torstai 26. toukokuuta 2016

Autuaan onnellinen


Ohhoijaa, kyllä on Kotosen täti onnellinen. Loma - se on jotain hämmentävän suloista ja ihanaa. Kaikesta etukäteissuunnittelusta huolimatta olenkin keskittynyt  nauttimaan elämästä, itseni hemmottelusta, lämmöstä (ihan totta, tänne Savon sydänmaille on rantautunut välimerellinen auringonpaiste... varmaan korvaamaan sitä kurjuutta, ettei Kotosen väki pääse tänäkään vuonna nauttimaan auringosta Kreikan taivaan alle), läheisistä ja muista ihmisistä, kukista ja omenapuun kukista niin omassa pihassa kuin postikortissa...





Kiitos Outi!
...että tallustelusta paljain varpain ja kevyin kesäkengin.


Kaiken huvittelun ohella olen myös kokannut ruokaa rikkaruohoista (siitä kerron aikanaan toisessa postaukessa) ja sisustanut kotia uudelleen.

Koska maanantaina jo saimme netistä lukea vahvistuksen vahvalle ennakkotiedolle ja tiistaina oli kuopuksen nimi lehdessä monen muun ikätoverin kanssa, kutsukortit laitettiin vihdoin matkaan. Varma on aina varmaa ja nyt tietävät muutkin, että Kotosella juhlitaan tänäkin keväänä ylioppilasjuhlat.



Nii-in, ja täti se vain viettää lomaa eikä yhtään valmistaudu tulevaan...

Totta puhuen juhlia ajatellen on jo laitettu monta tikkua ristiin. Tippaleipäaivoisena touhottajana minulla on koko ajan monta rautaa tulessa ja ensin näyttää siltä, että  mitään ei tule valmiiksi. Ja yhtäkkiä, simsalabim! Kaikki on valmista!

En tosiaankaan ajatellut viettää juhlia kaapissa (kuten en joulujakaan), mutta niin vain olen kaappi ja laatikko kerrallaan pistänyt ojennukseen niin lusikkalaatikot kuin omat vaatekaappinikin. Joutavaa roinaa on samalla karsiutunut kaappien kätköistä melkoinen määrä. Esimerkiksi omasta garderobistani karsin epäsopivia tai muuten vain käyttämättä jääneitä rättejä seitsemän (!!!) muovikassillista! Kirpputorin pitämistä harkitsin hetken, mutta luovuin suunnitelmasta sen työläyden takia. Nyt pitää saada valmista sukkelaan!

Ihan ensimmäiseksi tällä viikolla asettelin ahterini kampaajan penkkiin. Olin Pinnalla.




Katri asetteli kurittomat kutrini jälleen kutakuinkin kondikseen. Uutta väriä sain päähäni ja elämään, vähän vauhtiraitaakin...Enää ei tarvitse kulmiakaan kurtistella, sillä kurittomat ja ruodusta poikenneet kulmakarvat saivat äkkilähdön vahakäsittelyssä ja jäljelle jääneisiin karvoihin tuli ryhtiä uudesta väristä.

Ihanasta vaahdotetulla maidolla aateloidusta kahvista sain nauttia lehden kera hiusvärin vaikutusaikana.


Mitä leikkaukseen tulee, niin lyhyttukkaisen täytyy vähän totutella näin pitkään tukkaan. Letti lepattaen olen viime ajat pyörällä viuhtonut menemään ja mietin tiukasti, olenko oikeasti näin pitkän otsatukan ihminen...

Pyöräillyt olen pitkin poikin Savonlinnaa. Kävin kerran jopa työpaikallakin... Työ - mitä se on? Mutta muuten olen vain nautiskellut siitä, että voin omin voimin ja kiireettömästi siirtyä paikasta toiseen. Välillä kun oiken tympeydyn kaikkeen juhlajuttujen vääntämiseen, tekisi mieli heittää kaikki sikseen ja lähteä pyöräilemään omassa seurassa Puruveden ympäri. Mutta eihän aikuinen ihminen sellaista tee. Tekemättömät kotityöt vain olisivat tuplaantuneina vastassa seuraavana päivänä.

Sää on hellinyt ja suosinut, suorastaan ylenpalttisesti. Hikeä on pukannut niin ohimoon kuin selkärankaan pihalla touhutessa, Olen otellut ja selvinnyt voittajana monesta puskatappelusta. Viime talven paukkupakkasista kärsi pihassamme useampi pensas. Osa kuoli kokonaan ja osa sinnittelee.


Autotallin oven vierellä ilahduttaneet ruusuangervot eivät enää jaksaneet elää. Risupuskat eivät ole silmänilo, joten saksin oksat poikki. Tämä kävi kutakuinkin kivuttomasti, mitä nyt vesikellon sain työstä muistoksi peukalonhankaan.  Yläpihan ruusupuska ei antautunut ihan yhtä helpolla. Veri roiskui kun otimme yhteen, mutta mitä enemmän kasvi pisti kampoihin, sitä sisuuntuneemmaksi kävin... en sitä kuitenkaan ihan kokonaan parturoinut... jäi sinne muutama oksa jäljelle....

Hemmotteluosastolta vielä sellainen uutinen, että tiistai-iltana lunastimme kuopuksen kanssa joululahjaksi saamamme vyöhyketerapialahjakortit. Matkaa hoitopaikalle oli autollakin tunnin verran. Tiistain tehokkaasta touhuamisajasta siis tuhrautui kokonainen iltapäivä! Noo, hälläpä väliä, samalla latautuivat akut seuraavia päiviä varten.

Setä halusi poiketa matkan varrella pehmikselle Kerimäen kirkonkylän Kaivopirtille. Hetken ajattelin olla erilainen nuori ja kieltäytyä helleherkusta. Koska se mekko...

Heikko on luonteeni ja ylen perso olen makealle. Kai sitä hieman voi ihminen herkutellakin. Niin sitä sitten kolmeen pekkaan nautiskelimme elämästä vanhojen ja vakaiden puiden varjossa suloisen suvituulen pyyhkiessä hellästi hipiäämme. Maku- ja tuntoaistit olivat nirvanassa ja näköaistillakin oli hyvä olla maailmaan suurimman puukirkon tapulia ihastellessa. Mutta kuuloaisti oli kovilla, sillä läheisen pöydän kovaäänisellä rouvalla ei ollut kuin ikävää kerrottavaa seuralaiselleen ja nirinät ja narinat piti vielä höystää monin voimasanoin. En mitenkään ihan välttämättä olisi tarvinnut tietää esimerkiksi sitä, kuinka monta kertaa hän oli edellisyönä rampannut vessassa ja mihin kellonaikaan...




Vyöhyketerapeuttimme oli sairastunut flunssaan ja kyllä nolotti mennä hänelle ylimääräiseksi vaivaksi. Hän kyllä kovasti vakuutti jaksavansa työn tehdä ja itsehän sitä jokainen itsensä parhaiten tuntee. Jos matka ei olisi ollut niin pitkä, olisin varmaan kuitenkin jättänyt tällä kertaa hoidon väliin ja antanut hoitajalle aikaa hoidella itseään.

Kuopus kävi ensin pötköttelemässä hoitopöydällä ja sitten olikin minun vuoroni. Olin luullut, että koko hoito tehdään jalkapohjia painelemalla, mutta kyse olikin paljon kokonaisvaltaisemmasta paketista. Sessio käynnistyi korvista! Jonkilaiselle lämpimällä metallipuikolla korviani hiveltiin ja eikös vain suolisto aloittanut mahdottoman mekkalan! Sitä sitten kestikin melkein koko hoidan ajan. Liekö siellä vatsan seutuvilla sitten jokin vaiva ollut, johon hoito vaikutti?

Imelän kipeitä paikkoja loppujen lopuksi terapeutti kintuistani paineli, mutta ei mitään niin kipeää, että olisin ulissut ja valittanut. Koin hoidon ylettömän rentouttavana. Hoidon jälkeen melkein koko illan jalkapohjissa oli veikeä kihelmöinnin tunne. Terapeutti totesi meidät käsiteltyään, ettei hän ole aikoihin hoitanut näin terveitä potilaita. Uskon sen kyllä, eihän meillä mitään suuria vaivoja olekaan. (Jos ei oteta huomioon minun selkääni, mutta ei siihen kannata turhaa energiaa tuhlatakaan)

Seuraavana päivänä kärsin kunnon pääntaudista. Tiedä sitten, johtuiko kupolin kipeytyminen hoidosta vai jostain ihan muusta.

Koska juhlapäivä lähestyy, kotia ja omia kontuja katselee vieraan silmin. Hui kamalaa! Monta kohtaa kaipaa kohennusta! Mutta minuutit, tunnit ja päivät vain valuvat sormien välistä, enkä saa niitä kiinni. En millään ehdi mitään! Nyt iski stressi!

Siis äkkiä kukkakauppaan!

Ihan totta. Tolvanniemestä ostetut kukat olivat melkein jo paikkansa löytäneet. Kosmoskukat puuttuivat ja siksipä osa aiemmista ostoksista oli odottamasta kasvitäydennystä. Ajan säästämiseksi päätin pistäytyä kera kuopuksen läheisellä Pääskylahden puutarhalla. Sinne ei ole polkupyörällä kuin pari kilometriä, jos sitäkään.



Hirveästi en kehdannut kuvia räpsiä, sillä kaikkialla tuntui olevan kansaa. Ovenpielestä sentään nappasin kuvan varteenotettavasta varoituksesta.


Puuttuvat kosmoskukat, yksi lisälumihiutale, yksi lisälankaköynnös, pensastomaatin, chilin ja paprikan taimet, basilika, laventeli ja intialainen minttu matkustivat meille fillarin kyydissä.





Pihakukat on nyt kaikki istutettu. Ellen nyt sitten jossain vaiheessa taas lankea... Kasvihuoneessa paikoillaan töröttävät chili, paprika ja tomaatti. Kun keksisin, mitä sinne vielä laittaisin... Kasvimaa on toistaiseksi kesannolla ja puskee rikkaruohoa sydämensä kyllyydestä. Odottakoon vain, kyllä minä sen vielä kesytän!

Sisätilojen sipistelystäkin voin vähän antaa esimakua. Istuin tässä päivänä muutamana "väärällä" puolella ruokapöytää ja katseeni osui... voi kauhistus! Vaikka kuinka kauan paikallaan roikuneeseen taulun tapaiseen. Juliste on hirveän haalistunut ja kummakos se. Olen ostanut julisteen norjalaiselta katukaupustelijalta rippikesänäni. Eli kuva on vanha kuin taivas! Tai ehkei ihan, mutta 34 vuotta kuitenkin. Ikivanhuuden lisäksi kuva on vuosien saatossa valunut vaihtokehyksessä niin, että tulee kohta alareunasta ulos.


Kohtuuttoman paljon käytin aikaa uuden taulun metsästykseen. Vanhan kuvan tilalle oli kuitenkin jotain saatava, sillä tapettiin on jäänyt tummempi kohta taulun alle. Aurinko, se mokoma, on säteillään purrut seinäänkin! Kiersin Amanda B:n (josta en sopivaa ja sopivan hintaista löytänyt, mutta aika monta muuta sisustustavaraa kyllä... ehkä niistä kerron joskus toiste), Jyskin ja Kerdin. Koska en voinut viikkokausiksi keskittyä tähän puuhaan, kelpuutin Kerdistä ikkunataulun. Ikea olisi varmaankin ollut tauluasiassakin paratiisi, mutta sinne oli nyt liikaa matkaa.


Tänään on jo torstai, kesäloman neljäs päivä. Tarmokkaan touhuamisen torstai. Mutta koska taivaan hanat ovat auki ääriasennossa ja kasteluvettä tulee saaveittain, piti ottaa tuumaustauko ja aikalisä. Setä nyt joka tapauksessa koisii päivän oltuaan yön töissä. Ylenpalttinen koluaminen sisätiloissa on kielletty. Mitähän sitä sitten keksisi?

6 kommenttia:

  1. Ihana tuo uusi taulu! Ja hassu juttu mutta en ees huomannut, että tuo juliste oli noin valunut. Heti sen kyllä tunnistin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan sitä helposti sokeudukin arkipäivän ympäristöön? Hyvä välillä havahtua katselemaan ympärilleen tuorein silmin. :)

      Poista
  2. Ihania hetkiä! Omenankukat, kampaaja, Kerimäen kirkko, jätskit, fillarit... Tykkään!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykätään samoista asioista, sisko <3 :)

      Poista