800 metrin rutistus

No niin, palataanpa vielä viime vuoteen. Jo lokakuussa loin puikoille pari silmukkaa ja pistin vireille huivineulomuksen. Mallina minulla oli Lainehilla-ohje Lumoavat neulehuivit -kirjasta ja lankana Riikka-Piikan ihana, ohut merinovillalanka Hip Hei.

Mallikerrassa oli hirveän monta kerrosta ja niinhän siinä kävi, että lopulta olin niistä ihan ulalla. Levennysreunan mallineule meni miten sattuu, mutta se ei pitkässä juoksussa meikäläistä haitannut.

Kun yritin järkeilemällä pähkäillä mikä kavennus ja levennys tulisi minkäkin silmukan jälkeen, menin metsään. Mallineule muuttui ihan toisen näköiseksi ja tuli purkuhommia.

Purkaminen vielä sujui sutjakkaasti, mutta silmukoiden kerääminen takaisin puikolle olikin oma operaationsa. Ei ihan helppo nakki.

Lopulta huomasin, että olisi pitänyt purkaa paaaaljon enemmän. Joku virhe oli tapahtunut jo varhaisessa vaiheessa. Aikani tuumittua päätin kuitenkin jättää virheen sikseen ja jatkaa neulomista muina naisina.

Itse näen virheellisen kohdan, tietenkin. Mutta koska purkaminen olisi valtava työ ja uudelleen neulominen ei houkuttele, yritän ummistaa siltä silmäni. Huivihan tulee omaan käyttöön ja kun se on kaulassa, tuskin sitä kukaan niin tarkkaan tutkii. Luotan myös vanhaan sanontaan "Hullu ei huomoo ja viisas ei virka mittää".

Vyyhdellä oli lankaa noin 800 metriä, joten tuntui ettei tämä maraton lopu ikinä. Neulottavaa riitti ja riitti. Mutta sinnikkäällä työllä sain kuin sainkin aikaiseksi ihanan ohuen, taipuisan ja riittävän suuren huivin talven tuiskuja ja pakkasia vastaan. (Mitä pakkasia, kysyn vaan...?)

Huivi valmistui marraskuun alkupäivinä ja kuopus otti minusta ja tekemästäni työstä muutaman kuvan ihan kotipihalla. Lumetonta on.

Niin kiire oli kuvaamaan, etten yhtään miettinyt muuta asustusta, joten paita on mitä on, enkä edes meikkiä laittanut. Mutta huivihan tässä onkin pääasiassa.

Lanka oli miellyttävää neuloa eikä kutita tai raavi yhtään. Siis ihana!