lauantai 16. huhtikuuta 2016

Taidon päivä


Torstaina oli Taito-nimisten ihmisten nimipäivä ja Taito Shopeissa vietettiin Taidon päivää. Niin täällä omassa kotikaupungissanikin.

Koska työvuoro sattui illaksi, piti jo aamusta puuhata ahkerasti. Kännykän herätyskello kilisi kuudelta, että jäi aikaa omille hommille ennen leipätyöhön kiirehtimistä. Aamupalan jälkeen käynnistin pyykkikoneen ja sen työskennellessä askartelin voileipäkakun sisuksen vuokaan tekeytymään. Pyykit kiikutin ulkoilmaan kuivumaan ensimmäisen kerran tänä vuonna. Ihanaa, kun päästään pitkästä aikaa ulkokuivatuskauteen!



Purevan kylmään tuuleen jäivät pyykit iloisesti lepattamaan, kun hyppäsin fillarille ja polkaisin reppu selässä kohti kaupungin keskustaa. Taito Shopin pöydän äärellä oli jo tunkua, mutta mahduin sinne minäkin mukaan pajapäivän askarteluun.




Sillä aikaa kun mosaiikin liima kuivui, napsin kuvia Linnalan Kuvataidekoulun kevätnäyttelystä. Se oli nimittäin sopivasti esillä samassa tilassa kuin pajapäivän askartelut. Kuvataidekoulussa on monen ikäisiä opiskelijoita ja näyttelyssä oli kattava katsaus menneen lukuvuoden tekemisiin. Kantavana teemana vuoden aikana oli ollut historia. Yksi hauskimmista töistä olikin kansakoululuokka vuodelta 1917.











Oma äärimmäisen helppo askarteluni on tässä:


Oranssi sudenkorentokin olisi ollut hieno... tilasinkin vielä tarvikkeet siihen ja vihreään korentoon.


Taito Shopilta on lyhyt matka Linnalaan, jossa oli Linnalan Opiston kuvataide- ja käsityöryhmien kevätnäyttely. Kysyin toimistosta, saako näyttelyssä kuvata. Pitkällisten selvittelyjen jälkeen tulivat siihen tulokseen, etteivät uskalla antaa lupaa, koska kaikilta taiteilijoilta ei ollut kysytty. Julisteen sai kuvata ja Ihan pihalla -ryhmässä tehdyt mainiot ihmishahmot olivat myös sallittua kuvattavaa.


Voi mitkä mainiot sukkahousukasvoiset mimmit täältä löytyivätkään! Jos en vallan väärin muista, näiden nukkien tekijä oli Anneli Rinkinen. Osaisinpa minäkin!





Mummokaksikon yläpuolella ylväänä istuva neito toi yllättäen mieleeni ihan oikean elävän ihmisen! Hyvin samoja piirteitä on mielestäni yhdellä tutulla nuorella naisella. Hassua!




Sitten olikin jo kova kiire töihin. Syömäänkään en ehtinyt, mutta olinhan nauttinut kunnon annoksen kulttuuria, joten kai sitä yhden päivän selviää vähän vähemmällä mussuttamisellakin...?

4 kommenttia:

  1. Miekin tunnistan vaalean nuken ihmisen... :D hieno sudenkorento!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikäs olekin selvä yhdennäköisyys? Aika hassua :)

      Poista
  2. Helppo tai ei, mutta kaunis on tuo sudenkorento!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mukavaa tehdä välillä jotain nopeasti valmistuvaa. Ja on se minustakin kivan näköinen. :)

      Poista