sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Torstai oli toivoa täynnä


Viime torstai oli poikkeuksellinen päivä monella tapaa. Monta kertaa piti kiitellä työkavereiden joustavuutta.

Torstaisinhan minulla on yleensä aina iltavuoro, mutta nyt oli torstai-illalle sukeutunut muuta menoa, joten sain vaihdettua iltavuoron tiistaiksi. Aamuvuorostakin liukenin vähän pidennetylle ruokatunnille, mutta siihen oli oikein hyvä syy.

Abiturientit lopettivat koulun penkkien kuluttamisen, viettivät penkinpainajaisia ja ajelivat penkkariajelua karkkeja heitellen. Koska kuorma-auton lavalle kiipesi myöskin Kotosen kuopus, täti varustautui kadun varteen hyvissä ajoin ennen puolta päivää kamera kaulassa killuen. Sinnikäs odotus sai arvoisensa päätöksen, kun ensin alkoi kuulua mahdoton älämölö ja sitten jo näkyikin autoletka ja joka auton kyydissä lavallinen mielikuvituksellisiin asuihin pukeutuneita tulevaisuuden toivoja.

Ensin tuli kolme kuorma-autoa lastinaan lyseon lukion abiturientteja ja niiden perässä taiteelliset taikkarilaiset kahdella lavalla. Taikkarilaiset lauloivat ja lausuivat rytmikkäästi iskulauseitaan. Sain osakseni kunnon karkkisateet, liekö syynä ollut kamerani vai se, että melko moni abi taisi tunnistaa meikäläisen. Otin ajelijoista lähikuviakin, mutta en niitä tässä julkaise, koska keneltäkään en ole erikseen lupaa kysynyt.







Siellä se auton lavalla hymyili aurinkoisena meidänkin Hermione. Tylypahkalaisia olikin taikkarilaisissa useampia, samoin Muumilaakson väki oli hyvin edustettuna.

Töissä tarkistin karkkisaaliini... namusia oli reilusti, miltei pipollinen. Niistä riitti työkavereillekin.


Työpäivän jälkeen työkaverin kanssa kipaisimme välipalalle Sokoksen Pressoon.


Oli tarpeen tankata, sillä illaksi oli sitä ohjelmaa, jonka takia en voinut olla töissä. Ostin työkaverille joululahjaksi Hopealusikat koruiksi -kurssin Taito Shopilta ja menin itse mukaan. Oli taas vaikeaa päättää, mitä sitä oikein tekisikään... Käytin suhteettoman paljon aikaa yhden lusikanmokoman kanssa. Siitä olisi tullut kaunis sormus, jos olisi tullut... Se ei kurja ketku suostunut antautumaan, vaikka monet kerrat sitä kuumensin ja yritin nakutella uuteen muotoon. Lopuksi turhautuneena yritin sitä pihdeilläkin kesyttää, mutta pakko oli myöntää että lusikka päihitti tädin 1 - 0.



Välillä taas kahviteltiin ja ihasteltiin upeita astelmia myyntitilassa.







Mitään valmsta en kahden ja puolen tunnin aikana saanut aikaiseksi. Mutta hällä väliä. Kurssi jatkuu tulevana torstaina ja mennyt viikko on ollut puuduttavan uuvuttava ja voimia vievä. Siksi en kyllä viitsi yhden kurssi-illan tuotoksista hirveästi huolta kantaa. Voihan sitä vain nauttia hyvästä seurasta ja käsillä tekemisestä. Ei sillä lopputuloksella aina niin suurta väliä olekaan.

9 kommenttia:

  1. Voi lusikanketkua, minkä sulle teki!

    Minä en päässyt tötten takia meidän Esikoisen penkkariajelua katsomaan, mutta onneksi näin Esikoisen puvussaan kotona :) Ja perjantaista voit lukea blogistani... Vieläkin onnentunne hyrisyttää, kun oli kaikkien kiireiden ja työnpaljouden jälkeen kokonainen päivä aikaa pelkkään humputteluun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lusikka oli ketkujen ketku. Vaan ei parane luovuttaa, on otettava uusi uhri vanhojen kahvilusikoiden kokoelmasta ja jatkettava harjoituksia.

      Täällä abit viettivät penkkareita edeltävän yön mökkeillen, joten itse en Kotosen Hermionea nähnyt livenä kuin vasta kuorma-auton lavalla. Onneksi olivat koululla ottaneet paljon kuvia. :)

      En ihmettele ollenkaan, että hyrisyttää. Vallan mainio perjantaipäivä sinulla olikin! :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tötten tötten, sehän on kuin jokin loitsu...

      Poista
    2. Nyt tiedän, mikä mielleyhtymä tästä tulee... Minna Lindgrenin Ehtoolehto -kirjoissa yksi päähenkilöistä hokee mantraa "döden, döden, döden"...

      Poista
  3. Meidänkin kuopus abiajelu torstaina :) ja viikonloppuna olin hopeatyökurssilla. Työstin siellä pari hopealusikkaa tai siis lusikan ja haarukan. Päivitän parhaillaan tuotoksia blogiini eli tervetuloa kurkkaamaan!
    T:Sirpa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas meillä ollut samankaltaisia tapahtumia viime aikoina... Sinun hopeakorukurssin tuotoksesi ovat kyllä huomattavasti ammattitaitoisemmin tehtyjä kuin minun hupaisat harjoitteluni. Mutta eiköhän sinnikäs opettelu vielä tee minustakin mestarin... ;)

      Poista
    2. No hei, hopean mahdollisuudet on monenlaiset. Ja mokien kautta oppii uutta, eikös niin ;)
      Ja meillä on tuolla kurssilla ihan huippuhyvä ope, ei hermostu aloittelijoiden kysymyksiin ja auttaa/näyttää kärsivällisesti (ja huumorilla höystäen) ihan kädestä pitäen!

      Poista
    3. Juu, virheistä oppii parhaiten. :) Meidän ope sanoi, että jos ei onnistu, ei kannata luovuttaa, vaan pitää vaihtaa lusikkaa. Vanhat materiaalit ovat aina arvoitus, ja minullakin kaikki uusiokäyttöön varatut esineet olivat alpakkaa tai uushopeaa. Eikä niistä voi mennää varmaksi sanomaan, olivatko sitäkään, kun ei kaikista leimoista ottanut mitään tolkkua.
      Pehmeät materiaalit ovat enemmän minun juttuni, mutta välillä pitää rikkoa rajoja ja haastaa itseään. Hyvässä porukassa puuhaaminen on antoisaa ja mukavaa, vaikka tuotokset eivät ihan huippuluokkaa olekaan. :)

      Poista