Melko monta mansikkaa

Viikko sitten lauantaina oli sopiva päivä lähteä mansikkaan. Monen vuoden ajan olen poiminut mansikkani joko Prisman hedelmäosastolta tai äidin mansikkamaalta. Nyt oli uusi osoite. Ajelimme sedän ja kolmen sankon kanssa Kirmasen marja- ja vihannestilalle Kerimäelle. Olin näet somesta lukenut, että sinne kaipailtiin itsepoimijoita palkattujen poimijoiden lisäksi.

Ja ooh, mitkä marikot siellä odottivatkaan!

Sinänsä oli harmi, että kostea kesäsää oli käynyt pehmentämässä monta marjaa pilalle ja homettakin alkoi puskissa esiintyä. Piti olla tarkkana, että sai sankoonsa vain kunnon marjoja. Ihan sieluun sattui jättää valtavasti puolipehmeitä mansikoita sinne penkkeihin. Mutta en minä niistä halunnut maksaa... pakastimeen pitää pistää priimaa.

Ensin kyykin rivien välissä itsekseni kuunnellen muiden itsepoimijoiden venäjänkielistä pulinaa. Sitten setä kyllästyi odottamaan autossa ja tuli avuksi. Kouratolkulla sai marjoja haalia... ja piankos ne astiat jo täyttyivätkin.

Olin ajatellut, että kahdessa sankollisessa olisi ihan tarpeeksi puhdetyötä illaksi, mutta en sitten malttanut lopettaa poimimista ennen kuin kaikki kolme ämpäriä oli piripintaan täynnä.

Kotona sainkin sitten monta tovia istua putsaamassa ja pakastamassa näitä talven vitamiiniherkkuja. Voin myös ihan rehellisesti myöntää, että söin tosi monta ja vielä enemmänkin. Tuoreet mansikat vain ovat niiiiin hyviä!

Koska osa marjoista oli pikkuisia, niistä keksin keittää hilloa. Mansikkahilloa meillä menee, muut hillot vain hilloutuvat jääkaapissa eivätkä ne juuri kelpaa kenellekään. Että kun muistaisin olla keittämättä enää yhtään sokerista hilloa tähän huusholliin!

Olipa makean marjaisa päivä! Voisin ottaa vaikka uusiksi!