Mykkä pasuuna

Monta monituista vuotta sitten sain äidiltä pasuunakukan taimen. Siitä lähtien olen kasvia kasvatellut, keväisin se on kiikutettu terassille ja syksyisin autotalliin talvehtimaan. On se nuppuja tehnyt ja joskus jopa ehtinyt kukkimaankin, tosin siinä vaiheessa kun uhkana on jo ollut hallanvaara.

Tänä keväänä näin Hommantouhua-blogista, että entinen työkaveri ja nykyinen luomupuutarhuri oli jo hyvissä ajoin keväällä nostanut omat pasuunansa sisätiloihin kasvua aloittelemaan. Siitähän minäkin sitten innostuin ja kukkapurkit raahattiin autotallin syövereistä olohuoneen paraatipaikalle. Kukka kiitti ja alkoi kiivaan kasvun.

Isoksi ja uljaaksi se jaksoikin kasvaa. Kastelua se vaati runsaasti ja kohtalaisen säännöllisesti. Jos kasteluväli venähti huomaamatta liian pitkäksi, kukka kyllä osoitti sen heittäytymällä vallan lötköksi ja nuokkuvaksi. Onneksi se ryhdistäytyi joka kerran vettä saatuaan takaisin alkuperäiseen kuosiin.

Nuppujen ilmaantumista aloin haikailla aikaisessa vaiheessa. Kasvi kasvoi korkeutta ja kasvatti reheviä lehtiä, mutta nuppuja ei vain alkanut näkyä. Epäilin jo olleeni liian innokas lannoittaja. Viikkojen vieriessä viimein puski esiin yksi kaivattu nuppukin, siinä vaiheessa tosin lehdet alkoivat kellastua ja putoilla pois. Näytti siltä, että lisääkin nuppuja olisi ilmestymässä.

Mutta oltuamme viikon reissussa, kasvissa oli vain se yksi ainokainen kukkanuppu. Ehkä ne toiset olivat vain lehtien alkuja tai toiveajattelun aikaansaamia hallusinaatioita.

Viikko sitten nuppu vihdoin avautui täyteen loistoonsa! Oli se hieno! Toki tiedän, että keijunkukka on ihan toisenlainen kasvi ja kaunis ja herkkä onkin, mutta tästä pasuunakukan hennon vaaleanpunaisesta torvestakin tuli mieleen keijun keveä kesämekko.

Olen ehkä aiemminkin kertonut, että olen puutarhurina kokeilevaa sorttia. Ohjeita ja opaskirjoja en tutki, ne ovat turhaa ajanhukkaa. Nyt kyllä pikkuisen mietityttää, pitäisikö jostakin opiskella, että kuinka saisin vanhaan varteen ensi kesänä enemmänkin kukoistusta...

Yhden kukan elämä on murheellisen lyhyt. Nyt, kun viikko on nupun avautumisesta mennyt, loisto on muisto vain. Murheellisena se roikkuu pitkin vartta. Onneksi kukoistus säilyy kuvissa!