tiistai 28. maaliskuuta 2017

Maisemakuvia Suomesta

No joo, viikonloppuna kelloja käännettiin kohti kesää, mutta kukaan ei muistanut kertoa siitä mitään talvelle. Eilen taivaalta räimi isoja ja märkiä jalkarättejä ja sade sakeni, kun ilta eteni. Tänä aamuna ulkona ei näyttänyt ollenkaan keväiseltä.





Töihin kävellessä ihailin epätodellisen näköisiä maisemia. Mustaa, valkoista ja kirkkaan sinistä. Sellainen varhaisen kevään väripaletti. Samoja värejä ei keskitalvella ennen kahdeksaa olisi voinut kännykameran muistikortille ikuistaa. Oli liian pimeää silloin.Vaan toisin on nyt, kun valo vain lisääntyy.






...Ihan vähän punaistakin löytyi kevään väripaletilta.




Työpäivän jälkeen oli jälleen tiedossa pieni kulttuuririento. Lauantain teatterireissulla kyselin serkkua kaveriksi konserttiin, joka Rantasalmella tänään pidettiin satavuotiaan Suomen kunniaksi. Rantasalmen puhallinorkesterit soittivat säestyksen kuvakavalkadille, jonka Sampo Luukkainen on noin vuoden aikana Rantasalmella kuvannut. Konsertin musiikki on Anssi Tikanmäen säveltämää. Serkku oli heti valmis ja niin sitä sitten ajeltiin naapuripitäjään kevätauringon kilottaessa taivaalta ja märästä tienpinnasta suoraan silmiin.

Lippujen lunastamisen jälkeen meille jäi mainiosti aikaa nauttia konserttikahvit kunnon korvapuustien kera. Lämpiö täyttyi äärimmilleen musiikinnälkäisestä kuulijakunnasta ennen kuin salin ovet avautuivat.



Varasin liput jo eilen ja se olikin hyvä. Sali oli loppuunmyyty.


Konsertti oli upea. Musiikki oli välillä mahtipontista kuin myrskyn silmässä ja väliin hentoa ja herkkää kuin perhosen lento, kevyt kaunis lumihiutale tai auringon säde laineilla leikkien. Sävelet kuvasivat tunteita surusta iloon, toivosta epätoivoon, melankoliasta hilpeyteen ja jopa riehakkuuteen, kiireestä rauhaan ja sävelten siivin leijuimme maaseudulta kaupunkeihin, metsistä järville ja korpiin tai tuntureille. Musiikki ja kuvat kuljettivat yleisöä Tuusulan moottoritieltä Rantasalmen hiekkateille, Lapin tuntureilla, kesärantaan tai savolaiseen metsään. Kuljimme kaarnanpalana pitkin ryöppyävää koskea, purjehdimme Hangon edustalla merituulen puhallellessa, heräsimme aamuun lakeuksilla, Lapin saloilla olimme mukana shamaanin taikamenoissa...

Puhallinorkesterien taidokas soitanta kantoi kauas ja suurille valkokankaille heijastetut kuvat tukivat sävelten kertomuksia. Tosin olisin kaivannut kuville vielä suurempaa näkyvyyttä. Upposin musiikkiin, mutta olisin mielelläni lisäksi hukkunut kuviin. Nyt kuvitus jäi sivuseikaksi, olihan valkokankaat suureen tilaan suhteutettuna kuitenkin pienehköt ja salin reunoilla. Suuri orkesteri sai ansaitsemansa keskilattiatilan, mutta ehkä kuvien osuutta olisi voinut jotenkin korostaa.

Kuvitus oli muutenkin ehkä jotain muuta kuin odotin. Maisemakuvia Suomesta... näkemämme esitys oli pikemminkin tuokiokuvia Rantasalmelta. Miltei enemmän kuin maisemia, näimme loisto-otoksia rantasalmelaisista ihmisistä, tapahtumista ja ruoista. Nämä ei-maisemalliset kuvat tukivat kuvakertomusta ja toivat siihen pirteää vaihtelua. Ehkä pelkät jylhät maisemat olisivat pidemmän päälle käyneet vallan yksitoikkoisiksi. Vaikka on todettava, että kuvakavalkadissa näimme useita upeita auringonnousuja ja -laskuja.

Metsäkuvat, jotka oli kuvattu pystysuoraan puiden yläpuolelta, olivat kiehtovia. Suuret puut näyttivät sammalelta, mutta kun kuvakulma vaihtui, todellisuus paljastui. Kuvituksessa oli paljon lintuperspektiivistä kuvattuja otoksia. Niitä ei tavan tallaaja omalla kamerallaan saa otetuksi, joten ne olivat erikoisen hienoa katsottavaa.

Hämmentyneen lumoutuneena muistelen joitakin loistavia lapsikuvia ja muutamia herkullisia ruokakuvia.

Musiikki oli kuitenkin tämän konsertin parasta antia. Elin tunteella mukana, välillä melkein kyynelehtien ja välillä jalalla tahtia naputtaen.

Uskomaton on tuon pienen pitäjän puhallinsoittajien into ja taito. Hattua pitää nostaa orkesterinjohtaja Marja Ikosen tarmolle ja kyvykkyydelle. Joku tarvitaan innostajaksi ja ilmeisesti Rantasalmelle on saatu puhallinorkesterin taakse hyvät tukijoukot, jotta toiminta vuodesta toiseen elää ja kantaa hyvää hedelmää. Tällä hetkellä orkesteritoiminnassa on mukana 110 soittajaa! Siihen ei päästä monessa suuremmassakaan kunnassa.

Konsertin jälkeen autoilimme takaisin kotia kohti ihan euforisessa tilassa. Silti tai ehkä juuri siitä syystä, bongasimme hienon auringonlaskun. Serkku pysäytti auton tien laitaan ja minä säntäsin kännykameroineni tien viereen räpsimään. Paras loisto oli jo ohi, mutta pientä jälkimakua näissäkin kuvissa on nähtävissä. Minun maisemakuvani Suomesta.



PS. Huomenna kello 18.00 on konsertin uusinta Tornadossa. Sinne vain kaikki kynnelle kykenevät!

2 kommenttia: