perjantai 26. elokuuta 2016

Mikkelissä mänijä

Kunn ensimmäinen lomaviikko ehti sunnuntaihin, piti taas pistää kinttuihin vipinää. Olin pakannut kapsäkkini seuraavaa reissua varten, mutta oli myös homma poikineen tehtäväksi ennen lähtöä. Kuka käski kerätä järjettömän määrän kantarelleja ja viinimarjoja juuri lähtöä edeltävinä päivänä? Kuka?

Onneksi saaliin jälkikäsittelyyn löytyi vapaaehtoisia ja jakelin sieniä sinne ja tänne, Yksi avustajista halusi sieniä puolesta kilosta kiloon, joten piti kaivella vaaka esille. Ihan kokonaista kiloa en onnistunut vaa'an kuppiin taiteilemaan.


Samalla kun kuvasin näitä herttaisia herkkuja, otin ja nappasin kuvat myös Verlan käsityöläismyymälän pakko-ostaa-purkeista. Kuten tietänette, Elli Kotonen on mielikuvitushenkilö, jonka todellisuudessa elävä vastine on oikealta nimeltään jotain ihan muuta. Eli Virpi. Eikös vain Verlan putiikista löytynytkin sitten ihan oman keittiön mausteita. Eihän niitä voinut jättää ostamatta. Eihän?




Reissulle lähdettiin sitten lopulta päivän käännyttyä jo iltapäiväksi. Auton perässä seurasi täpötäyteen lastattu peräkärry ja saumoistaan pullistelivat myös takakontti ja takapenkki. Olimme siis sedän kanssa viemässä kuopuksen muuttokuormaa opiskelukaupunkiin. Itse olin jäämässä sinne muutamaksi päiväksi sekä muuttoavuksi että turistiksi.

Kun lasti oli määränpäässä purettu (se kävikin hämmentävän ripeästi), suunnistimme kauppaan hankkimaan einettä. Yhtä sun toista hommasimme, mutta ehdottomasti erikoisin ruokaostos oli paikallisen leipomon Ilves-leipä. Hauskan näköistä eikä ollenkaan hullumman makuista, jos tykkää hapanleivästä.



Maamantai meni pitkälti muuton merkeissä, mutta iltapäivällä kuitenkin lähdimme huilatessamme kuopuksen kanssa käväisemään lähettyvillä sijaitsevassa Kenkäverossa, joka on vanha pappilamiljöö Mikkelin ydinkeskustan laitamilla. Olen kuullut kerrottavan, että nimi Kenkävero tulee siitä, että muinoin pitkästä matkasta jalkaisin kirkkoon tulleet söivät tällä paikalla eväät ja ruokailua sanottiin veroksi. Samalla paljaisiin jalkoihin puettiin kengät, joita ei säästäväisyyssyistä pidetty aina jalassa. Eli kenkien pukeminen + ruokavero = kenkävero.


Alikulkutunnelin veikeät maalaukset olivat säästyneet töhryiltä.




Kävelyreittimme kulki tietyömaan reunaa. Taluta pyörää -liikennemerkki aiheutti hämmennystä... Eihän meillä ollut pyöriä talutettavaksi... Eh-heh... Saako mennä ilman pyörää?


Pian olimme jo vanhan pappilan huudeilla. Pokemonin metsästäjät parveilivat  pihatiellä. Sama joukkio oli jo aiemmin nähty tien varren puskissa ja pyörät he olivat jättäneet pitkin kävelytietä. Siinähän meille olisi ollut pyörät talutettavaksi tietyömaan ohitse...




Pappilan kuistin kukkapurkeissa kasvoi hauskaa pillikekukkaa, jota olen kyllä ennen tottunut näkemään tienvarsilla luonnonvaraisena. Pappilassa oli sympaattiset syyskoristeet sekä ulkona että sisällä.



Pappila oikein henkii levollisuutta, harmoniaa ja entistä aikaa.



Herkkuja notkuvista vitriineistä valitsimme herkutteluun kahvikuppiin leivottua rättänää eli mustikkakukkoa vaniljakastikkeen kera. Mustikkakukkoa vähän lämmitettiin ja ai että oli hyvää!




Kahviteltuamme kiertelimme ympärillemme katsellen ja ihastellen.






Toilettikin oli astetta tyylikkäämpi, mutta en kehdannut hirveästi siellä kameroineni heilua, sillä pienessä tilassa oli ruuhkan poikasta.


Massut täynnä makoisaa murkinaa oli hyvä lähteä tutustumaan kartanon tiluksiin.


Ei tänä kovin piilossa ole. Joulupukin piilopirtti.

Pelottavia pelättejä.
 Kanarouvat orrellaan olivat ihanan sympaattisia.






Puutarhan istutuksissa oli nähtävissä syksyn eteneminen. Onneksi on myös syyskukkijoita!









Hämmentävin puutarhan kasveista oli jättikokoinen Daalia, jonka juurakko on ikivanhaa perua.



Joulupukin piilopirtti somistuksineen ja sisustuksineen oli vallan hupaisa nähtävyys.






Miniaryyripuutarhat kukkapurkeissa olivat kiehtovia ja kauniita.



Tontun ovesta emme mahtuneet sisään. Onneksi isompi ovi oli kutsuvasti avoinna.









Kummallista: erittäin salaista ja saa kurkata? En minä kyllä mitään tolkkua kansion papereista saanut!




Määkijät olivat jo pötkähtäneet iltalevolle. (Kun toisena päivänä uusin vierailuni esikoisen seurassa, lampailla oli ylettömän paljon asiaa. Esikoinen kuvasi määkimisestä niin hupaisan videon, ettei sitä voi nauramatta kuunnella ja katsella.)






Ihasteltuamme tarpeeksi Kenkäveron tarjontaa, jatkoimme tallusteluamme kohti keskustaa ja kirjakauppaa. Monesti olen Mikkelissä käynyt, mutta nyt kävelimme paikoissa, joihin en ennen ole jalanjälkiäni jättänyt.





Kuopus löysi kirjakaupasta etsimäsnsä ja vielä uudet lenkkaritkin viereisen kaupan alepöydältä. Saaliinemme palasimme takaisin kuopuksen uuteen kotiin uupuneina, mutta tyytyväisinä. Seuraava päivä olisi kuopukselle uuden elämän ensimmäinen päivä ja minulle uusi turistipäivä naapurikaupungissa. Hyvää yötä!

2 kommenttia:

  1. Kenkävero on kaunis ja iki-ihastukseni. Ja miten upeita ovat taas kuvasi sieltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kenkävero on hieno paikka ja ihan tuossa miltei nurkan takana. Silti siellä tulee käytyä ihan liian harvoin.

      Poista