Sotaleski

Ehkä oli hivenen kuumottavaa saada kirjastosta viesti, että vuoden jonotetuin kirja eli Enni Mustosen Sotaleski, on saapunut minulle luettavaksi. Siis ei viestissä ollut mitään hämmentävää tai erikoista, mutta että vuoroni oli juuri nyt, kun on sata ja yksi muuta asiaa tehtäväksi ja laina-aikaahan tällä suositulla uutuudella on vain kaksi viikkoa. Huuh, on siis nipistettävä yöunista...

Onneksi Mustosen teksti on sujuvaa ja juoni vetävä. Jos olisi mahdollista, tarinan hotkaisisi yhtenä suurena suupalana. Mutta onhan ihmisen nukuttavakin välillä.

Sotaleski on Syrjästäkatsojan tarinoiden seitsemäs osa. Päähenkilö on vaihtunut alkuaikojen Ida Eriksoninsta Idan tyttäreksi Kirsti Aaltoseksi. Tosin Sotaleskessä molemmilla naisilla on suuri rooli, vaikka Kirstin puolisi Iivo siellä sotatantereilla taistelee. Tätä kirjaa lukiessa tuli tunne, että olenko harpannut yhden kirjan yli... En yhtään muistanut Idan jääneen leskeksi tai Kirstin ja Iivon saaneen tyttärensä Vienan. Kerrottiinko nämä isot asiat Taitelijan vaimo kirjassa? Ei mitään mielikuvaa.

Kuten nimestä voi päätellä, sota on kirjassa vahvasti läsnä. Vaikka arvostan ja kunnioitan aiempien sukupolvien uhrauksia ja taistelua itsenäisen isänmaan puolesta, en nauti sotakuvauksista rintamalla tai kotioloissa. Se tuska ja kärsimys on ahdistavaa. Olen myötäelävä ihminen, joka sukeltaa syvälle surun syövereihin kuvittelemalla sitä hätää, pelkoa ja turvattomuutta, jota taistelut saivat aikaan. Helpompaa minulle on olla ajattelematta.

Siksi Sotaleski oli  aavistuksen ahdistava lukukokemus, vaikka Mustonen osasi pitää juonen toiveikkaana ja tavallaan valoisana.  Monta Idan ja Kirstin perheelle tärkeää ihmistä menehtyi tai haavoittui. Kirstin veli Voitto menetti jalkansa ja lahjakkaan urheilijan elämä romahti. Sitä kärsimyksen määrää, jota sota loi Suomeen, on ihan mahdoton käsittää.

Olen onnellisten loppujen ihminen. Tykkään siitä, että voin lopettaa lukemisen ja kääntää viimeisen sivun varmana siitä, että henkilöiden elämä on mallillaan. No, Sotaleski ei ole sillä lailla perinteisen onnellisen lopun kirja, että "he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti."

Mustonen on tehnyt historian läksynsä ja hänellä on kyky puhaltaa kirjojensa henkilöt eläviksi, oikeiksi ja tosiksi. Tällaista tekstiä on ilo lukea, vaikka sota ei olekaan minulle mieluinen aihe.  Idan ja Kirstin elämä jatkuu sillä sarjaan on tulossa lisää osia. Niitä jään nyt odottamaan toiveikkaana...