Pyöräilypöperöt

Minulla on ollut haave jo monta vuotta. Ensin se oli vain pienen pieni miete jossakin takaraivon sopukassa, mutta ajan kuluessa se kasvoi aina vain suuremmaksi. Ajatus sen toteuttamisesta hirvitti. En ollut varma, onko minusta tekemään sitä, mitä suunnittelin. Eikä ollut oikein sopivaa tilaisuuttakaan.

Tällä hetkellä minulla on monta kotoilupostausideaa jonossa, en vain ole ehtinyt naputella juttuja tietokoneen näytölle. Siksi ajattelin, että tänään olisi oiva päivä tehdä jotain muuta. Jotain ihan erilaista. Jotain sellaista, mitä en ole ennen tehnyt. Jotain, joka tekisi salaisesta haaveesta totta...

Tämä kesäloma on ollut ihan huippu! Olen ehtinyt tehdä ja touhuta kaikenlaista ja kaksi pitkäaikaista toivettakin on ehtinyt toteutumaan. Olen päässyt käymään Virkkukoukkusen myymälässä Imatralla ja Harjun paperissa Jyväskylässä ja tuo Jyväskylän keikka oli yksinkertaisesti yliveto, sillä samalla tapasin Jyväskyläläisiä postcrossareita, joita jo tavallaan tunsin, vaikken ollut ikinä ennen nähnyt.

Tänään minulla oli siis mahdollisuus toteuttaa vielä kolmaskin pitkäaikainen unelma. Sanoohan vanha sananlaskukin, ettei kahta kolmannetta...

Niinpä aamulla pakkasin repun, kaivoin pyöräilyhanskat kaapin kätköistä ja starttasin Cresentin. Nyt vihdoin toteutuisi suunnitelma, johon en oikeastaan itsekään uskonut. Olin siis lähdössä ajamaan Puruveden ympäri. Ensin piti vain päästä tielle, joka kiertää tuota kirkasvetistä ja muikuistaan kuulua järveä. Niinpä fillaroitsin Haapakallioon, josta matka jatkui kohti Kerimäkeä. En poikennut kirkolle, kun eipä minulla ollut sinne mitään asiaa, vaan kaahailin ohitustietä.

Seikanlammille saakka tie oli tuttua tutumpi, sillä samaa reittiä ajetaan Luotojärvelle. Mutta siitä eteenpäin maisemat olivatkin vieraampia. Tosin Kumpurannan, Pistalan ja Raikuun tienviitat saivat muistelemaan vuosikymmenien takaisia luokkakavereita.

Suunnitelma oli juoda aamukahvit Lintusalmen kioskilla. Olin siinä heti aamuyhdeksän jälkeen ja kioski aukesi vasta kymmeneltä. En todellakaan malttanut odottaa kioskin avautumista! Onneksi olin pakannut reppuun urheilujuomaa ja proteiinipatukoita, joten pieni tankkaus onnistui ihan omatoimisesti.

Pian Lintusalmen jälkeen olisi ollut mahdollista poiketa Lomasaarille, mutta jotenkin ajatus ei houkutellut. Siinä pihassa parveili iso pyöräilijäjoukko, en toki heitä pelännyt, mutta kun olin vasta popsinut patukan ja hörppinyt juomaa, niin en kaivannut heti uutta pysähdystä. Villalassa poikkesin Nesteelle kumoamaan kahvikupposen ja samalla pistelin poskeeni ruissämpylän.

Villalasta matka jatkui kohti Kesälahtea. Jossakin vaiheessa, kun olin pyöräillyt yli 50 kilometriä, pysähdyin riisumaan college-takkini. Siihen asti ei voinut kuvitellakaan ajelevansa vain urheilutopissa. Aurinkolasejakin rumppasin matkan varrella silmille ja pois, kun aurinko ei osannut päättää paistaisiko vai ei.

Kesälahden risteyksessä tuli vastaan ravintola Pivanka. Hetken tuumailun jälkeen päätin mennä sinne syömään. Kummallista, mutta koko matkan aikana minulle ei tullut nälän tunnetta. Mutta yritin pitää tankkaamisesta huolta, ettei tarvitsisi laulaa kuin Kettusen Edu: " sinä saatanan kone älä hyydy!"

En halunnut kuitenkaan mitään raskasta ruokaa, vaan valitsin listalta keittolounaan. Tarjolla oli kesäkurpitsakeittoa, NAM! Lisukkeeksi otin leipää ja kotikaljaa ja jälkiruoaksi herkuttelin mansikkarahkalla. Sekin oli ihan älyttömän hyvää!

Täydellä tankilla olikin hyvä jatkaa matkaa. Jossain vaiheessa vilkkaasti liikennöidyn Lappeenrannan tien poskessa mieleen alkoi hiipiä inha epäilys. Entäs jos olenkin ajanut harhaan eikä Punkaharjun tienristeystä tulekaan vastaan? Toisaalta olin 99% varma, etten ollut eksyksissä. Enkä ollutkaan. Kun vain jaksoin tarpeeksi sitkuttaa, tulihan se kaivattu risteys vastaan.

Tuo pikkutie Punkaharjulle oli matkan raskain osuus. Tien pinnoite oli huonokuntoinen, oikein tilkkutäkkitie. Ja sitä mäkien määrää! Mutta vaikka matkanteko vaikutti välillä jo epätoivoiselta, tulihan se Punkaharjun kirkonkylä sieltä lopulta! Piti päästä vessaan ja kaipasin kylmää juotavaa, joten pistäydin Shellillä kevennyksellä ja uudelleen tankkauksella. Ostin myös mehujään ajatellen loppumatkan vaatimaa energiaa.

Kymmenen kilometrin päässä Punkaharjulta on tien varressa ja ihan rannassa idyllisen näköinen pikku kahvila Rantakivi. Sitä olen auton ikkunasta usein ihaillut ja nyt ajattelin ottaa tilaisuudesta vaarin ja käydä testaamassa paikkaa. Ystävällinen miesmyyjä kertoili juuri paistaneensa tuoreita herkkupullia, jossa oli rahkaa ja mustikoita. Sellainen piti toki maistaa ja kahvikissalla oli jo kahvinjano, joten valitsin eriparisista kahvikupeista suurimman ja täytin sen kahvilla. Pulla oli valtavan kokoinen ja maukas, mutta kahvi oli valitettavasti haaleaa. Mutta upea, kesäinen järvimaisema korvasi kahvipettymystä. Ei voi olla upeampaa paikkaa nauttia herkkuja!

Kotiin oli tästä vain kevyt 20 kilometrin loppurutistus. Vauhti ei, totta puhuen, ollut kyllä enää samaa luokkaa kuin aamulla... Kotiin päästyäni olin kliseisti väsynyt, mutta onnellinen. Polkypyörän matkamittariin oli kertynyt melkein kymmen tunnin turneella 145 kilometriä. En osaa sanoa, mikä mahtoi olla keskinopeus, mutta monen monta pikkupysähdystä tein ja viisi vähän pidempää stoppia.

Kotona en tiennyt mitä tekisin. Jalat muuttuivat kohta kotiin päästyä löysäksi makarooniksi ja polvet protestoivat jokaista kyykistymistä. Onneksi olin ostanut Lidlistä hurjan huokeat pyöräilysortsit vaipan kaltaisine pehmusteineen. Omituiset ne ovat, mutta pelastivat pakarat!

Nälkä ei ollut, mutta juoma maistui! Illan kuluessa alkoi mieli tehdä lihaa ja kananmunaa. Siksipä keksin värkätä munakkaan, johon kreikkalaiseen tyylin tungin paprikaa, tomaattia ja fetaa ja lihanhimoon laitoin pannulle pari päivää sitten kypsentämiäni broilerisuikaleita. Niistä tytöt olisivat voineet tehdä kastiketta nuudeleille, mutta molemmilla on ollut niin kiirusta elämää, etteivät ole ennättäneet.

Hyvää oli!

Nyt kun piti tuo munakas saada postaukseen, entiset aiheet jäivät vielä odottamaan aikaa parempaa. No, kaikki aikanaan...