Puuttuva palanen

Kun Savonlinnan kirjakaupoista toinen, se enemmän itsenäinen, lopetti kevään korvalla toimintansa, kaupasta sai tyrkkyhintaan kaikenlaista valikoimiin kuulunutta tavaraa. Minäkin sorruin ostamaan yhtä sun toista, vaikken oikeastaan edes olisi mitään tarvinnut.

Eilen illalla kuusipäiväisen työviikon jälkeen ja kesäloman ensimmäisen osuuden kolkutellessa oven takana olin sopivassa mielentilassa ottamaan käyttöön yhden ostoksistani eli 500 palan palapelin. Puhti ei riittänyt sen kummempaan puuhailuun. Tuskin sain laatikon esille, kun kuopus oli jo kyljessä kiinni kyselemässä, mitä teen. Hänestä sainkin innokkaan apurin kuvaa kokoamaan. Pitäisi varmaan useamminkin rakennella palapelejä... tuli mukava yhteisen tekemisen hetki. Monta tuntia meni rattoisasti, välillä vain käväistiin saunomassa ja kokoaminen jatkui, kunnes homma oli valmis.

Eilen kävimme kolmeen pekkaan ruokakaupassa ostoksilla. Prismassa on edelleen remontti vähän vaiheessa ja tavarat seikkailevat paikasta toiseen niin ettei koskaan voi tietää missä mikäkin tuote piileskelee. Jossain vaiheessa kuulin sedän tokaisevan ilahtuneesti: "Tässähän näitä on!" Jaa mitä? No, valmiita täytekakkuja tämänpäiväistä äitienpäivää ajatellen! Kun näin kakkujen pöyristyttävät hinnat, toppuuttelin moiseen pennosia tuhlaamasta.

Tänä aamuna heräsin taas kohtuuttoman aikaisin ja peiton alla pötkötellessäni tulin murheelliselle mielelle, kun olin toisilta vienyt kakun ostamisen ilon ja varsinkin sen syömisen ilon. Niinpä loikkasin ylös sängystä ja aamukahvin jälkeen kävin kakkua vääntämään. Onneksi eilen olin napannut Prisman hedelmä- ja vihannesosastolta heräteostoksena rasiallisen ananaskirsikoita eli kapinkarviaisia.

Tällä pienellä, veikeällä hedelmällä ei ole mitään tekemistä sen kummemmin ananaksen, kirsikan kuin karviaisenkaan kanssa vaan se on sukua perunalle ja kotoisinkin Perusta! Maku tosin ehkä on ananaksen, kiivin tai karviaisen kaltainen ja koko kuin kirsikalla, joten siinäpä oiva hedelmäsalaatti, josta tämä pieni erikoinen hedelmä on saanut nimensä. Kuopus kysyi tänään, että onko ananaskirsikka marja vai hedelmä ja vastausta piti ihan googlesta etsiä.

Tämän päivän extempore-kakku kostutettiin maidolla, täytettiin omenahillolla ja kermalla sekä päällystettiin kermalla ja ananskirsikoilla. Siinä vaiheessa, kun kakussa oli koristeena vain ananaskirsikat, tuntui että jotain puuttui. Arvelutti lisätä enää mitään, ettei tule liikaa. Reunaa kiertävät pallukatkin olisi oikeastaan voinut jättää pois... mutta laitoin vielä kultarakeita.

Tässä vaiheessa perhekin oli jo heräillyt ja sain lahjaksi kauniin ruukkuruusun ja lämpimiä halauksia.

Vuosien ajan meillä on ollut tietyt äitienpäivärutiinit. Kun tytöt lauloivat kuorossa (yli kymmenen vuotta), kuorolla oli aina konsertti äideille ja kakkuakin tarjolla. Olemme myös viettäneet äitienpäivää yhdessä oman äitini kanssa. Tänä vuonna tästä yhteiskuviosta puuttuu kaksi palasta. Esikoinen on maailman äärissä ja niin on nyt äitinikin, tosin eri laidalla Eurooppaa eli Istanbulissa. Vaikka olen onnellinen näistä ihmisistä, jotka ovat lähelläni, olen kuitenkin tänään kaivannut kovasti näitä perhepalapelin puuttuvia osasia. Minusta taitaa vanhemmiten olla tulossa kanaemo, joka haluaisi koota pesueensa siipiensä alle suojaan.

Kanaemo kokkaili saapuvilla olevalle perheelle kakun lisäksi ihan oikeaakin ruokaa. Paistoin possupihvejä, jotka haudutin Mustapekka-ruokakermassa ja lisukkeeksi keitin perunoita ja tein salaattia, johon koristeeksi nakkasin tähteeksi jääneet ananaskirsikat. Kyllä maistui!

Iltapäivän kahville siirryimme ulkoruokintaan ja avasimme terassikauden. Ulkona oli mielettömän upea ja lämmin kevätsää! Aivan ihanaa! Luonto on silmänräpäyksessä vaihtanut värityksensä ankeanharmaasta hennonvihreäksi ja linnut pitivät mahtavaa äitienpäivän kahvikonserttia meille.

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja kaikkien äitien kaikille lapsille!

PS. Ajelimme myös Luotojärvellä isää moikkaamassa. Palasimme kotiin peräkärry auton perässä iloisesti seuraten. Miksi? Se selviää myöhemmin!

Kevätkiisseliä

Tänään oli aivan mahtava kevätpäivä! Niin lämmin pyöräillä töihin, että tuntui aivan käsittämättömältä. Pesin aamulla koneellisen pyykkiä (ensimmäisen kerran sitten pesuhuoneremontin aloittamisen..) ja ripustelin ne ulos kuivumaan. Loistoajoitus sinänsä, että pääsin töistä seitsemän jälkeen ja kun pyöräilin kotiin, alkoi jo ripeksiä vettä. Ehdin kuitenkin kotiin keräämään kuivat pyykit narulta ennen kuin pyykit kastuivat.

Oikean puolein pylvästuija taitaa olla mennyttä kalua.

Yleinen ilo ja hyväntuulisuus on ollut koko päivän vallitseva mielentila, vaikka viljelyksilläni onkin kuolo korjannut satoa. Melkein kävi masentamaan, kun hyvin itäneet tomaatin alut alkoivat näivettyä yksi kerrallaan. Viikonloppuna kylässä käynyt äitini heti hoksasi, että taimilapsiani vaivasi kirvojen armeija. Yritin käydä taistoon mäntysuopavesi aseena, mutta ainakin osittain olin myöhässä ja kirvat kuolettivat osan taimista.

Mennyttä

Vielä sinnittelee

Eläviä ja kuolleita

Aamulla ennen töihin lähtöä kokkasin sedälle syötäväksi jauhelihakastiketta ja kuopukselle (ja vähän itsellenikin) kiisseliä. Voi että tulikin hyvää!

Kiisseliä keitellessäni en koskaan mittaile aineksia. Kaadan ensin kattilaan omatekemää mehua (tällä kertaa vadelmapunaherukkamehua) ja lisään sekaan vettä ja vähän sokeria. Kiehautan liemen kiehuvaksi ja samalla sekoitan kylmään veteen perunajauhot. Sitten nostan kattilan pois liedeltä. Suuruksen lisään mehun joukkoon koko ajan hämmentäen, mutta en vatkaa ja sekoittaminen pitää lopettaa nopeasti, ettei kiisselistä tule sitkeää ja venyvää. Suuruksen lisäämisen jälkeen käytän kattilan vielä hellanlevyllä sen verran, että keitos pulpahtaa. Otan kattilan pois liedeltä ja kippaan sekaan jäiset, kotimaiset ja itse poimimani, vadelmat. Kuumassa kiisselissä marjat sulavat nopeasti, säilyttävät vitamiininsa ja koostumuksensa. Hyvältä maistuu!

Töihin evääksi otin kantarellipiirakan jämät ja tein lisukkeeksi vielä salaattia. Jälkiruoaksi päädyin vielä ottamaan kiisseliä. Oli minulla hyvät ja yltäkylläiset eväät tänään!

Eväskateus

Kateus vie kalatkin vedestä. Kateus katsoo kaikkea itsen läpi. Säälin saa ilmaiseksi, kateus pitää ansaita. Kateus on sielun home. Iloitsenko siitä mitä sain vai surenko sitä että toiset saivat enemmän?  Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.

Wikipedia määrittelee kateuden mielentilaksi, joka merkitsee yleensä toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa vihan, alemmuuden, mitättömyyden, huonommuuden, kykenemättömyyden, syyllisyyden tai harminsekaisen pahansuopeuden tunnetta.

Kateus on yksi kuolemansynneistäkin.

Hui. Näitä määritelmiä lukiessa hirvittää. Meillä töissä nimittäin harva se päivä kärsitään eväskateudesta, kun toisilla on paremman näköiset eväät kuin itsellä. Mutta se on vain hupaisaa leikkiä eikä ollenkaan pahansuopaa. Ei meistä kukaan olisi niin ilkeä, että söisi toiselta eväät. Mutta hauskaa eväiden vertaileminen on! Ja kuinka paljon toisten ruoista onkaan saanut virikkeitä omaankin kokkailuun. Esimerkiksi nuudelit tulivat tämän perheen ruokapöytään nähtyäni niitä työkaverilla eväänä.

Ei kateuden tarvitse olla aina vain pahaa. Se voi olla myöskin käyntiinpaneva voima. Jos kadehtija ei jää märehtimään huonommuttaan tai vähäosaisuuttaan, vaan saa pontta omaan tekemiseensä ja yrittämiseensä, kateus on ollut hyödyksi. Ja eväskateus on avannut minullekin aivan uusia makuelämyksiä. Esimerkiksi tänään yhdellä työkaverilla oli kiehtovan näköinen pullo hauskoine etiketteineen ja herkullisen näköisine sisältöineen. Ihastelimme sitä ihan joukolla. Kun kuulin, mistä tuo herkku oli ostettu, tiesin toimivani.

Viikonloppuna olin tehnyt ostoksia Facebookin kirpparilla. Epätoivoinen taisteluni vanhenemista ja rypistymistä vastaan vaatii taas uusia tehoaineita ja kirpparilla oli tyrkyllä pariakin erilaista Avonin päivävoidetta. Olin myyjän kanssa yhteyksissä ja päästiin sopuun hinnasta. Sovimme, että käyn ryppyvoiteeni hakemassa tänään töistä päästyäni hänen työpaikaltaan, joka sattui olemaan pieni ruokakauppa keskustassa. Sieltä samasta kaupasta oli työkaverini eväspullonsa hankkinut. Kohtalo siis järjesti minulle pakkoraon ostoksille.

Tällaisen herkkupullon ostin. Sisältää ananasta, banaania ja kookosta. Nam! Pitäisiköhän käydä harrastamaan perjantaipulloja..? Sisältönä täyttä hedelmää! Pullo on kaunis ja kierrätettävä. Jos ei siitä kukkamaljakkoa halua, sen voi viedä takaisin kauppaan ja saa takaisin 10 sentin pantin.

Halpaako? Ei todellakaan! Siksi tämän nauttimista ei voi ottaa tavaksi. Mutta silloin tällöin voi hieman itseään hemmotella.

Ja ne ryppyvoiteetkin sain kassalta mukaani kohtuuhintaan eli kaksi purkkia yhteensä 8 euroa. En ole näitä rasvoja ennen testannut (en muutenkaan ole erityisen merkkiuskollinen), mutta toivon kannen alta löytyvän kunnolla kosteutusta pintakuivalle pärställe. Kaikkensa sitä nainen katoavan kauneutensa (?? no ainakin nuoruutensa) eteen tekeekin!

Sain muuten eilisiltä tutuilta vierailta hirmuisen puskan kukkia, väriä elämään. Tökkäsin kukkaset pikapikaa maljakkoon ja maljakon apupöydälle yhtään asettelematta. Liinakin jäi kuprulleen. Saa kadehtia!