Ilosofiaa

Marja-Liisa Vartion puistosta Savonlinnasalin ja kylpylä Casinon välittömässä läheisyydessä sukeutui tänä kesän runopuisto, kun Ilosofit pistivät tuulemaan. Alkukesästä järjestettiin paikalla ihan runopiknik, mutta harmillisesti sellaiseen aikaan, ettei työssäkäyvä kansalainen voinut kuvitellakaan osallistuvansa siihen huviin. Mielessäni tuumin, että jossain sopivassa saumassa kyllä käyn paikan katsastamassa.

Kaiken kesätouhotuksen keskellä olisi kuitenkin saattanut käydä niin, että koko homma olisi unohtunut. Vaikkakin kuljen melkein vierestä töihin ja kotiin jokaikisenä työpäivänä. Onneksi blogisiskoni Rita oli bongannut puiston esittelyn Jalkaisin-blogista ja kyseli, joko olin paikalla käynyt.

Otin heti onkeeni ja kävelytin eilen hoitokoiraa Sulosaaren poluilla ja mennessä piipahdimme myös Ilosofien runopuistossa. Jo matka Onnellisten saarille oli yhtä iloa, sillä sää helli ja kukat kukkivat. Karvainen kaverini oli malttamaton eikä asettunut veden äärelle kunnolla poseeraamaan.

Jo Onnellisten polun varrella olivat ensimmäiset tekstit,

Nelijalkainen seuralaiseni oli huomattavasti kiinnostuneempi alueen tuoksuista ja mennä hötkyili malttamattomana nenä maata viistäen. Runojen sisältöön tutustumista moinen tempoilu ei oikein helpottanut, kuvaamisen se esti tykkänään. Niinpä sitaisin hökelön hetkeksi kiinni puiston penkkiin. Muuten hyvä, mutta loputon itkevä vinkuna oli niin sydäntäsärkevää, etten voinut koiralasta pitkäksi aikaa hyljätä oman onnensa nojaan muutaman metrin päähän itsestäni.

Otin monta kuvaa, mutta valaistusolosuhteet olivat haastavat eikä seuralaisen kärsimättömyys juuri parantanut asiaa. Siksi suurin osa otoksista joutui suoraan roskakoriin, mutta muutaman laukauksen kelpuutin postausta kuvittamaan.

Ensimmäinen runo, jota pysähdyin lukemaan, sopi oikein hyvin lomalaiselle.

Mukana oli monen tutun tai ainakin nimitutun (Savonlinna on pieni kaupunki) tekstejä, joita hämmästellen tavailin. Melkoisia sanaseppoja nämä melkein naapurit! (Harmi, että esimerkiksi Sanna Vainikaisen kalarunokuva oli niin surkea, ettei siitä mitään selvää saanut.)

Omakuvaruno, omarunokuva, kuvaomaruno. Noh, jos johonkin muuhun runoon olisi yhtä hienosti saanut oman varjon ikuistettua, olisin valinnut omakuvaan eri tekstin. Mutta nyt ei auttanut käydä ronkeliksi.

Hauska idea, hyvänmielenrunopuisto. Mitä mainioin konsti esitellä paikallisten runoilijoiden (menneiden ja nykyisten) taitoja ja tuotantoa turisteille ja täällä asuville. Osa teksteistä oli käännetty venäjäksi, saksaksi tai englanniksi, joten myös vieraskielisille matkailijoille puisto tarjosi sanataidetta. Laminoidut runot ovat hyvin kestäneet tämän sateisen kesän märät olosuhteet. Ehkäpä saamme tälle ilosofiselle keksinnölle jatkoa tulevina kesinä?