Valkeaa unelmaa

Tällä viikolla on riittänyt puhetta säästä. Maanantaina taivasteltiin ja päiviteltiin pakkasia. Tiistaina kauhisteltiin julmana puhkunutta myrskyä, joka sai työpaikan ulkopuolelle viritetyn metalliverkon mylvimään aavemaisesti. Tiistai-iltana töistä kotiin piti puskea tuulta vasten ja puhuri piiskasi neulanteräviä lumikiteitä vasten kasvoja. Tuli ihan mieleeni muinoinen kosmetologireissu, kun kasvoja pitkin ajettiin työkalulla, jossa oli vierivieressä pieniä teräviä neuloja. Kihelmöi kivasti ja sai ihon hehkumaan terveesti. Joten talvimyrskyn keskellä eteenpäin taistellessani ajattelin, että sehän oli ihan ilmaista akupunktiota. Kyllä posket hehkuivatkin kotona raikkaan punaisina...

Tuulen puhina ja lumentulo jatkuivat yön yli ja vielä pitkälle päivään keskiviikkona. Tuli latutarpeita taivaan täydeltä kertaheitolla. Minkään valtakunnan aurauskalustot eivät pärjänneet ärhäkälle ja ylenpalttiselle satteelle, vaan kaikkialla taisteltiin umpihangessa. Puoli yhdeltätoista astuin kotiovesta ulos tarpoakseni töihin. Ensin piti luoda uraa nietosten keskelle, että pääsin pois kotipihasta. Lumilapio olisi kuitenkin pitänyt napata matkalle mukaan, sillä ei ollut vielä aura-auto ennättänyt töihin kotikadullemme.

Seuraavassa kuvassa olisi tarkoitus näkyä, kuinka kahlasin lumessa melkein polvia myöten...

Tässä kuvassa taas pitäisi näkyä, kuinka kävelytien ja ajoradan välinen väylä suojatielle oli korkean nietoksen alla.

Ei näy lumen korkeuserot oikein kuvissa, mutta ei niitä tahtonut nähdä todellisuudessakaan. Totesin olevani miltei lumisokea, kun en puhtaan valkoisessa maailmassa nähnyt missä oli polanne tai ura tai muu epätasaisuus ja kompastelin huopikkaissani menemään. Sadekuuro en sentään ollut, sillä navakan tuulenpuuskan tarttuessa lumihiutaleisiin, kuulin niiden napsahtelevan takkiini, hattuuni, kaulaliinaani ja lapasiini. Hiutale hiutaleelta muuttui Kotosen täti enemmän ja enemmän lumiukkomaiseksi.

Rinnakkaisväylän viereiseltä kevyenliikenteenväylältä oikaisin kohti työpaikkaa Kaarlonkadun kautta. Portaat olivat menneet piiloon.

Kun lumipallona vyöryin työpaikan ovesta sisään, oli työkaverilla naurussa pitelemistä. Kuvassa piponi antamassa osviittaa siitä, miltä näytin...

Keskiviikon iltapäivän aikana lumen tulo tyrehtyi ja auramiehet saivat taltutettua lumikaaoksen. Sitten olikin taas aika pakkasen napakoitua ja tänä aamuna paarustin vapaapäivänäni työpaikalle paikkaamaan henkilökuntavajetta kunnon talvikelissä. (toim.huom. olin innokkaasti vapaaehtoinen tuuraamaan sairastapausta, sillä olihan minulla ikään kuin oma lehmä ojassa... Jemmaan vähän päiviä ja saan sitten pidemmän vapaan, kun sitä tarvitsen.) Reilun kahdenkymmenen asteen pakkasessa ja aavemaisen usvan leijuessa kaupungin yllä maisema näytti valkoiselta unelmalta. Niin kaunista kaikkialla! Eikä minulla tietenkään ollut kamera mukana! Mutta kännykän kamera sai kelvata. Itse asiassa kaikki tämän postauksen kuvat ovat kännykuvia.

Töistä päästyäni suunnistin kauppaan ja matkalla ihastelin valkealla kuuralla kuorrutettuja puita, jotka upeasti piirtyivät tummaa talvitaivasta vasten.

Tulihan se talvi, pakkaset ja lumi, kun oikein kovasti sitä yhteisöllisesti toivoimme. Keskiviikon loputtomassa pyryssä tosin kävi  mielessä, että pitäisi olla varovainen siinä mitä toivoo, ettei mene yli... Ja kun näyttää nuo talvikelien toimitukset nykyään aina myöhästyvän, niin ensi vuonna tilataan lumikelit ja pakkaset jo kuukautta aikaisemmin, Saadaan sitten se perinteinen, oikea joulusää jo jouluksi eikä vasta alennusmyyntiaikaan.