lauantai 29. kesäkuuta 2019

Jonkun muun loma

Esikoinen kaverinsa kanssa rantautui kotikaupunkiin käväisemään tiistaina. Siitä ilosta suunnistimme koko konkkaronkka Sulosaarelle Kalliolinnan lettukahvilaan.. Siellä on suloisesti eripariset kahvikupit ja -mukit ja jokainen saa valita itselleen mieleisen. Meille maistui ihan isot mukilliset mustaa juomaa, joten sievät ja pienet kupposet jäivät muille kahvittelijoille.


Lettuja saa niin gluteenittomana kuin laktoosittomanakin tai jopa vegaanisena ja täytevaihtoehtoja riittää niin, että varmasti löytyy jokaiselle jotakin.!


Minulla ja sedällä oli sama täytemaku ja valitsimme letuillemme mansikkahilloa, kinuskikastiketta ja kermavaahtoa.


Esikoisen letussa oli ainakin suolapähkinöitä ja kermavaahtoa, mutta en kuollaksenikaan muista, mikä oli kolmas täyte.


Kaverin letun täytteenä oli suklaakastiketta, kookosta ja kermavaahtoa.


Voitte uskoa, että maistui!

Kun seuraavana päivänä pääsin töistä, autoilimme Luotojärvelle ja Lipettiin. Matkalta napattiin mukaan myös kummityttö, joka joutui salakuvaajan uhriksi...



Luonnonkukkiakin vähän kuvasin... Ihmisiäkin jonkin verran, mutta kuvista ei tullut niin hyviä, että haluaisin niitä jakaa blogissa.







Ruusuruohon nuput ovat sitten somia ja herkkiä! Tykkään!




Sillä aikaa kun minä vain kuvailin, äiti ja isä olivat loihtineet meille herkkuaterian grillillä. Lihansyöjille makkaraa ja pihvejä sekä kaikille falafel-pyöryköitä ja monenlaista salaattia oli tarjolla ja jälkiruoaksi pakastimen uumenista ihania marjoja. Jälkiruoka tosin syötiin vasta myöhemmin, kun ensin oli saunottu ja uitu ihan pitkän kaavan mukaan. Ihanat rantalystit!

Torstaina oli minulla iltavuoro ja aamupäivän kiersimme nuorten naisten kanssa kirppareita ja teimmekin hyviä löytöjä. Niistä myöhemmin...

Perjantaina minun piti jo aamusta pyöräillä töihin ja ennen kuin ehdin kotiin, kesävieraat olivat jo astuneet junaan ja lähteneet puksuttelemaan kohti Helsinkiä. Esikoinen tuumasi, että olisi sitä pidempäänkin voinut olla, mutta minkäs sille voi, kun työt kutsuvat. Hyvä, kun on töitä ja vielä mieleisessä työpaikassa!

Niin nämä kesäpäivät vierivät... Omaa lomaa odotan vielä neljä pitkää viikkoa, mutta reissusuunnitelmia on jo tehty ja majapaikkoja varailtu. Alkaa jo matkakutka vähitellen aktivoitua...

Myllykahvit

Sunnuntaina koirien kotiinpalautusreissulta kotiutuessamme päätimme sedän kanssa vihdoinkin käydä katsastamassa Rapion myllyn kahvilan. Ohihan olemme siitä ajelleet satoja kertoja, mutta koska myllylle on päätieltä vielä kahden kilometrin matka, emme olleet tulleet poikenneeksi aiemmin. 

Myllymiljöö olikin vallan upea ja kahvila ihan kunnon paikka, jossa oli kaikki leivonnaiset (paitsi yksi suolaisista piirakoista) laktoosittomia ja kahdenlaista erilaista kahviakin tarjolla. Muistaakseni tällä kertaa Mundoa ja Juhlamokkaa. Kaikki leipomukset olivat kahvilan omaa tuotantoa ja tuoreista jauhoista tehty. Valinnanvaraa oli vielä illan viimeisinkäkin tunteina runsaasti, vaikka päivä oli kuulema ollut yllättävän vilkas ja kiireinen.

Meille sattui vierailuajankohdaksi illan rauhallinen hetki, edelliset kahvittelijat juuri lastautuivat autoonsa, kun me kurvasimme pihaan.




Pihassa oli hyvät opasteet kahvilalle, mutta koska emme olleet ennen täällä käyneet, piti ihastella kauniit kukkaistutukset, joita oli vallan runsaasti ja koko hieno ympäristö ennen kuin maltoimme astua kahvilan ovesta sisään.










Kuten jo mainitsin, vitriinissä oli vielä illan viimeisinäkin tunteina paljon valinnanvaraa. Setä söi myllykakkua vaniljakastikkeen kera ja minä herkuttelin ruiskääretortulla. Nam! Suu säi herkkuja ja silmät ahmivat kaunista maisemaa.







Tätä paikkaa suosttelen kyllä eli jos ajelette Juvan ja Savonlinnan väliä, kannattaa ehdottomasti varata aikaa kahvihetkelle Rapion myllyn kahvilassa. Myllypuodista voi vielä ostaa matkamuistoksi myllyn omia tai muita lähiseudun tuottajien tuotteita. Minäkään en päässyt pois tyhjin käsin vaan kotiintuomisina tuli pussit ohrajauhoa ja rouheista vehnätäysjyväjauhoa. Mitä niistä teen, onkin jo toinen juttu!

Koirat hoidossa

Kuten jo on varmasti käynyt ilmi, kuopuksen koiralapset olivat meillä hoidossa pari viikkoa ennen juhannusta. Kahden karvaturrin kanssa liikkuessa valokuvaaminen tuppaa jäämään vähiin, mutta pakko oli välillä napsia kännyräpsyjä tästä veikeästä kaksikosta. Näistä räpsyistä muodostuu tämä postaus, joten jos koirajutut ei kiinnosta, voit saman tien lopettaa lukemisen.

Kolme lenkkiä päivittäin työmatkojen lisäksi olisi oikein mainio liikkumistahti Kotosen tädille noin niin kuin normiarjessakin. Vähemmän kertyisi vararengasta housun kauluksen yläpuolelle... Laiskuus se vain on ihmisen perisynti, joten jos ei näitä personal trainereita ole lenkille houkuttelemassa, jää kyllä lähtemättä. Onneksi nyt olivat! Tuli nautittua kesäluonnosta kaikin aistein!




Kotonakin olivat nämä vintiöt niin hyvää seuraa, ettei tarvinnut pariin viikkoon telkkaria katsella, käsitöitä tehdä eikä kirjoja lukea. Jos yritit sohvalle asettautua, heti oli kaksikko vaatimassa huomiota, hellittelyjä ja rapsutuksia.



Kuules mummukka, nyt se virkkuu pois käsistä! Tässä olisi yksi, jota voisi silitellä loputtomiin...

Kesä pisti parastaan ja luonnossa oli valtavasti kukkia. Lupiinit valtaavat alaa kaikkialla. Kauniita ne kyllä ovat, mutta silti alkuperäiskasveille katalia. Eli villisti leviävä vieraslaji, jota pitäisi suitsia. Voi olla kyllä taistelu hävitty jo etukäteen...





Meille on muodostunut tavaksi kiertää yleensä yhtä ja samaa reittiä melkein aina. Se kun on mitaltaan sopiva eikä siellä useinkaan tule vastaan muita karvakorvia. Tavaksi on tullut myös joka ikinen kerta samassa kohdassa kalliolle kiivetä, niin että mummukan pussista saa nameja syödäkseen, kun nätisti istutaan.


Koirien "lomaviikoille" sattui melkoiset helteet, joten päivän pissilenkit olivat hyvin lyhyet. Meinasi mummukkakin sulaa ja lämpöön läkähtyä, vaikka voi vetää ylleen hellevermeet, mutta karvaisten lastenlasten asu oli taatusti lämpöinen, jopa kuuma. Siksi piti pidemmät haistelukierrokset tehdä aamun ja illan "viileydessä", vaikkei silloinkaan paleltanut.




Onneksi meillä täällä Itä-Suomessa on järvi ihan rannassa ja myös koirille sallittuja uimapaikkoja löytyy helposti. Pienempi koira onkin kova uimari, ihan vesipeto. Vanhempi villokas vain kahlailee vatsaa myöten vedessä ja nauttii olostaan.




Ja ihan yllättäen saa ulkoiluttajakin viilennystä vesisuihkun muodossa. Vaan eipä haittaa. Sen kesä kuivaa minkä kasteleekin.


Normiarkeen palasimme viime viikon sunnuntaina, kun kävimme kyyditsemässä koiralapset ja kuopuksen takaisin kotiinsa. Nyt on Kotosalla hiljaista, rauhallista ja siistiä ja tosi tyhjää... Ikävä on noita vintiöitä. Onneksi esikoinen tuli kotikotiin lomalle, ettei ihan ikävään näännytä!