tiistai 21. maaliskuuta 2017

Uutta purtavaa

Juu, kevättä kohti pitäisi keventää, mutta Kotosella vain herkutellaan! 

Vastaisen varalle olen tutkisellut Matleena Lahden eväskirjaa ja vähän ihmetellyt... Kirjan takakannessa kerrotaan, että Eväskirja tarjoaa eväsideoita töihin, harrastuksiin, matkoille ja niin kesäisille kuin talvisillekin retkille. Noh, jos pikkelsin keittämisestä lähdetään, niin monenkaltaista evästä kirjan kansien väliin mahtuu. Lainasin kirjan suurin toivein patikkamatkojen evästelyjä ajatellen, mutta ei kirjasta montaa hyvää vinkkiä löytynyt. Muutama kuitenkin ja nyt testasin kirjan ohjetta Kotoiset myslipatukat.



Kotoisat myslipatukat


100 g voita
2 dl ruokosokeria
0,5 dl hunajaa
2 tl kanelia
5 dl kaurahiutaleita
1, 5 dl pekaanipähkinöitä paloiteltuna
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl kuivattuja karpaloita

Meillä ei sattunut olemaan tavallisia kaurahiutaleita, joten sovelsin ja käytin ohjeessa 5 dl Alku-sadonkorjuupuuroaineksia.




Voi sulatetaan ja sen joukkoon sekoitetaan muut ainekset. Pekaanipähkinöiden lisäksi veitsen terän alle joutuivat karpalot. Olisivat olleet liian isoja kimpaleita kokonaisina.


20 x 30 cm kokoisen uunivuoan pohjalle laitetaan leivinpaperi ja sen päälle painellaan seos tiiviiksi levyksi. Paistetaan 175 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia niin että pinta saa vähän väriä.



Levyn annetaan jäähtyä ja leikataan sen jälkeen paloiksi.  Voi olla, että puoli tuntia oli meidän uunissa pikkuisen liian pitkä aika... Mutta ei haitannut, hyvää tuli!







Ilman uunia valmistui sitten toinen herkku. Koska en ole tehnyt kakkuja pitkiin aikohin ja nyt tuli pyyntö leipoa pienen pojan ristiäisiin gluteeniton juustokakku, piti vähän testata. Onneksi isän 75-vuotispäivät sattuivat tähän samaan saumaan sopivasti, joten tuli ikään kuin tilaus koekakullekin.





Tämä kakku on oma sovellukseni Ulla Svenskin Unelmakakut-kirjan Mantelisuklaakakusta. Alkuperäisen ohjeen kakku ei ole gluteeniton, mutta kun vaihdoin pohjan keksit gluteenittomiksi ja suklaan laktoosittomaksi tummaksi suklaaksi, niin oltiin jo aika lähellä toivetta. Alkuperäisen ohjeen täytteeseen olisi tullut myös sulatettua valkosuklaata, mutta koska sitä ei näiltä leveyspiireiltä löydy laktoosittomana, valkosuklaa piti jättää pois tyystin.

Niin ja se suklaa tässä kakussa oli Maraboun Premium karpalo-pekaanipähkinäsuklaata. Vähänkö hyvää!

Näin tein:

Gluteeniton suklaamurukakku


pohja:
200 g gluteenittomia Domino-tyyppisiä keksejä
100 g voita

täyte:
4 dl laktoositonta kermaa
1 dl sokeria
200 g laktoositonta vaniljarahkaa
100 g suklaamurua
6 liivatelehteä

Keksit jauhetaan muruiksi esim. monitoimikoneella. Voi sulatetaan ja sekotetaan keksimuruihin.
Irtopohjavuoan pohjalle pingotetaan leivinpaperi ja pohjaseos painellaan sen päälle. Laitetaan pohja jääkaappiin täytteen tekemisen ajaksi.
Liivatelehdet ensin likoamaan runsaaseen kylmään veteen
Kerma vaahdotetaan ja maustetaan sokerilla. Vaniljarahka lisätään. Suklaamurut käännellään seoksen sekaan.
Puristetaan liivatelehdistä vesi pois ja sulatetaan ne 0,5 desiin kiehuvaa vettä. Annetaan jäähtyä vähän.
Liivateseos kaadetaan täytteen sekaan ohuena nauhana koko ajan hyvin sekoittaen.
Kipataan täyte vuokaan keksimurupohjan päälle.
Annetaan hyytyä jääkaapissa yön yli.
Seuraavana päivänä irrotellaan kakku vuoasta ja laitetaan se tarjoiluastiaan ja koristellaan.
Herkku on valmis!

(Ainoa harmi tässä on, että kun kakun on itse tehnyt, tietää tasan sen, ettei kaloreissa ole säästelty... Eli ei mikään jokapäiväinen leipä!)




4 kommenttia:

  1. Suussa sulavilta näyttävät purtavasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos... myslipatukassa kyllä piisaa purtavaa eli ei ihan heti sula suuhun ;)

      Poista
  2. Todella herkulliselta näyttää.. palaset maistaisin hyvinkin mielelläni, molemmista leivonnaisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tykkään leipoa, mutta nykyään pitää vähän jarrutella, kun puolison kanssa kaksin olemme enimmäkseen. Ainainen leipominen alkaa pian näkyä elopainossa ;) Eli mielelläni jakaisin maistiaisia, jos se vain olisi mahdollista :)

      Poista