maanantai 18. syyskuuta 2017

Pienestä onnellinen

Kun esikoinen oli käymässä täällä kotikonnuilla, pistäydyimme Citymarketissa ostoksilla. Ohimennen huomasin tarjouksessa olevat Gore-tex -kengät ja ihastuin niin itse kenkien ulkonäköön kuin ajatukseen kuivista jaloista syksyn kosteudessa ilman että aina tarvitsisi lompsia kumisaappaissa tai vaelluskengissä. Hyllyssä nökötti enemmän katu-uskottavat jalkineet, mutta eihän siellä minun kokoani ollut.


Esikoisen lähdettyä takaisin opiskelupaikkakunnalle, oli taas mentävä kauppaan. Kengät huutelivat jälleen telineissään ja hairahduin pääkäytävältä jalkinehyllylle. Nyt sinne oli ilmestynyt lisää kokoja ja yksi pari oli juuri oikeaa numeroa. Saman tien kävin sovittelemaan ja kengät osoittautuivat hyvinkin sopiviksi ja mukavan tuntuisiksi.


Jostain kumman syystä itselle ostaminen tuntuu väärältä ja aina pitää keksiä paljon perusteluja ja järkisyitä ennen kuin voi antaa itselleen ostoluvan. Silti voi ostamisen jälkeen olla katuva olo, vaikka ostos olisi ollutkin tarpeellinen ja järkevä. Tuliko tuhlattua turhaan? Harvemmin tässä iässä enää tulee pahoja huteja tehtyä.


Nyt olen jo useampana päivänä kulkenut märissä tennareissa ja miettinyt, etten vielä haluaisi siirtyä kokonaan vaelluskenkien syyskäyttäjäksi. Ne kun ovat niin kolhot eivätkä oikeastaan yhtään naiselliset, vaikka metsäjalkineina ovatkin voittamattomat. Kaupungin kaduilla voisin hypähdellä kevyemmin kengin.


Työmatkaliikkujana tarvitsen kunnolliset ulkoiluvarusteet. Kastuminen ei haittaa kotimatkalla, mutta töihin päin mennessä soisi pysyvänsä kuivana. Koska en autoile, kengät ovat minun kulkupelini. Kunnolliset jalkineet tukevat jalkoja ja selkää ja pitävät nivelet tyytyväisinä.


Niinpä siis nostin popottimet ostoskärryyn ja kassan kautta kassiin. Ilo oikein kupli sisälläni kuten joskus lapsena konsanaan. Melko materialistista. Mutta kai sitä kunnon kengäistä saa onnellinen olla?


Ilo oli mukanani tänäänkin, kun töihin ja töistä tallustin. Niin pehmoiset pohjat! Kuin pumpulilla kävelisi. Tarjouksesta huolimatta kengät eivät ilmaiset olleet, joten toivon meille paljon yhteisiä kilometrejä!

3 kommenttia:

  1. Hyvät kengät ei oo koskaan huono ostos. Eikä tarvi selitellä itselle eikä ympäristölle -sisko, ansaitset hyvät kulkupelit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja siis ovat kyllä kivannäköiset ja uskon että välillä pitää tarkistaa, että onko edes kengär jalassa, kun kulku on niin kepeää :)

      Poista
    2. Olen kyllä popoihini tyytyväinen :)

      Poista