Eväsretkellä

Tänä aamuna nukuin pitkään. Omituista. En yleensä onnistu venyttämään unta työaamuja myöhempään, mutta nyt kello kävi jo yhdeksää ja ylikin, kun vielä autuaasti makoilin peiton alla. Heräämisen jälkeen iskikin kiirus, sillä päivään oli tarkoitus mahduttaa yhtä ja toista.

Aamukahvit hörpättyäni aloin puuhata keittiössä. Keitin riisiohraa ja kananmunia sekä ruskistin jauhelihaa. Samalla sekoittelin sekaisin rahkavoitaikinan ainekset. Olimme menossa eväsretkelle iltapäivällä ja halusin paistaa evääksi pasteijoita. Leipomisen lomassa paistoin possupihvejä päiväruoaksi. Perunoita en ennättänyt kuoria, joten oikaisin ja tein muusin pussista. Ihan syötävää tuli.

Rahkavoitaikinaa tein niin ison annoksen, että sain samalla paistettua myös lihapiirakan. Piirakan koristeet ovat aina jonkinlaista tajunnanvirtaa, sillä koskaan en niitä etukäteen suunnittele. Leikkelen vain soiroja tähteeksi jääneestä taikinasta ja virittelen sitten ne piirakan päälle.

Kun piirakka oli saatu pois uunista, pakkasimme koriin muffinit, pasteijat, makkarat ja muut tykötarpeet. Termospullot otettiin mukaan tyhjinä ja porot olivat paketissa. Kahvi keitettiin vasta äidin keittimellä.

Kun kaikki oli valmista, suunnistimme metsään. Metsäautotie oli niin umpihankea, että auto jätettiin suosiolla isomman tien varteen. 25 minuuttia reipasta kävelyä ja jo näkyi laavu!

Tuskin oltiin päästy perille, kun veljeni jo viritteli tulia nuotioon.

Laavun suojissa ja nuotion lämmössä oli hyvä istuskella, vaikka taivaalta vihmoi märkää lunta. Tuulikin malttoi pysyä puhkumatta.

Koska iltapäivä oli jo pitkällä, emme voineet odottaa nuotion hiipumista kunnon hiillokseksi ennen kuin aloitimme makkaranpaiston. Hyvin paistuivät käristeet lumisen luonnon keskellä!

Jälkiruoaksi nautimme kahvia ja muffineita. Toisessa termarissa oli kaakaota niille (lue: sille), jotka eivät kahvista välittäneet.

Hyvä oli istua rauhassa, tuijotella tulta, rupatella rattoisasti ja kuunnella luonnon ääniä. Ilmeisesti säikäytimme hirven, sillä yhtäkkiä metsästä kuului melkein pamahdus ja sitten loittoneva koppoti koppoti...

Ilta pimeni ja nuotio pieneni. Tuli aika kerätä kamppeet ja lähteä patikoimaan takaisin sivistyksen pariin.

Hämärä oli jo laskeutunut tienoon ylle, kun reipas retkueemme teki kotimatkaa. Onneksi oli lunta! Muuten olisi loppumatkasta ollut säkkipimeää!

Tuvalle päästyämme tapasimme sohvalta villaviltin päältä elämästään nauttivan Sulo-herran. Mutta kyllä oli nautittavaa elämää meillä muillakin tänään!

Kertausharjoitus

Ei voinut täti tänään vesisateessa ja jäisillä laduilla aloittaa hiihtokautta. Ikävää.

Mutta nytpä oli oivasti aikaa kiertää kaupungin rautakaupat. Näyttää pelottavasti siltä, että kaksitoista vuotta suunnitellusta sauna- ja pesuhuoneremontista voisi vihdoin tulla totta tänä keväänä. En vielä nuolaise, kun ei ole tipahtanut, mutta laattoja katseltiin ja vertailtiin. Muutama versio jäi mielen pohjalle mukavalla tavalla kutittelemaan...

Kotiin palattua kaivoin jauhopussit kaapista ja kävin leipomaan. Huomiseen varauduin paistamalla taivaallisen hyviä mustikkavalkosuklaamuffinsseja. Niitä tein myös itsenäisyyspäiväksi, mutta silloin niistä tuli kuppikakkuja kuorrutuksineen. Nyt en kuorruta, ovat niin hyviä muutenkin.

Tein taas myös perunarieskoja. Ja heti aloittaessani keksin, miksi rieskat viimeiksi pullistuivat palloiksi. En muistanut pistellä niitä haarukalla ennen uuniin laittamista! Voi tätä hajamielisyyttä!

Viikko sitten raportoin sokerimassatennareiden tekemisen harjoittelemisesta. Nyt olin haudutellut asiaa ja päätin yrittää uudelleen. Ensin kyllä kokeilin ihan uusia kaavoja. Näytti siltä, että tällä uudella kaavalla saisi vauvamaisemmat tossut ja helposti. Mutta pah, sanon minä!

Aiemmin harjoiteltuihin tennareihin otin käyttöön isommat kaavat, ettei homma olisi niin pipertämistä. Se olikin hyvä veto! Tekeminen oli helpompaa ja aiempi harjoittelu oli jo opettanut muutaman kikan.

Oli näissäkin tossuissa oma vääntämisensä. Tällaiset tuli! Jossain vaiheessa intoilin kuopukselle, että taisin osata! Hän sanoi hyvinkin realistisesti: "Vielä sie kerkeet ne pilata..." Eipä olisi heti arvattu, kuinka oikeaan tämä ennustus osuikaan!

Halusin kokeilla myös Conversen logon tekemistä. Arvasin, ettei se suju mutkattomasti, joten tein ylimääräisiäkin pikkuruisia ympyröitä.

Elintarviketussilla piirtelin, mutta se oli yllättävän vaikeaa. Ehkä olin liian malttamaton enkä antanut pyörylöiden kuivua tarpeeksi. Tussi ei luistanut massan päällä ollenkaan, joten kuviot piti tehdä lähinnä töpöttämällä.

Harkitsin nauhojen tekemistä sokerimassasta, mutta se tuntui vaikealta, Päätin pujottaa tennarin reikiin silkkinauhaa. Helpommin sanottu kuin tehty! Otin avuksi pussinsulkijasta rautalangan, jonka avulla onnistuin ujuttamaan nauhan tennarin reikiin. Hirmuisen varovaisesti pujottelin hiki päässä ja kieli keskellä suuta.

Kun oikean jalan kengän nauha oli paikallaan, keskittyminen herpaantui. Innoissani onnistumisesta ajattelin solmia nauhat kauniille rusetille. Sitä ennen - tyhmä! - kiristin nauhat. Kiristin... haloo! Sokerimassaa!! Tietenkin kaksi ylintä sisäsyrjän reikää murtuivat. Ajattelin korjata tilannetta laittamalla murtumaan elintarvikeliimaa. Se vain pahensi tilannetta, sillä massa pehmeni. Nyt en tiedä, voiko virhettä mitenkään korjata. Yhyy.

Viikko sitten tehtyihin mustiin pikku tennareihin virittelin nauhat pyöreästä kuminauhasta. Nämä tossut olivat kerenneet kuivua kunnolla, joten kestivät ehjänä pujotusoperaatiossa.

Sain askarteluun kaveriksi kuopuksen, joka ehti tekemään yhtä sun toista sillä aikaa, kun minä vain väkersin tossuja. Otsikkokuvan sydämet sentään ovat minun käsialaani, mutta kaikki allaolevat koristeet ovat kuopuksen taiteilemia.

Puunausperjantai

Pitkästä, pitkästä aikaa perjantai, jolloin ei ollut töitä tai muita etukäteen ohjelmoituja suunnitelmia. Ajattelin tavata ystäviä, mutta yhteensattumien vuoksi tuo suunnitelma ei toteutunut. Siksipä päätinkin joko sulattaa pakastimen tai pitää kunnon siivouspäivän kotona. Ulkolämpötila tänään oli enemmän plussalla kuin pakkasella, joten pakasteita ei kannattanut ulos kiikuttaa. Siis siivousta! Siivouspäivästä ei tosin kovin mediaseksikästä blogipostausta saa aikaiseksi. Mutta yritetäänpä!

Aamulla kiskoin lakanat pois sängystä ja tungin ne pyykkikoneen nieluun. Petivaatteet ja olohuoneen sohvan tyynyt sekä osan matoista kerkesin viedä ulos tuulettumaan ennen kuin säidenhaltija käynnisti lumituiskukoneen. Nenäliinan kokoisia lumirättejä satoi sakeanaan ja tuuli pyöritti ja tuiskutti lunta kinoksiksi.

Kuivan lumen voi harjata tekstiileistä pois, mutta iltapäivän tullen sade muuttui räntäloskaksi ja tuli kiire korjata petivaatteet sun muut takaisin sisätiloihin.

Kaksikerroksisessa talossa on usein sellainen tilanne, että tavarat kulkeutuvat väärään kerrokseen ja jäävät sinne. Aamu meni roudatessa tavaroita paikoilleen. Pyykkikoneen lisäksi tiskikone lauloi lauluaan.

Muut pesemiset pitikin sitten tehdä ihan ihmisvoimin. Pesin, pyyhin ja puunasin niin, että käsiä kirveli. En osaa työskennellä kumihanskat kädessä, joten tällaisina päivänä muutenkin korppukädet ovat kovilla.

Tällä kertaa tein sellaisiakin siivouspuuhia joita ei ihan joka viikkosiivouksessa tule tehdyksi. Imuroin ikkunoiden väleistä kuolleita kärpäsiä (miten ihmeessä ne sinne pääsevätkään??), siirtelin huonekaluja saadakseni pölyt imurin nieluun niidenkin alta ja takaa, pesin muutaman ikkunan ja eteisen hervottoman kokoiset peililiukuovet ja järjestelin kaappeja ja laatikoita.

Vaihdoin pöytäliinoja ja sohvapöydän virkaa toimittavalle arkkupöydälle levitin entisessä elämässäni kangaspuilla kutomani poppanaliinan. Sen värejä katsellessa iski mieliteko uusiin kynttilöihin. Nyt piti saada oranssi ja ruskea kynttilä vanhojen joukkoon. Siispä sedän tultua töistä kipaisimme kynttiläostoksille.

Ajattelin kiittää itseäni ahkerasta siivoamisesta ostamalla tarjousruusukimpun. Mutta setä ostikin sen minulle! Kiitos!

Viikolla suunnittelin, että perjantaina siivoan ja lauantaina sivakoin. Saapa nähdä, kuinka tädin käy... ulkona nimittäin sataa silkkaa vettä.

Jos en huomenna pääse ladulle tai luistelubaanalle, niin tuijottelen unelmoiden tänään saamaani postikorttia... Kiitos Outsa!

Karut sämpylät

Omituinen energiapiikki osui tätiin tänä aamuna. Kello soi kuudelta, mutta töihin tarvitsi mennä vasta iltavuoroon. Jo eilen aamulla olisin ollut täynnä tarmoa kotitöihin, mutta silloin töihinlähtö pilasi hyvän innon. Tänään kävin touhuamaan heti aamukahvin ja -lehden jälkeen. Leivoin, siivosin ja pesin pyykkiä. Paljon sitä ehtii, kun ottaa sen asiakseen!

Koko juttuhan lähti siitä, että komusin keittiön kaapeissa. Jääkaapissa oli parasta ennen -päiväyksen ohittanut rahkajukurtti ja vaalean siirappipurkin pohjalla oli niin vähän siirappia jäljellä, että purkin säilyttäminen tuntui turhalta. Auringonkukkaöljypurkin pohjalla oli öljyä jäljellä reilu desi ja oliiviöljypullossa oli nestettä jäljellä reilu ruokalusikallinen. Jääkaapissa oli pari hiivapalaakin ja niiden parasta ennen -päiväys oli huomenna. Yllättävin löytö oli kuitenkin Karu-hiutaleet, jotka olivat menneet piiloon Elovena-purkkiin. Joku oli ne sinne joskus laittanut... Kauraryynipaketti oli viimeiksi ostettuna niin suuri, ettei se peltipurkkiin mahtunut, joten luulin ja muistelin peltipurkin olevan kumisevan tyhjä. Luulo ei taaskaan ollut tiedon väärti.

Mitä yhteistä on noilla kaikilla? Tietenkin se, että ne pääsivät samaan sämpylätaikinaan! Lisäksi taikinaan tarvittiin suolaa, Myllyn Paras -sämpyläjauhoja sekä vehnäjauhoja. Taikina kohosi reilun puoli tuntia ja sen jälkeen pääsin leipomaan. Taikina oli tarttuvaista, mutta leipoutui kuitenkin suhteellisen helposti. Ripottelin kohonneiden sämpylöiden päälle Karu-hiutaleita ja paistoin 225 asteessa 15 minuuttia.

Tällä kertaa sämpylät onnistuivat erityisen hyvin. Niistä tuli kupsakkaan pehmeitä ja maistuvia. Namskis!

Sillä aikaa kun sämpylätaikina kohosi, harrastin huopatöppöset jalassa umpihankikahlausta. Eli kipaisin tontin perukoilla kippaamassa kompostisankon sisällön lämpökompostorin kitusiin. Lumitöihin en ennättänyt kesken leipomisen, joten ei auttanut muu kuin loikkia pitkin koskematonta lumihankea.

Alkukuusta kirjoittelin tänne blogiin jonkinlaista tulevaisuuskatsausta. Ensimmäiseksi siihen tuli kirjatuksi toive kunnon lumisesta talvesta. Pitäneekin olla varovainen noiden toiveiden kanssa, kun ne voivat vaikka toteutua! Lunta on nimittäin nyt tullut kunnon kinokset ja aina vain sataa lisää. Kotipihassamme näyttää tältä:

Kartiovalkokuusi on peittynyt lumeen ihan kokonaan!

Hiihtämisestäkin haaveilin. Työpäivinä ei ladulle ennätä, mutta sen verran mukavasti hiihtovarvasta jo kutittelee, että viikonlopun riennot pitänee järjestää siihen malliin, että täti ennättäisi myös ladulle sivakoimaan.

Sämpylänpaiston lomassa keittelin perunasuurimoista puuroa ja tekaisin taas hyvää mustikkaherkkua, jonka ohje löytyy täältä. Ennen töihin lähtöä sainkin herkutella tuoreilla sämpylöillä ja suunmukaisella  jälkiruokaherkulla. Tämä aamupäivä oli oikeaa arkijuhlaa!