sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Taiteellista arkea


Miten lie ollutkaan elämä niin tavallista, ettei raportoitavaa juuri ole kertynyt. Tai no - monenmoista on ollut ohjelmassa, mutta niistä ei oikein kotoilu ja kirppistely -blogiin ole aiheeksi.

Torstaina olin Olavinlinnassa katsomassa Madama Butterflyn kenraaliharjoituksen ja myöhästyin sovitusti töistä. Linnan muurien sisäpuolella oli sen verran hyytävää, että sukkahousut housujen alla, pitkähihainen paita, fleecetakki ja tavallinen takki eivät olleet liioittelua. Viltti polvilla lämmitti myös ihanasti.

Lauantaina olin jälleen linnassa nauttimassa oopperaelämyksestä. Tällä kertaa oli vuorossa Carmen ja lämpötila oli kivunnut sen verran mukavasti, ettei tuolissa istuskellessa tarvinnut edes takkia. Linnaan mennessä oli mainio, upea kesäkeli. Jossakin vaiheessa kesken esitystä mietiskelin, että jylyääko todellisessa maailmassa ukkonen vai onko pauke osa esitystä. Oopperan päätyttyä ulkona odottikin kesäinen, ryöppyävä vesisade!

Loppupäivä meni ihmetellessä, että mitä sitä oikein tekisi. Lopulta pengoin pyörän autotallista ja ajattelin ajella pienen pyörälenkin. En edes ottanut vesipulloa mukaan. Meno oli niin mukavaa, etten malttanut kääntyä takaisin, vaan fillaroin 40 km:n lenkin. Aikaa siihen sain tuhrattua tunnin ja kolme varttia. Vaan ei pääasiana ollutkaan kiire ja hötky, vaan leppoisa liikkuminen.

Tänään olemme hämmästelleet hellettä. Kitkin kasvimaan, luin kirjan (Sari Luhtanen: Linssit huurussa. Sujuvaa, hyväntuulista ja sopivan kepeää kesäluettavaa.), pesin pyykkiä, ja kokkailin. Lounas, salaattia, kantarelleja pakastimesta, uusia perunoita ja grillimakkaraa, syötiin terassilla ja haaveiltiin reissusta etelään. Samalla nappasin muutaman kuvan, kun muistin kameran olemassaolon...


Valoa ja varjoa




Viikko sitten sulatin alakerran pakastimen ja silloin otin sulamaan hervottoman kokoisen rasian vadelmia. Ajattelin, että kyllä tytöt syövät... mutta sitten tytöt olivatkin reissussa ja minulla oli kaikenlaista muutakin naposteltavaa. Niinpä nyt keitin vadelmakeittoa. Siivilöin siemenet pois, mutta lisäsin sitten valmiiseen soppaan pakastimesta jäisiä mustikoita. Jäätelön kanssa herkkua!


En enää muista, millon pesin maljakoita yo-ruusujen jäljiltä, mutta muistan ihailleeni saippuakuplataidetta. Siitä oli tosin hirmuisen hankala saada kunnollisia kuvia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti