Kevään ituja

Eilispäivä oli siivouspäivä, tuuletuspäivä, pyykinpesupäivä, ruokakauppapäivä, yllätysvieraiden kahvittelupäivä, suunnittelupäivä, ruoanlaittopäivä, lukupäivä, neulomispäivä ja vaikka mitä...

Aamupäivällä jo viskasimme matot ulos ja aloitimme siivouksen. Siinä tohinassa keksin, että otetaan ja viedään kirpparille kassit, jotka ovat jo jonkin aikaa odottaneet kuljetusta. Koska kirpparit eivät lauantaisin ole loputtomasti auki, jätettiin matot pihalle ja kaasuteltiin menemään. Viskattiin pussukat Toimintakeskukselle ja pikaisen silmäilyn jälkeen päädyimme poistumaan sieltä tyhjin käsin.

Näin kevään saavuttua ja valon lisäännyttyä olen katsellut ympärilleni kriittisin silmin. Olohuoneen paraatipaikalla kököttävä televisiohyllykkö on alkanut tökkiä ja pahasti. Se on meidän ainoa pyökin värinen huonekalumme eikä siis istu muuhun sisustukseen. Aika monta vuotta se tosin on palvellut eikä ole liiemmin kiukutellut, mutta nyt siitä on tullut oikea silmätikku.

Jokunen viikko sitten posti jakoi laatikkoomme mainoslehtisen, jossa oli jos jonkinlaista huonekalua. Sieltä sitten muutama huuteli, että eikös me voitaisi teille muuttaa... Eilen kirpparilla käynnin jälkeen ajoimme miehen kanssa kaupungin ulkopuolella olevaan huonekaluliikkeeseen. Meinasin siellä ihan säkeentyä, kun oli niin paljon kaikkea ihanaa ja erilaista tarjolla. Myyjä vielä puhui ummet ja lammet ja koko ajan. Melkein jo sanoin sille, että olisiko hetken hiljaa, että voin rauhassa pohtia. Lopulta myyjän häirinnästä huolimatta löysin meille sopivan uuden tv-tason, vitriinikaapin ja sohvapöydän. Jee... niitä nyt odotellaan tuleviksi.

Ruokakauppa oli kotimatkan varrella, joten kurvasimme seuraavaksi sinne. Sieltä löytyi tuttuja, jotka kutsuimme meille kahville, kun ei heitä haitannut, että meillä oli siivous levällään. Sain itse valita tuliaskukkasen ja kursailtuani asiaan kuuluvasti, kerroin jo aiemmin haaveilleeni kauniista ja herkästä perhoskämmekästä. Nyt olen sellaisen onnellinen omistaja!

Kahvipöydältä siirtelin kahvittelun edestä pois taimipurkkini, joissa on ollut nähtävissä ilahduttavaa itämistä. Olikohan se torstaiaamuna (vai jo keskiviikkona?) kun ensimmäiset hennot alut kurkistivat purkkien uumenista. Kasvun ihmeen seuraaminen on aina yhtä mykistävää. Ensin näytti, että aika monessa purkissa ei ole eloa lainkaan, mutta nyt näyttää, että tyystin itämättömiä siemeniä taisi olla vain yksi tai kaksi. Ja kun muutamassa purkissa pukkaa ilmoille kaksikin tainta, voin tehdä kaksosista yksösiä ja niin saan joka purkkiin asukkaan.

Rairuohokin on aloittanut viherryksen. Ensimmäinen mielikuva oli, että harvaa on. Mutta eiköhän se siitä tuuheudu, jollen minä hyväkäs onnistu kasvustoa hukuttamaan. Eilen jo niin innoissani kastelin, että mullos alkoi muistuttaa riisiviljelmää.

Mattoja puistellessa tarkkailin alppiruusun nuppuja. Ilokseni niitä näyttää olevan, viime keväänä kasvi ei kukkinut ollenkaan. Nyt kukkia on odotettavissa. Kunpa kukoistus olisi parhaimmillaan toukokuun viimeisenä viikonloppuna!

Siivouksen lomassa tuskailin pakastusrasioiden järkyttävää määrää. Nyt niitä tuntuu pursuvan kaikkialla. Niitä samoja purkkeja, joita syksyllä ei ollut ollenkaan riittävästi... Suurin mysteeri asiassa lienee kuitenkin se, ettei pakastimissa suinkaan olisi nyt tilaa tuolle purkkipaljoudelle. Herääkin kysymys, että mistä niitä meille oikein on siunaantunut ja minne ne oikein katoavat silloin kun niitä eniten tarvittaisiin.

Toissailtana päätin jättää istuinalusprojektini tauolle, sillä ontelokudetta ei ole tarpeeksi. Sen sijaan nappasin näppeihini taas puikot ja loin uudet silmukat. Nalle Luontopolusta on tarkoitus tehdä sukkapari.... kuopukselle kai. Värikin on niin ajankohtaan passeli, pääsiäisen ja kevään sävyjä sulassa sovussa.

Ensi viikolla on Taidon ja käsityön teemaviikko. Sen innoittamana laitomme töissä pystyyn käsityönäyttelyn. Koska aikaisemmin virkkaamani matot ovat jo lattioilla, tekaisin parin illan aikana uuden maton näyttelyä varten. Ontelokude on paksuutensa vuoksi niin kiitollista työstettävää.

Siitä syntyi jo aikaisemmin mm. istuinalunen pyöreälle turkoosille jakkaralle. Vain kiinnitys puuttuu, mutta luulen ettei tuo pääsiäisasetelma käy siinä liikoja hillumaan.

Esikoinen oli omassa blogissaan julkaissut melkein samanlaisen kuvan ja kertoi, että meillä näkyisi kotona pääsiäinen jo joka paikassa. Ei kai nyt sentään... mutta iloiselle mielella tulin, kun puuhaamiseni on noteerattu. :)