lauantai 5. elokuuta 2017

Oma kotimansikka

Ei, otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä, vaikka niitä muuten näytänkin viljelevän kohtuuttomissa määrin. Mutta postauksen aiheena on oikeasti kotona kasvaneet amppelimansikat eikä vanha sananlasku, joka kertoo oman maan olevan mansikan ja muun maan mustikan. Toki olemme vasta palanneet reissulta kotikonnuille, joten tuuppaan tähänkin saumaan vähän sanaleikkiä, jonka suvereenisti pilaan selittämällä koko jutun auki... Pistetään päässä humisevan tukkoisuuden piikkiin.

Sain kesän korvalla äidiltä pienen amppelimansikan, joka oli äidin ison mansikan lapsi, rönsystä kasvanut. Kesä on ollut viileä ja kasvien vedenkulutus pientä, joten olen muiden yrttien ohella yrittänyt hukuttaa mansikankin. Tylystä kohtelusta välittämättä pieni taimi on kuitenkin ponnistanut täyteen touhuun ja eikös vain korin vierellä kotiin palaajia ilahduttanutkin neljä kypsää mansikkaa! Ihanaa!



Ei noista neljästä oikein talvimansikoiksi riitä Kotosille ja kahdelle opiskelevalle tyttärelle. Vaikka mammu anteliaasti onkin lapsenlapsille luomumansikoita pakastanut, menin ostamaan vähän lisää kaupasta. Niin nolottaa ja hävettää, kun ei millään ehdi äidin kasvimaalle avuksi. Nyt en kyllä kykenisikään, sellainen paine on päässä.


Tänä vuonna kesäloma näyttää hupenevan käsiin, mutta laitan toivoni syyskuun lomaviikolle. Ehkä sitten ehtii ladata akkuja ja mennä metsään. Koska mustikat kypsyivät tänä vuonna myöhään, voisi olettaa niitä olevan poimittavaksi vielä ensi kuussakin. Mutta eipä mennä asioiden edelle. Vielä on lomaa jäljellä ja lomaraportteja tulossa.

2 kommenttia:

  1. Minäkin pakastin jo mansikat.
    Mustikoita pitäisi mennä keräämään, mutta nytkin sataa kaatamalla vettä.
    Lomaa vielä pari viikkoa jäljellä.
    Mukavaa elokuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikoiden poimiminen on minullekin mielipuuhaa, mutta tänä vuonna en ole vielä metsään ehtinyt. Eiköhän tässä jokin sauma ilmaannu, ettei sataisi vettä eikä olisi muuta kiireellisempää tekemistä.

      Hyvää loman jatkoa ja leppoisia, lämpöisiä elokuun päiviä!

      Poista