lauantai 14. heinäkuuta 2018

Väriä varpaisiin

Kreetan reissusta on jo kaksi kuukautta ja siellä tehty manikyyri on auttamatta vanha. Kynnet kasvavat varpaissakin ja ylimääräistä pituutta on saksittava vähemmäksi, ettei sukkiin hieroudu reikiä ja että kengät mahtuvat jalkaan. Vallan höpsöiltä näyttivät varpaitteni kynnet, kun tiukasti kiinni pysynyttä lakkaa oli vain kynnen puolivälistä eteenpäin. Ei sellaisia koipia sandaaleihin kehtaisi pujottaa, vaikka helle meitä nyt helliikin ja kesäloman kolmas pätkä pärähtää todellisesti alkaneeksi maanantaina. Oli siis tehtävä jotain.

Ihan ensimmäisenä aamulla ei ihminen voi turhamaisuuksiin ryhtyä, ensin piti tehdä jotain hyödyllistä. Käytiin kaupassa ja laitoin ruoan uuniin kypsymään itsekseen. Sillä aikaa pihalla ryhdyin tuumasta toimeen eli tartuin painepesuriin ja suruuttelin mäntysuovan kanssa puhtaaksi neljä suurta mattoa. Helppoa kuin heinänteko ja välimerellinen lämpö ja leppeä kesätuuli hoitanevat homman loppuun.

Pyykkikone on hyrskyttänyt puhtaaksi kolme koneellista Kotosen väen vaatteita. Sikäli kun uutta satsia olen narulle kiikuttanut, edelliset on saanut rutikuivina kerätä koriin ja kuskata kaappiin. Ihan loistava pyykkäyssää!

Terassin ja pihan kasveille saa tällä helteellä väättää vettä niskä vääränä. Mutta en suin surmin halua niiden kuivuuteen kuolevan, joten ei auta kuin toimia vesikamelina aamuin illoin.

Alkupäivän puuhista ei ole blogiin jaettavaa kuvamateriaalia, mutta harrastelijamaisesta jalkakylpytuokiosta sentään muistin kuvia räpsiä.

Näillä aloitin:


Juu, tiedän, että on vallan hupaisaa ja hassunkurista liottaa kinttujaan jalkakylvyssä, jossa on jouluiset tekstit. Mutta kun näitä jalkakylpyhemmottelupusseja tupsahtelee jouluna lahjapaketeista, ei niitä tule kylmän talven aikana kuitenkaan käytettyä. Jalat pitää pakkaselta piilottaa moniin sukkiin ja paksuihin talvijalkineisiin, joten varpaiden ja kantapäiden kauneudesta huolehtiminen tuppaa unohtumaan. Tässä pätee paremmin kuin hyvin vanha sanonta poissa silmistä, poissa mielestä.

Mutta kieltääkös joku liottamasta jalkoja kesällä väärän vuodenajan liemessä? Tuskin... ja jos kieltääkin, tämän verran anarkisti voi tunnollinen ja tottelevainen Kotosen tätikin olla.


Ihania ainesosia: vadelmaa, minttua, kamomillaa ja ruusua. Oi!


Koska varpaat ja kantapäät likoavat liemessä kokonaiset kaksikymmentä minuuttia, varasin käsille (tai jos tarkasti ajatellaan, niin kuitenkin silmille...) vähän luettavaa. Katsotaan, pääsenkö vauhtiin 60-lukulaisten kotirouvien tarinassa...


Liotuksen, raspauksen ja kuorinnan jälkeen ajattelin laittaa kynsiin uudet lakat. Viimevuotinen lakka saa kelvata, se kun on vielä ihan hyvää ja sitä on runsaasti jäljellä.


Kiehtovalta näytti ja huumaavalta tuoksui yrttisekoitus, kun sen vadin pohjalle kippasin.


Yrttipussin ainekset tekeytyivät ensin yksikseen 20 minuuttia kiehuvan kuumassa vedessä. Sitten lisäsin vatiin vettä ja upotin sinne jalkani.

Ai!

Liian kuumaa! Ei millään kärsinyt niin polttavaan veteen kinttuja pujottaa, vaikka vesi kädellä kokeillen ei niin tuliselta tuntunutkaan.

Piti lisätä astiaan kylmää vettä. Lopulta lientä oli niin paljon, että vati oli miltei ylitsevuotavainen. Yhtään jos innostuin varpaita liikaa liikuttelemaan, arvokasta kylpyvettä loiskahti terassin laudoitukselle. Piti siis istua hetki hiljaa hengittämättä.




Kun olin tarpeeksi varpaitani uittanut lämpimässä vedessä, kuorin ihon ja raspasin kovettumia ja leikkasin kynnet. Innoissani leikkasin toisesta ukkovarpaasta melkein päänkin pois. Ainakin kynsi hurahti turhan lyhyeksi toisesta reunasta ja nyt toivonkin, ettei se moisesta käsittelystä kiukustu ja kipeydy. Sitten mietin... vielä ei voi rasvaa laittaa tai kynsilakka ei tartu. Päädyin siis ensin hoitamaan värin pensselöinnin pieniin kynnenkappaleisiin. Rasvaan sitten myöhemmin illalla, vaikka saunan jälkeen.


Vielä näkyy sandaalien käyttäjän seepraraidoitus jalkaterissä. Tuosta ei varmaan pääse kuin vasta sydäntalvella.



Nyt on kesän menovarpaat valmiina. Ja voi että kohta mennäänkin!


4 kommenttia:

  1. oho´´´´tulipa koriat varpaat:)
    jouluhöperönä,ilahdun suunnattomasti jutustasi:))
    vaikkakin oli heinäkuiset jalkakylvyt:))
    keveitä sipsutuksia:)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin varpaat kuin mansikat? Kesällä vähän höperöidyn... :)

      Poista
  2. Ihana postaus ❤ Jalat ovat huomionsa ansainneet ❤

    VastaaPoista
  3. Nuo ämpärikuvat on niiiin ihanat ❤
    Ihastelee, Sanelma K.

    VastaaPoista