tukea sokerikipolla ja liimatuubilla mosaiikkia alhaalta päin. Toimi!




Kuopuksella oli jo viikko sitten kova huoli simasta. Äiti vain huiteli maailman äärissä eikä ollut laittamassa simaa käymään. Toimelias tyttö tarttui itse toimeen ja niin vain oli meillä sima tekeytymässä, kun reissustani kotiuduin. Kuopus olisi halunnut paistaa munkitkin, mutta koska hänellä oli eilenkin pitkä työpäivä, lupasin leipoa rinkelit valmiiksi. Niinpä sitten eilen illalla pääsimme vappuherkkuja maistelemaan. Nam!




Tänään munkkeja nautittiin kahvin kera terassilla. Olipa autuasta! Hyvältä maistu vappukahvit uuden uutukaisesta Juhannus-mukista.





Ei ollut vappuilmapalloja eikä serpenttiinejä meillä. Niiden korvikkeeksi ostin eilen kimpun iloisen värisiä tulppaaneja. Tulppaanien kääre oli hieno - mustalla pohjalla vaalea teksti "Elämäsi kukat". Kääreessä oli myös ohje: leikkaa kukkiin uusi imupinta ja laita ne veteen hetkiseksi kääreineen päivineen. Näin varret pysyvät suorina.




Tulppaanit unohtuivat kääreen sisään koko yöksi. Vasta tänään asettelin ne oikeasti maljakkoon. Iltapäivän auringonpaiste sai kukat ihan hehkumaan.





Pihallakin pilkistää kylmästä maasta kukkanen jos toinenkin. Suurin osa päivällä kuvaamistani kuvista päätyi suoraan roskakoriin, sillä kamerassa oli kiinni pitempi objektiivi, jolla yritin ikuistaa niin sinitiaisia, västäräkkejä kuin sitruunaperhostakin. Sen verran epäluuloisia olivat nämä siivekkäät etteivät pysähtyneet poseeraamaan. Ja kukkakuviin olisi tarvittu lyhyempi putki.



Meteorologit ovat luvanneet kesäistä säätä lähipäiviksikin. Nyt olisi ollut oiva paikka pitää vaikka lomaa. Mutta ei auta, töihin se on huomennakin mentävä.

2 kommenttia:

  1. Kaunis ja sokerinen vappu teillä :) Tulppaanit ovat kertakaikkisen upeat!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sokerista oli... tosi makeaa elämää :) Röyh!

      Poista