perjantai 5. elokuuta 2016

Hämmentävän hieno näyttely

Puolihuolimattomasti noteerasin jossain vaiheessa kesken kesän kaupungin keskustan läpi kiirehtiessäni, että kadulla ja entisen kirjakauppa Knut Possen ikkunoissa oli mainoksia jostakin nukkenäyttelystä. Tai oikeastaan historiallisten pukujen näyttelystä. Hmm... voisi olla mielenkiintoista...

Kesähässäkän keskellä en tullut menneeksii ottamaan asiasta selvää tarkemmin. Vilkaisin vain mainoksista, että vielä ehtii... Elokuulle saakka olisi aikaa.

Kummitätini oli käynyt tutustumassa tähän käsityötaidonnäytenäyttelyyn ja oli vaikuttunut. Hyvinkin vakuuttavasti hän kehotti meitä kuulijoita menemään katsomaan. Ajattelin tosissani ottaa vinkistä vaarin, mutta niin vain päivät seurasivat toistaan eikä sopivaa tilaisuutta tuntunut tulevan.

Eilen vihdoin päätin töistä tullessa kiepata näyttelyyn tutustumassa. Alkoi olla jo viimeiset hetket, sillä sunnuntaina nuket olisivat eisillä viimeistä päivää. Opasteet olivat hyvät...





Rappukäytävässä, hetkeä ennen näyttelyyn astumista oli asetelma, joka jo johdatti näyttelyvieraan 1800-luvun keisarilliseen lumovoimaan...


Entäs sitten itse näyttely... Wow!

Nukketaiteilija Liisi Valjus on viiden vuoden intensiivisen aherruksen tuloksena aikaansaanut tämän mahtavan kokonaisuuden. Itävallan keisarinna Elisabethin eli Sisin (Sissin) elämä 15-vuotiaasta nuoresta neidosta traagisten elämänkohtaloiden kautta hautaan. Suuren kunnioituksen vallassa ihastelin taideteoksia. Taitelija on tehnyt kaiken itse, nukeista pikkutarkkoihin pukujen yksityiskohtiin.

Pukuja oli 128 toinen toistaan upeampaa taideteosta. Minulla oli mukana vain kännykän kamera ja itse taiteilijalta luvan saatuani napsin kehnoja otoksia. Vaikka kuvat eivät olekaan parhaat mahdolliset, ne kuitenkin puhuvat puolestaan paremmin kuin nokkelinkaan sanallinen hehkutus.




Näyttely alkaa seuraavasta kuvasta. Itävallan keisarin Frans Joosefin oli tarkoitus mennä naimisiin Sisin vanhemman sisaren kanssa, mutta keisari hurmaantuikin kaunottareksi varttuneesta Sisistä ja halusi tämän puolisokseen. Niin vapaana ja huolettomana kasvaneesta Sisistä tuli Itävallan keisarinna 16-vuotiaana.




Edellisen kuvan laahuksen yksityiskohta seuraavassa kuvassa.




Ylläolevan puvun henkäyksen ohuella kultalangalla käsin kirjaillut koristeet olivat jotain satumaista! Kun ihailin niitä ääneen taiteilijalle, hän kertoi, että alkuperäiseen pukuun kuuluva laahus on säilynyt aina näihin päiviin ja on nähtävissä jossakin museossa... Missä museossa, sen jo unohdin kaiken tuon kauneuden keskellä.







































Seinällä oli myös aiemmin pidetyn näyttelyn lumoavan kaunis juliste. Taitelija Liisi Valjus on savonlinnalaislähtöinen ja asustelee nykyään Keuruulla. Meille iloksi ja onneksi hän halusi tulla nukkeineen kesäksi vanhaan kotikaupunkiinsa.


Netistä löytyy lisää nähtävää. Kannattaa käydä ainakin Youtubessa ihailemassa pukuja. Alla linkit.

Sisi Doll Clothes

Sisi Doll Clothes 2

Sisi Doll Clothes 3

Sisi Doll Clothes 4


Voisin varmaan laskea kulttuurikokemuksiksi myös muutamat näyttelyt, joissa olen pistäytynyt vuoden kuluessa. Mutta koska en alun perin ottanut niitä huomioon, en laske kulturelli-Ellin listalle eilistäkään elämystä. Jospa ensi vuoden haasteeksi ottaisin kulttuurin nauttimisen vähintään kerran viikossa, voisin kerätä kokemuksia laajemmalla skaalalla...

2 kommenttia:

  1. Siis wau!!!! Miks miekään en oo nähny tuosta mittään mainostusta? Kerkeen kyllä vielä... Hienoja kuvia ja yksityiskohtia. -sari-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvin ehdit :) Näyttelyyn tutustuminen onkin oivaa puuhaa tällä säällä.

      Poista