Kirppisvilosohviaa

Olen vähän miettinyt...

Jos ympärillä on kauniita asioita, ihminen jaksaa olla kauniimpi persoona. Enkä todellakaan tarkoita ulkoista kauneutta. Jos näkee asioita, joista tulee hyvä mieli, jaksaa porskuttaa eteenpäin vaikeimpinakin hetkinä ja jakaa positiivisuutta eteenpäinkin. Ajatuksiaan voi muokata ja synkimmästäkin syyspäivästä löytää ilon aiheita.

Nykyään en juuri koskaan käy shoppailemassa. En oikeastaan tarvitse ympärilleni enempää tavaraa ja yritän säästää rahaa, että olisi  mahdollista matkustaa ja nähdä maailmaa. Mieluisinta matkaseuraa on oma perhe ja jos mielin saada koko porukan samalle matkalle, pitää olla euro poikineen pinossa.

Ostaminen ja uuden hankkiminen on kuitenkin jollakin tavalla terapeuttista. Pelkkä ruokatarvikkeiden ostelu ei tätä viettiä tyydytä. Naisen on saatava joskus jotain hömppää ja turhuutta. Siinä kohdassa astuvat erilaiset kirpputorit kuvioihin. Pöydät notkuvat tavaraa, joka on jollekin turhaa, mutta toiselle suuri aarre. (Paitsi että maailma on hukkumassa turhaan roinaan. Suurin osa kirppareiden tarjonnasta ei kelpaa kenellekään.)

Itse haravoin katseellani pöytien tarjontaa yrittäen löytää jotain sykähdyttävän ilahduttavaa, kaunista ja tarpeellista. Olen myös vakaasti sitä mieltä, että kirppistuotteet eivät saa maksaa paljoa. Eli vaikka kuinka ihana rompe kävelisi vastaan, en sitä kotiuta, jos hintaa on hutkaistu hirmuisesti. Kirppareilla voi tienata, jos osaa hinnoitella tuotteensa niin, että joku raaskii maksaa pyydetyn hinnan. Parasta on, jos sekä myyjä että ostaja ovat tyytyväisiä hinnoitteluun. Mutta ainakin vaatteita on kirppareilla niin valtavasti, ettei edes olematon hinta takaa menekkiä.

Kunnon löytöjä voi tehdä, jos jaksaa sinnikkäästi katsella ja tutustua tarjontaan. Helmet pitää löytää romun ja roinan joukosta. Kirpparille ei parane pistäytyä, jos aikaa on vain hetkinen. Tosin pikavisiitilläkin voi tuurilla tehdä loistolöydön, mutta vaarana on sekin, että bongaa pöydän täydeltä houkuttelevia tuotteita sopuhintaan, mutta aika ei anna myöten tehdä tarkempaa syynäystä. Se on kirpparihain painajainen.

Toinen painajainen on, että jää epäröimään eikä heti poimi mukaansa houkuttelevaa tuotetta. Kun sitten hapittaa hirmu kyydillä löytöä hakemaan hetken perästä, joku toinen, joku nohevampi, on sen jo napannut omaan koppaansa. Eikä voi syyttää kuin omaa tyhmyyttään, että kippo, kappo, kupponen tai mekko meni sivu suun. Tappio voi olla kirvelevä. Siksi jokainen "haluaisin/voisin ostaa" -tuote pitäisi poimia mukaan saman tien ja harkintaa voisi sitten tehdä samalla, kun löytöretki jatkuu toisissa pöydissä. Jos lopulta päätyy jättämään houkutuksen ostamatta, pitää palata takaisin omia jälkiään ja viedä löytö takaisin alkuperäiseen löytöpaikkaansa. Tämä palautuslaiskuus voi olla syynä, ettei kaikkia houkutuksia tule ottaneeksi kierrokselle mukaan koppaan.

Minä metsästän kirppareilta yleensä keräilemieni astiasarjojen osasia, pieniä pitsiliinoja, kaitaliinoja, Marimekon tai Pentikin tuotteita, lankoja, kirjoja, dvd-levyjä, koruja ja joskus vaatteitakin. Viime aikoina olen toivonut törmääväni Paddington-elokuvaan ja alpakkalusikoihin. Eipä niitä ole näkynyt. Mutta ei kirpparilta ole tyhjin käsin tarvinnut poistua...

Olen löytänyt mm. nyörinpunomisnuken, kunnollisen paksun ja napakan huovutetun pannunalusen ja houkuttelevan värisen emalimukin. Pannunalunen oli 5 euron hintaan kirvelevän kallis ja oli kyllä vähällä ettei se jäänyt ostamatta. Muki on askarteluja varten... Ja nyöri... mitenkähän sitä tuolla härpäkkeellä oikein punotaankaan? Paketissa oli kyllä ohje, mutten oikein ymmärtänyt.

Kuvissa näkyvä Pentikin tablettikin on muinainen kirppislöytö. Maksoi muistaakseni huiman euron verran!

Vaaterekkejä en oikein jaksa plarata läpi. Mutta siitä huolimatta olen muutaman paidan viime aikoina napannut mukaani. Pinkki Espritin pitkähihainen t-paita maksoi vain euron (!!), mutta upean sininen paljettipaita maksoi kokonaista 4 €. Enkä olisi sitä ostanut, ellei olisi ollut tiedossa menoa, johon paita sopi paremmin kuin nyrkki silmään...

Jaa - mikäs se tuossa kuvassa on? Ei kirpparilöytö ainakaan! Salaisuus selviää seuraavassa postauksessa...

Ja sen verran tämä kirpparivilosohvi vielä tätä suloista suomen kieltä mielessään pyöritteli, että jos olisin kirjailija, niin jossakin kirjassani seikkailisi sankaritar nimelta Sohvi Vilo. Vaan onneksi en ole.