sunnuntai 16. elokuuta 2015

Tower Bridge ja Surrey Quays


Hippasen jäljessä laahaa tämä Kotosen tädin postaustahti. Nyt eletään jo seuraavaa sunnuntaita kuin mistä tämä tarina kertoo. Mutta lomalaisen elämä on niin ihanan aktiivista, ettei millään ehdi tietokoneen ääressä istua laittamassa menneisyyttään järjestykseen.

Mutta siis asiaan!

Yltäkylläisen kahvipöydän äärestä suunnistimme sedän toiveesta kohti Hard Rock Cafe -kauppaa. Matkan varrella oli runsaita ja muhkeita kukkaistutuksia, joita en voinut olla ihaillen katselematta ohi rientäessäni. Kaupalle päästyämme totesin kaupan olevan niin täyttä ostohalukkaita, että pidin parhaana väistyä edestä kadulle odottamaan. Siinä samassa paikalle pelmahtikin monikymmenpäinen kielikurssiporukka, joka vielä tunki sisään jo ennestään täpötäyteen putiikkiin. Kiittelin itseäni, että olin älynnyt raivautua tieltä jo aiemmin.



Sedän paitaostosten jälkeen matkustimme päivän toiseen varsinaiseen tutustumiskohteeseen eli Tower of Londoniin. Jälleen kerran päädyimme katselemaan nähtävyyttä vain ulkopuolelta, sillä sisäänpääsymaksu oli suoraan sanottuna suolainen. Lontoon matkaajalla pitäisi olla pohjaton kukkaro täpösen täynnä valuuttaa. Tuskin Suomenkaan historiallisissa nähtävyyksissä tungosta olisi, jos yhden hengen pääsymaksu kieppuisi 30 euron kieppeillä.





Hyvittelin esikoisen pettymystä piffaamalla porukan kuitenkin Tower Bridgen kierrokselle, sinne kun ei yhden lipun hinta ollut kuin vaivaiset 9 £ eli noin 15 €.




Aivan ensin ennen kierroksen alkua tosin tungeksimme noin tuhannen muun turistin kanssa pällistelemässä sillan avautumista laivaliikenteelle. Me savonlinnalaiset kun emme koskaan ennen ole nähneet sillan läpän avautumista... heh.


Silta olikin  mielenkiintoinen nähtävyys ja kierroksella eteemme tuli roppaukaupalla historiaa ja huimia näkymiä.




Pelottavinta oli sillan ylimmän tasanteen lasilattia!




Vaikka järki sanoi, että läpinäkyvän lattian päällä olisi turvallista kävellä, niin silti hirvitti ja mieluummin useimmat valitsivat kulkureitikseen kapeat läpinäkymättömät suikaleet väylän reunoilla.

Silta oli todella näkemisen arvoinen kokemus. Niin itse linnakin varmasti olisi ollut...





Varsinaisen sillan rakenteista poistuttuamme saimme vielä käydä ihmettelemässä sillan vanhaa avausmenkanismia maan alla. Hienoksi oli kaikki laitettu!




Kavuttuamme takaisin maan päälle hyppäsimme jälleen bussiin ja ajoimme Greenwichiin 0-pituuspiirille. Jo edellisellä reissulla setä toivoi pääsevänsä sinne. Nytkin sattui sitten niin kurjasti, että observatorio oli jo ehtinyt sulkea ovensa siltä päivältä. Joten lopulta vain kävimme pubissa haukkaamassa evästä ja lähdimme paluumatkalle.



Paluumatkalla teimme tutustumiskierroksen esikoisen uuden työpaikan ympäristössä. Esikoisen nykyisistä hoitolapsista nuorempikin aloittaa syksyllä koulun, joten työtunnit vähenevät niin paljon, ettei se työ elätä. Onneksi löytyi uusi perhe, joilla on kokopäiväinen lastenhoitajan tarve. He asuvat näin kauniissa paikassa:









Finland Street





Alueella on katuja ja aukioita nimetty pohjoismaiden mukaan, joten ei pääse lapselta juuret unohtumaan suuren maailman seikkailuissa...

Päivämme oli ollut pitkä ja toiminnallinen. Vähän jokaisen koivet jo huusivat huilia. Siis päätimme päivämme porhaltamalla hotellille ja kapealle sängylle pötkölleen. Hyvin nukutti!

lauantai 15. elokuuta 2015

Eat well, love life


Sunnuntain suunnitelmissa oli mm. tutustuminen Harrodsin tavarataloon. Aikomus oli pinkaista sinne ensimmäiseksi ja jatkaa sitten päivää muissa merkeissä.

Pieni kiemura suunnitelmaan tuli edellisenä iltana, kun setä huomasi kadottaneensa Oysterinsa eli matkakorttinsa. Se on kortti, johon ladataan rahaa ja kortilla voi maksaa paikallisliikenteen matkoja. Vaikka kuinka pengottiin, korttia ei löytynyt. Kurja juttu, että sedällä oli ollut lainassa kuopuksen Kings Crossin aseman Harry Potter -kaupasta ostettu matkakortin kuori. Piti siis hankkia uusi kortti ja ladata siihen käyttörahaa ja sen lisäksi meidän piti raahata luumme Kings Crossille ostamaan uutta Harry Potter -kuorta. Kauppaan oli sen tuhannen pitkä jonokin...

Mutta kun vihdoin olimme Harrodsin oven rivassa roikkumassa, huomasimme, että putiikki oli vasta auennut ja kello oli sentään jo puoli kaksitoista. No joo... sunnuntai... Ja kun kuopus sitten halusi ostaa konvehteja ensimmäisen kerroksen herkkuosastolta, ne jäivät kassalle jemmaan odottamaan, että kellon viisari siirtyi maagisen kello kahdentoista pykälän yli.


Harrods on kauppa, johon ei varsinaisesti mennä ostoksille, vaan vain hämmästymään. Hämmästelyä helpottaisi, jos kauppa ei olisi niin täynnä muita samalla asialla olevia. Mutta katsokaan nyt:



















Tässä vaiheessa oli kierretty vasta julmetun kokoisen tavaratalon alakerta ja vähän toista... Yksi seuralaisistani oli enemmän kuin tympeentyneen näköinen. Itsestänikin alkoi tuntua, että kaupassa vietetty aika on hukkaan heitettyä aikaa. Enhän sieltä mitään kuitenkaan ostaisi. Tai ainakin parempi olisi, jos en ostaisi...

Niinpä jätimme Harrodsin houkutukset muiden huoleksi ja astuimme ovesta ulos... ja toisesta sisään. Esikonen oli jokunen päivä sitten haaveillut ääneen pääsevänsä joskus kahvittelemaan Caffé Conserttoon, sillä kun on niin kaunis nimikin. Eikä Harrodsin hulinasta ilman kahvia olisi selvinnytkään!


Herkkua oli siinä monenlaista! Oli vaikea päättää, ottaisiko suolaista vai makeaa. Joten pistin elämän risaiseksi ja tilasin listalta annoksen Cream tea. Ei huono... Kuuman juoman sai valita; teetä tai kahvia ja kahveissakin oli valinnanvaraa vaikka muille jakaa. Hämmennyksissäni valitsin cappuccinon, vaikka teepannu olisi ollut parempi valinta. Siitä kun olisi saanut kuumaa juomaa kaksi kupillista.




Entäs ne herkut sitten? Alimmalla tasolla kaksi tuoretta ja mehevää skonssia, joiden lisukkeeksi oli tarjolla kolme purkillista mansikkahilloa (en syönyt kaikkia!) ja kermavaahtoa ja ylimmällä tasolla kaksi macaron-leivosta sekä kakkunen. Syötävää oli yllin kyllin ja kyllä minä tyttö söinkin! Mutta en minäkään mahdottomia jaksa... toisetkin pääsivät osille.











Tytöt valitsivat viisaammin. Molemmille tuli kunnon leipä ranskalaisten kera. Ja mausteet niin sievissä pienissä lasikipoissa!






Tankattuamme jaksoimme jatkaa supersunnuntain seuraaviin haasteisiin. Mutta siitä lisää ensi kerralla...