lauantai 16. tammikuuta 2016

Pakkasen purema


Tänä aamuna heräsin kuudelta ihan virkeänä ja pidin itselleni puhuttelun. Vapaapäivänä pitäisi nukkua pidempään! Ajattelin siinä sitten lojua hetkisen peiton alla lämpimässä ennen kuin nousisin ylös päivän puuhiin. Puuhia oli jonossa vaikka kuinka paljon... Silmät kiinni pötköttelin tovin ja tuntui, että en saa unta ja ihan hetken päästä turhauduin ja katsoin uudelleen kelloa. Oho! Se olikin jo melkein kahdeksan!

Sitten alkoi kiistely itseni kanssa.

Pakkasmittarista näkyi, että ulkona on kunnon napakka keli, - 27 astetta. Tekemättömien kotitöiden lista oli loputon. Ei mitään järkeä siis lähteä kaupungille katsomaan, olisiko hinta muutamassa himoitsemassani ale-tuotteessa ja kirppistavarassa laskenut siedettävälle tasolle. Kaiken järkipuheen jälkeen huomasin kuitenkin kiskovani toppahousuja ja huopatöppösiä jalkaan. Ei sille mitään voi, että rakastan niin pakkaslumen narskuntaa askelluksen alla ja elän jatkuvassa toivossa hämmentävän upeasta talvimaisemavalokuvasta. Olen varmaan entisessä elämässäni ollut eskimo....

Kohti keskustaa tallustin ja taivas oli sankan pilviverhon takana ja hajanaisia hiutaleita leijaili puhtaalle hangelle. Ei tullut kuvauskohteita vastaan.

Olin menossa Kympintorille, mutta Sokoksen ohi kävellessäni oviaukkosta kävi sellainen imu, että ihan vahingossa harhauduin sinne. Naistenvaateosastolla hypistelin jälleen Desigualin ihanaa yöpaitaa, mutta vaikka se oli alennettu jo puoleen hintaan, en silti vieläkään raaskinut sitä ostaa. Outletissa ei ollut mitään mielenkiintoista, mutta alakerran taloustavara- ja kemikalio-osastolla sitäkin enemmän! Ostin yhden lahjan, sedälle ja itselleni uudet pesusienet ja.... älyttömän hyvällä alennuksella Iittalan Kastehelmi-tuikkulyhdyt. Kirkas ja karpalo samassa paketissa maksoivat noin 20 €, kun pelkkä karpalo yksinään oli yli 30 €...

Sokokselta päästyä kipaisin kirpparille. Viikolla ihastelemani kahvikupit olivat kelvanneet jollekin toiselle. Hetkeksi harmistuin, mutta sitten ajattelin, että parempi niin. Eivätpähän täytä meidän astiakaappeja vaan jonkun muun! Kirparilta ostin sähkönsinisen tuubihuivin 50 sentillä, mutta siitä ei ole kuvaa, sillä kiikutin sen jo pyykkiin. Olohuoneen arkkupöydälle löysin uuden virkatun liinan. Se kyllä maksoi kokonaista kolme euroa, eli oli kirppisliinaksi arvokas.





Kävin vielä Savon Syke -kirpparillakin, mutta siellä oli hämmentävän paljon tyhjiä pöytiä. Hetken aikaa harkitsin yhden Pentikin tarjoilulautasen ostamista, mutta meillä ei ole mitään muita astioita sitä sarjaa. Järjen ääni käski jättää ostamatta.

Pyöreitä pitsiliinoja ja alpakkalusikoita olisin käynyt etsimässä vielä Viiskulmassa A-Killan kirpparilla, mutta sepä olikin suljettu. Voihan kehvatsu!

Jos ei kirppissaaliit tänään päätä huimanneet, niin valokuvasaaliit olivat sitä mahtavammat! Kauppatoria lähestyessäni kaivelin kameran repusta ja aloin räpsiä.


Kaupungin kuuluisimman kirjailijan patsaasta en ole tainnut koskaan ennen ottaa kuvaa. Nyt korjasin tilanteen ja napsin pakkasessa palelevasta Joelista useamman otoksen.






A-Killan kirpparille en päässyt, mutta samoilla seutuvilla sain kuitenkin muutaman talvisen valokuvan.




Päätin lähteä jo kotiin, sillä nälkä alkoi ahdistella. Reittivaihtoehtoja oli kolme. Päädyin valitsemaan sen reitin, jonka varrella vähiten autot pörräisivät. Siellä tosin tulisi vastaan Olavinlinna ja ajattelin, että sitä en kyllä tänään kuvaa...









... mutta kun linna talviauringossa näytti niiiiin hyvältä, olihan sitä kohti kamera pari kertaa laukaistava. Samalla ajattelin, ettei näitä kuvia ole missään julkaistava. Mutta hei haloo! Kun minäkin kerrankin onnistun ikuistamaan haloilmiön, niin haluan tietenkin jakaa sen ihmeen blogissani. Eli olkaapa hyvät:



Sitten sukkelasti sillan yli Kyrönniemen puolelle! Paitsi että... seisahtelin vähän väliä kuvaamaan pakkasen kaunistamaa maisemaa ja yksityiskohtia.











Musta ja hyinen on Kyrönsalmen virrassa vesi!


Kaikesta naparetkeläisen varustautumisestani huolimatta tässä vaiheessa alkoi kylmä levitä sisuksiini. Jalkoja ei kyllä huopikkaissa ja kaksissa villasukissa paleltanut, mutta toppatakki ja sen allaoleva fleece laskivat kylmän hönkäilyjä alleen. Vaikka kuinka hytisytti, oli silti kameraa lauottava vielä viimeisilläkin taipaleilla.




Yllä alimmassa kuvassa näyttää siltä, kuin Kyrönsalmen maantiesilta aavemaisesti killuisi ilmassa ja päätyisi jonnekin sumuiseen tuntemattomuuteen.

Kotona hytisin ja tutisin ja yritin saada itseni lämpimäksi. Kun sedän töistä paluu läheni, keitin meille kuumat kahvit ja tekaisin pikkuisen naposteltavaa. Minikokoiset Runebergin tortut ostimme eilen kauppareissulla, vaikka Runebergin päivään vielä onkin melkein kolme viikkoa. Mutta vietetäänhän sitä pikkujouluakin, miksi siis emme olisi pikkuleivoksilla viettäneet pikku-Runebergin päivää.







Kaiken kylmyyden keskellä valitsin muumimukeista sellaisen, jossa oleskellaan nuotion lämmössä.




Kahvin kaveriksi nappasin vielä vanhan Kodin kuvalehden. Järven tarinaa aion mennä katsomaan lähipäivinä ja Matti Rönkä on lapsena lukenut samaa Kerttu Juvan kirjaa kuin minäkin. Pitäisikin etsiskellä Seikkaileva leikkimökki uudelleen luettavaksi. Olisikohan se niin mainio lukukokemus kuin aikoinaan? Anni Polvan Tiina-kirjat eivät oikein kestäneet uusintalukemista aikuisiässä.




Lopullisesti sulin syväjäästä ja lämpenin vasta saunassa. Olkoonkin hyytävää tuo pakkanen, silti himoitsen huomiselle uutta talviulkoilua!

8 kommenttia:

  1. Oih,oih! Kyllä noiden kuvien takia kannatti jo pikkuisen palellakin! Kiitos ihanasta talvikävelystä!

    Kuulostaako tämä mitenkään tutulta... "Kävin eilen Iittalan outletissa ja katselin hyvässä tarjoiusessa olleita karpalo ja kirkas kastehelmi kynttilälyhtyjä. Maksoivat vain 20 € yhteensä..." No, minä en kuitenkaan ostanut, kun oli muutenkin jo tullut tuhlailtua... Vaatetukseen, lippuihin, ruokaan... Mutta joo, samaa asiaa samana päivänä. Taas. Tätä se siskous on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäniksenjälkisoppa on viimeinen päivitys, jonka sinulta näen... Olenko joutunut boikottiin vai onko bloggerissa jotain häikkää? Ehkä se sensuroi meidän liian samankaltaisia juttuja...? ;)

      Poista
    2. Yritä uudelleen: kun kommentoin yllä, oli postaukseni vasta vaiheessaan ja osin ajatusasteella. Siksi se ei näkynyt :)

      Poista
    3. Jo näkyi ihana balettitarina <3 Kiitos reissusta! :)

      Poista
  2. Wau mitä kuvia! Nyt iski sellainen Suomikaipuu ettei tosikaan! Oon jo melkein lentoyhtiöiden sivuilla, vaan eipä nyt ole mahdollisuuksia edes lähteä viikonloppua pidemmäksi aikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa mukavaa saada siut tänne! <3
      Kaunista on ja tosi kylmää! Mutta kukaan ei voi taata, kuinka kauan tätä matkailumainoskeliä kestää. Iskä jo luki jostain lööpeistä, että sää on muuttumassa dramaattisesti. Mitä se sitten tarkoittaakaan? Yhä kylmenevää vai loskakeliä?

      Poista
    2. Kaikki sään muutokset ovat nykyään dramaattisia -lööpeissä ;)

      Poista
    3. Niinpä! Ja normaalista talvikelistä varoitetaan radiossa :D

      Poista