Sitruunaa, sinihomejuustoa ja Sillanpäätä

Edellisessä postauksessa jo vilahti salaperäinen kuori. Kuori kulkeutui kotiimme jo kesällä, kun olin kipaissut kaupassa. Tai oikeastaan ensin kävin kylässä ystävän kodissa ja siellä rupatellessamme päädyimme ennakoimaan mustan syksyn ankeutta ja hoitamaan pikkuisen piristystä pimeyden keskelle. Yhteisellä päätöksellä päädyimme harrastamaan lippuostoksia päästäksemme osalliseksi syksyn ykköskonsertista. Lipunmyynti oli alkanut pari päivää aikaisemmin, kun suunnistin Sokoksen palvelupisteeseen. Hämmennys oli käsinkosketeltava, kun kuulin, että vain kahden takimmaisen rivin paikkoja oli enää tarjolla... Olipa käynyt lippukauppa kuumana!

Liput kourassa palasin työpäivän jälkeen kotiin ja nakkasin paketin piiloon työpöydän kulmalle. Asia melkein unohtui arjen harmaudessa. Tuntuihan h-hetkeen olevan loputtoman pitkä aika.

Mutta kuluu se pitkäkin aika loppuun ja yhtäkkiä huomaa, että se on nyt. Hui, viime viikolla heräsimme todellisuuteen, että konsertti oli jo oven takana. Mietimme ystävän kanssa, mitä tekisimme ennen konserttia. Menisimmekö syömään tai kahville vai vain suoraan Savonlinnasalille?

Päädyimme lopulta kahvittelemaan Kotosella. Tädin jauhopeukalo alkoi välittömästi syyhytä holtittomasti. Ei voi olla parempaa, kuin saada pahaa pelkäämätön uhri kahvipöytään. Useampi syöjä tarkoittaa, että voi leipoa enemmän!

Lauantai oli työpäivä ja aikaa ei oikeastaan ollut suurisuuntaisiin kokkailuihin. Eikä ollut tilaisuutta etsiä uusia, hienoja reseptejäkään. Kaivoinpa siis kirjahyllystä vanhan ystävän, Kaarina Roinisen leivontakeittokirjan TV-leipurin helpot kotileivonnaiset. Kirjassa on pari luottoreseptiä, joita ajattelin nytkin soveltaa.

Suolaiseksi tarjottavaksi ajattelin leipoa syntisen hyvää ananas-juustotorttua. Leivoinkin.

Olin unohtanut ostaa kaupasta basilikaa tai persiljaa. Vaan eipä mennyt sormi suuhun, kun terassilta löytyi lumen keskeltä sinnikäs persiljapuska. Siitä sai hyvin saksittua tarvittavan määrän tuoretta yrttiä piirakan piristeeksi.

Makeaksi piiraaksi meinasin paistaa vaniljaisen marjapiirakan. Mutta kuinka ollakaan, erehdyin selailemaan kirjaa ja silmäni osuivat hyvältä näyttävään ja helpolta kuulostavaan sitruunatorttuun. Ainekset olivat äärimmäisen yksinkertaiset: vehnäjauhoa, leivinjauhetta, sokeria, margariinia, vettä ja sitruuna.

Taikinan tekeminen oli helppoa. Sen kauliminen oli helppoa. Mutta kaulitun levyn kikkaileminen vuokaan ei ollut liian helppoa. Kaulimen avulla se kyllä onnistui, mutta pohja olisi saanut olla paksumpikin.

Sitruunakiisseli keitettiin kattilassa. Ikinä en tiedä, koska se on saennut tarpeeksi. Kiisseli kipattiin esipaistetun pohjan päälle. Kiisselin päälle pursotin kovaksi vatkatun marengin. Koko komeus uuniin... ja tällainen tuli.

Kun kakku jäähtyi, marenkipilvien väliin aukeni auringonkeltainen sitruunakraateri.

Päällystemarenkia jäi yli. Hätäpäissäni pursotin sitä leivinpaperin päälle pellille ja nakkasin pikkukikkareet uuniin. Eipä ollut uuni ehtinyt jäähtyä tarpeeksi, joten lumenvalkeista marengeista tuli kinuskisen makuisia ja ruskeaksi paahtuneita. Mutta ei pahaa...

Leivottuani hengähdin hetken, siivosin keittiön ja kävin muuntamaan peikkomaisesta tädista simpsakkaa bilehilettä. Föönaus, geeliä tukkaan, meikkivoidetta, luomiväriä ja... verta alkoi vuotaa nenästä solkenaan! Onneksi olin valmiiksi vessassa. Paperituppo nenään ja valmistautuminen jatkui. Uudet voiteet nenän seutuville ja ripsien maskeeraus. Valmista tuli... sitten paljettipaita ylle ja tadaa - pikainen muodonmuutos oli tapahtunut.

Nenäkin asettui eikä tarvinnut tuppoa ottaa illan asusteeksi.
Paidan viereltä kaivoin vielä liput esiin kuorestaan...

Kun pöytä oli katettu ja kahvinkeitin valmiina latingissaan, konserttikaverini saapui kahvittelemaan.

Ananaspiirakka oli järjettömän hyvää, kuten aina. Mutta sitruunapiirakkaa ei tarvitse toiste tehdä.

Kuvut kahvia killallaan kipaisimme kohti konserttisalia. Paitsi ettei se ihan noin mennyt... setä Kotonen ystävällisesti heitti meidät salille, sillä parkkipaikkaongelma on todella todellinen Savonlinnasalin seutuvilla.

Saliin mahtuu 800 kuulijaa ja konsertti oli loppuunmyyty. Siksi olikin hupaisa sattuma, että istuin työkaverini vieressä! Toisistamme tietämättä olimme ostaneet lippumme emmekä edes olleet tulleet etukäteen keskustelleeksi koko konsertista!

Aikataulumme meni niin nappiin, että ennätimme istua paikoillamme noin viisi minuuttia ennen kuin show alkoi. Siltsu oli flunssassa, mutta pisti silti parastaan. Mies on armoitettu esiintyjä ja lavalla kuin kotonaan. Mahtoi olla masentavaa esiintyä salilliselle paikallaan istuvaa porukkaa, josta ei juuri ääntäkään lähtenyt. Artisti yritti laulattaa yleisöäkin, mutta huonolla menestyksellä. Onneksi edes jotkut lauloivat...  itse en osannut edes sanoja, joten osallistuminen ei onnistunut. Olisi kai pitänyt tehdä läksyt ennen kuin meni konserttia kuuntelemaan... mutta enpä tajunnut, että kyseessä oli vastavuoroinen esitys.

Istuimme tosiaan toiseksi viimeisellä rivillä, mutta kamera lauloi. Kuvien laatu ei ole parasta A-luokkaa, mutta tervetuloa tunnelmaan!