Pieni ja hento ote

Eilen kerroin, että pikkuriikkiset neilikan alut kaipaisivat koulimista. Tänään kävin tuumasta toimeen ja hoidin homman. Taimet olivat niin hentoja, että omat sormeni ja käteni tuntuivat jättiläisen jäseniltä neilikan alkuja siirrellessäni. Turvepurkit eivät riittäneet, niin paljon oli kesän kukkaloistoon alkuja itänyt. Niinpä kolusin roskista ja löysin sieltä pari jugurttipurkkia ja muutamia pahvisia minimuffinssivuokia, joista oli jo sisältö syöty.

Osa taimista näytti siirron jälkeen niin stressaantuneelta ja pötkötti pitkin pituuttaan mulloksella, että saapa nähdä onko niistä eläjiksi. Muutenkin nämä neilikan alut näyttävät kovin olemattomilta topakoihin tomaatin taimiin verrattuna.

Taimia kuvatessani ihastelin vielä syntymäpäiväkukkiani ja eritoten ihmeellistä ruusuani. On se hieno!

Kotosen setä ahkeroi alakerrassa saunan ja pesuhuoneen remontin viimeistelyn kimpussa. Kunhan ensi viikolla sähkö- ja putkimiehet käyvät hoitamassa hommansa, meillä päästään testaamaan kutkulleen korjattua pesutilaa.

Minä ja kuopus lastasimme pihan haravointijätteet ja leikatut vattupuskat sekä muita oksia peräkärryn kyytiin. Vielä ajelimme Luotojärvelle saunomaan ja samalla veimme roskat sinne maatumaan. Mökkisaunaa lämmitellessä haravoin äidin kanssa tantereita sielläkin. Kaksi viikkoa sitten mökillä oli vielä täysi talvi ja järvessä niin paksu jää, että jäätä myöten voi huoletta liikkua. Nyt vesi välkehti vapaana ja houkuttelevana.

Ensin herkuttelimme makkaroilla ja sitten kiipesimme lauteille. Järven vesi oli todellakin niin houkuttelevaa, että koko naissakki (äitini, kuopus ja minä) heitti talviturkin menemään yhteistuumin. Kuopuksen kanssa keksimme uintireissun jälkeen, että olisihan moinen urotyö pitänyt ikuistaa filmillekin. Joten meidän oli siis mentävä uudelleenkin uimaan, että saimme kuvat otettua.

Hyisessä vedessä uimisen jälkeen oli erittäin virkistynyt olo. Ehkä tässä vähitellen alkaa ymmärtää avantouimareita!

More incrediblerer

Koko viikko yhtä juhlaa. Onnittelukortteja on pukannut tulemaan monena päivänä ja onnea on tullut koko vuoden tarpeiksi. Mukavaa!

Tällä viikolla ja etenkin tänään säiden haltijalla on ollut vaikeuksia hallita säätiloja. Räntää, rakeita, vesisadetta ja auringonpaistetta on saatu saman tunninkin sisällä kiihtyvällä tahdilla. Nyt ulkona paistaa aurinko, mutta taivas on uhkaavan tummanpuhuva. Ukkosmyrsky se tästä vielä puuttuisikin!

Eilen aamulla näytti tältä:

Vaikka ulkona talvi ei malta päästää valtikkaa käsistään, sisällä pikkuruiset taimet ponnistelevat kohti kesän loistoa. Tomerat tomaatin alut pääsivät uusiin purkkeihin jo aiemmin. Nyt hentoiset neilikan alut alkaisivat vaatia samaa operaatiota.

Eilisen lumisena aamuna töihin lähtiessäni säikäytin ulko-oven takana päivystäneet oravan pojat pahanpäiväisesti. Sukkana singahtivat matkan päähän ja jäivät siihen närkästyneenä tuijottamaan. Rappusella vain näkyi suloiset pienet tassun jäljet, jotka olisin mielelläni ikuistanut valokuvaankin, ellei olisi jo ollut kiirus työmaalle. Sinne mennessäni raahasin repussa mukanani silitysrautaa ja muovipusseja.

Työpäivän jälkeen astelin taas innokkaana Taito Shopille askartelemaan. Hullunkurinen juttu, mutta olin ihan yli-innokas ja olin paikalla tikkana yli tuntia ennen kurssin alkuaikaa! Mitäs menevät muuttelemaan kurssien alkamisaikoja! No, olihan kurssin alkamisaika tosin ollut kaikissa esitteissä nähtävillä, mutta joku vain oletti...

Oli siellä onneksi toinenkin, joka ei ollut osannut lukea esitettä. Eikä Teija hätkähtänyt, vaan saimme käydä toimeen heti. Se olikin hyvä juttu, sillä minulla oli illaksi vielä muutakin puuhaa kuin muovipussien silittäminen. Eli kurssin aiheena oli kierrätys ja muovipussien uusiokäyttö.  Kun useampia muovikerroksia silitetään leivinpaperien välissä kiinni toisiinsa, siis yhteen, saadaan aikaiseksi tukevampaa ja vahvempaa materiaalia vaikka pussukoihin tai laukkuihin.

Silitin kiireellä kaikki mukanani olleet muovipussit. Ensimmäinen veti herkästi liian kurttuun, mutta onneksi materiaali on ilmaista.

Tuo vaaleapohjainen pussi siis rypistyi vähän liikaakin, mutta alla oleva musta Doris-pussi onnistui jo paljon paremmin. Kaikkein parhaiten onnistui vihoviimeisenä silittämäni askartelukauppa Charlotan pussin silittäminen kiinni jätesäkkiin. Jätesäkkiin siksi, ettei muuta materiaalia sattunut mukaan ja jollakin piti muovia vahvistaa.

Nyt olisi materiaalia kierrätysaskarteluihin, mutta ompelukoneen kaivaminen esille ja käyttöönotto on kurja homma. Ompeleminen ei ole mielipuuhiani, vaikka aikoinaan olen ommellut paljonkin. No, ehkäpä tässä jonakin päivänä sekin ihme nähdään, että saan jalostettua nämä askartelut valmiiksi saakka.

Kurssilta oli hoppu kotiin, koska halusin leipoa täksi päiväksi töihin gluteenittomia kuppikakkuja. Meillä oli taas kerran ihanan ihmisen läksiäiset. Tällä kertaa hyvästelimme nuoren naisen, joka teki seitsemän kuukauden ajan hyvää työtä projektimme kimpussa.

Googlettelin gluteenittomien muffinien ja kuppikakkujen ohjeita, mutta oikein mikään ei napannut. Monen mutkan kautta löysin Rakkaudella, Paula -blogin yksinkertaisen ja herkulliselta kuulostavan minikakkujen ohjeen. Sovelsin sitä vähän ja tein näin:

Gluteenittomat minikuppikakut

150 g voita
3,5 dl sokeria
4 munaa
3 dl appelsiinimehua
250 g lime-valkosuklaarahkaa
4 tl vanilliinisokeria
4 dl gluteenittomia jauhoja
2 dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta

Purista appelsiinimehu. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat joukkoon yksitellen voimakkaasti vatkaten. Lisää rahka sekä appelsiininmehu ja kuivat aineet varovaisesti taikinan joukkoon.
Jaa taikina vuokiin. Näin isosta annoksesta sain 48 pientä kakkusta.
Paista 200 asteessa uunin keskiosassa noin 12 - 15 minuuttia.

Minulle kävi niin, että kakkuset kohosivat hienosti, hyvä että vuokien reunat riittivät. Mutta kun olin ottanut kakkuset pois uunista ja käänsin niille selkäni, kaikki lätsähtivät puoleen mahtavuudestaan. Luulin jo, että koko juttu meni myttyyn. Mutta kun paistokset olivat jäähtyneet, maistelin yhden ja totesin, että ovat hyvinkin syötäviä.

Koska en erityisesti pidä voikuorrutteesta, sovelsin kuorrutettakin:

1 rasia appelsiinituorejuustoa (Viola Eila)
0,5 rasiaa maustamatonta tuorejuustoa
3 rkl säilöttyjen mandariinien lientä
500 g tomusokeria

Vatkataan sekaisin.

Tarkoitus ei ollut tehdä noin suurta kuorruteannosta, mutta koska mittasin lientä reilulla otteella, piti tomusokeria laittaa myös reilusti. Silti kuorrute jäi löysähköksi, eikä voinut kuvitellakaan sen pursottamista. Siispä lapoin lusikalla kuorrutusta kuppeihin ja ripottelin strösseleitä päälle. Lopputulos ei ollut ollenkaan niin kaunis, kuin oli etukäteen kuvitellut, mutta leivonnaiset kuitenkin saivat kehuja kahvipöydässä. Panostin kattaukseenkin, sillä raahasin jalallisen lasilautasen lasisine kupuineen tarjoiluastiaksi ja somistin sen kakkupaperilla. Kuvaahan siitä ei tietenkään ole... on vain näitä alkuvaiheen viritelmiä kuvattuna.

Koska en viikolla ennättänyt postailla, keskiviikon kirpparilöydötkin ovat raportoimatta. Pikaisesti kipaisin siis katsastamassa Kympintorin tarjonnan ja poimin pöydistä mukaan hauskan, napakan puuvillakankaan (oli olevinaan kappakangas, mutta ei siitä verhoa meillä tule), pienen pussukan ja peltisiä piparkakkumuotteja askartelutarkoituksiin. Kaikki yhteensä maksoivat 6,50 euroa. Ei mitenkään hirveän halpaa, mutta ei nyt toisaalta aivan hirveän hintaistakaan.

 

 

Ei oo todellista!

Omaa vanhenemista ei tajua eikä ymmärrä. Kotosen täti täyttää tänään 48 vuotta. Se on aikamoinen aikamatka 1960-luvun lopulta tähän päivään. Silti sitä luulee yhä olevansa nuori ja muistelee kouluaikojakin kuin eilistä päivää... ja hämmästelee sitä, että ne ihmiset, jotka olivat pieniä taaperoita, kun täti aloitteli loputonta työurakkaansa nuorena ja nättinä, tulevat nykyään tädin työpaikalle itse isinä ja äiteinä omien taaperoidensa kanssa. Eikä tätikään enää ole nuori, on vain nätti, hah.

Tässä iässä sitä mielellään ohittaisi nämä vanhenemisen virstanpylväät salavihkaa ja hipihiljaa. Mutta kun ystävät sitten kuitenkin noteeraavat merkkipäivän ja onnittelevat, se tuntuu kutkuttavan mukavalta. Jo perjantaina raportoin siihen mennessä saapuneista muistamisista, mutta tänään homma ihan levisi käsiin. Lahjuksia ja onnitteluja sateli postitse, netissä, tekstiviesteinä ja reaalimaailmassa myös.

Eilen illalla tädin vanhemmat tulivat meille auttamaan kohtuuttoman kakkupaljouden tuhoamisessa. Onneksi myös serkkuni miehensä kanssa ilmoittautui vapaaehtoiseksi kakkumaistelijaksi ja heitä pyysin tuomaan kakkukesteille myös kummitätini, joka on serkkuni äiti. Vanhemmilta sain ylläripyllärilahjuksen, eli Lippupisteen lahjakortin sekä hennon vaalean ruukkukrysanteemin. Lahjakortin käyttö täytyy harkita tarkoin... On tulossa monia houkuttelevia konsertteja, valinnanvaikeus on ylitarjonnassa.

Serkku toi erikoisia vanhan roosan värisiä ruusuja, jotka jakoivat mielipiteitä. Toisten mielestä ne olivat omituisia, minun ja serkun mielestä ne olivat erikoisuudessaan kiehtovan kauniita.

Edellisessä kuvassa näkyy jo työkaverilta saatu yltiökaunis ja huumaavan tuoksuva kevätkimppu. Aivan ihana, vai mitä?

Päivän suurimman yllätyksen tarjosi Mikä-Mikä-Maan Kirjastokuningatar laittamalla ylimmän hovimarsalkan asialle toimittamaan syntymäpäivälähetystä Kotosen vanhenevalle tädille. Melkein leuka loksahti polviin, kun asia valkeni työpaikan asiakaspalvelupisteessä. Edellisenä päivänä posti-Paten laatikkoon kiikuttama kortti jo oli mieleinen yllätys, mutta tämä henkilökohtainen tervehdyskäynti sai tädin suloisesti häpsingilleen.

Työpäivän tehtyäni kiiruhdin kotikoloon tutkimaan salaperäistä lähetystä. Ensin pussista paljastui pikkuinen kukkapaketti, josta löytyi soma neilikka-asetelma, josta vasta tarkemmalla tarkastelulla tajusin, että siellähän oli joukon keskellä upea orkidean kukkakin! Asetelmaa ihastelin samalla, kun herkuttelin kuopuksen leipomalla mainiolla pitsalla.

Ja sitten vielä kaikki kukat yhteiskuvassa:

Ovat ne kauniita mokomat! <3

Syötyäni kupuni killalleen kävin tutkimaan Kirjastokuningattaren salaperäisen paketin sisältöä. Hauska ajatus, sillä paketti oli sidottu kengännauhalla. Puuttuukohan nauha nyt Kirjastokuningattaren sirosta maihinnousukengästä, talvikengästä vai tennarista? Vai joutuiko hovimarsalkka luopumaan nauhakengistään Kotosen tädin paketin sitomisen vuoksi?

Kengännauhan alta käärin paketin päältä valkean puotipaperin, jonka alta paljastui hopeinen folio, jonka alta löytyi elmukelmukääre, jonka alla oli kaunis auringonkukkaservetti, jonka alla oli...

talouspaperi, jonka sisältä löytyi...

painava Lontoon kaksikerrosbussi veikeänä peltipurkkina ja sen sisältönä oli...

aarrearkullinen irtokarkkeja!!! Tämä oli niin hupaisaa, etten voinut olla ihan ääneen hykertelemättä. Varsinkin kun nuo punamustat pääkallot ovat aivan hirmuisen hyviä!

Kirjastokuningattaren lähetyksestä löytyi siis nautittavaa silmille ja makunystyröille.

Työpaikalla samassa työhuoneessa töitä puurtava työkaveri pääsi vanhenemissalaisuudestani selville päivän aikana, kun kukkanyssäkkää alkoi kertyä työpöydän kulmalle. Eikös tämä mahtava mimmi sitten ruokatunnillaan kipaissutkin kaupassa ja toi tälle työkaverille makeat onnentoivotukset vappua enteilevässä kääreessä.

Täti on nyt saanut lahjaksi niin paljon makeaa, että kyllä kelpaa herkkuhermoa kutittaa! Ihan hirmuisen ihmeissäni  ja kiitollinen olen kaikista muistamisista. Minulla on niin huomaavaisia ja kilttejä ihmisiä ympärilläni, KIITOS!

Kotona vielä odotti iso yllätys. Kun aikoja sitten palailin Taito Shopin lusikkakurssilta, loihen lausumaan, että olisipa mainiota saada joskus lahjaksi sellainen monitoimityökalu, jota kurssilla käytimme. Siis sellainen pikkuruinen vekotin, jolla voi porata, hioa, leikata, kiillottaa, ja kaivertaa. Eikös vain setä ollutkin sellaisen tädilleen hankkinut!

Ooh, ihan mahtavaa! Nyt kun vain olisi pian aikaa käydä uutta työkalua testaamaan! Ja ensinnä opettelemaan... ohjekirjassa on kyllä kökkö suomennos ja ristiriitaiset ohjeet. Miltei ensimmäiseksi manuaalissa todetaan, että "Sähkötyökalu on tarkoitettu hiomakoneeksi." Pari lausetta eteenpäin ja ohje opastaa "Sähkötyökalulla ei suositella suoritettavan sellaisia toimintoja kuin hiominen, teräsharjaus..." What? Hiomakone, jolla ei suositella hiomista?

Ohjeessa sanotaan myös "Tätä tuotetta ei ole tarkoitettu käytettäväksi hammasporana eikä ihmisten tai eläinten hoitotuotteena." Yhyy ja nyyh, minä kun jo sieluni silmin näin itseni kulmakunnan sivutoimisena hammaslääkärinä... No en! En edes vielä jaksanut perehtyä alusta loppuun ja ajatuksella ohjekirjan kiemuroihin. Mutta pitänee kaikki itsestään selvät pelottelulausekkeet opiskella ennen kuin pääsen työkaluni kanssa tosi toimiin. Mutta jeeeeeee, olen yhtä askarteluvermettä lähempänä koruväkrääjän unelmapuuhailua! Sateista vapaapäivää odotellessa...

Maljakkoon keräämäni mustikanvarvut ovat muuten myös syntymäpäiväni kunniaksi käyneet kukkimaan. Harmittaa vaan, että hyvät kukat menevät hukkaan, sillä näistä ei ikinä kehity meheviä mustikan marjoja. Pitipä mennä hyvät varvut metsästä maljakkoon poimimaan!