Toinen kesälomapäivä

Ihanasta kahvittelukortista lämmin kiitos postikorttiystävälleni Outsalle! Kortti osui suoraan to do -listalleni, vaikkei sitä ollutkaan kirjoitettu ylös paperille. Eli kun loma alkoi, tein listaa asioista, joita pitäisi saada tehdyksi. Lista on loputon, mutta onneksi elämää on vielä loman jälkeenkin. Ja tosiaankin listalta puuttuu yksi tehtävä eli rauhallinen kahvittelu jonkun mukavan ihmisen kanssa.

Tänään oli taas viileää ulkona eikä ulkopuuhailu kiinnostanut, vaikka siellä vielä olikin eilinen projekti vaiheessa. Aamun pyöriskelin kuin kissa pistoksissa ja sipistelin sitä ja hypistelin tätä. Jotenkin tuntui, että olin kuin muinaisessa vitsissä. Ai kuinka niin? Annahan kun kerron:

Miltei puoli sukua viettää näin toukokuussa nimipäiviään tai syntymäpäiviään. Ajattelin hoitaa onnittelukorttien kirjoittamisen alta pois aamun ensimmäisenä puuhana. Kirjoituspöytäni ääressä tuskastuin. Pöydälle on kasaantunut tavaraa kohtuuttomasti viime viikkojen aikana odottamaan lopullista käsittelyä ja sijoituspaikkaa. Ajattelin raivata kuitenkin pöydän ensin, että sopisin paremmin tekemään kirjoitustehtävät. Samassa huomasin ikkunalla kukkivat santut ja päätinkin kastella ne.

Samalla päätin kastella kaikki huushollin sisäkukat. Menin hakemaan kastelukannua tiskipöydältä ja jäin täyttämään samalla tiskikonetta. Heittäessäni kahvinkeittimestä suodatinpussia kompostisankkoon, huomasin että sankko olisi syytä käydä tyhjentämässä kompostoriin pihan perälle.

Tuumasta toimeen ja lapikkaat jalkaan! Samalla reissulla möyhentelin lämpökompostorin sisältöä toivoen sen muuttuvan mullaksi pikaisesti. Siinä kompostorin sisusta hämmennellessä katselin ympärilleni ja eilisen leikkimökkiprojektin jäljiltä nurmikolla lojuvat roinat huutelivat järjestyksen tekoon. Vastustin kiusausta, sillä sisätyöt olivat nyt etusijalla.

Pestyä kompostisankkoa takaisin paikalleen asetellessani näin roskapussirullan, joka oli menossa alakerran pesuhuoneen roskikseen. Päätin kipaista viemään sen paikalleen ja samalla otin mukaan kuopuksen huoneesta pyykkipussin. Alakerrassa päädyin työntämään pyykit koneeseen ja käynnistämään pyykkärin.

Takaisin yläkertaan kömpiessäni huomasin olevani kovin janoinen, joten suunnistin keittiöön virvoittavien vetten tykö. Keittiön pöydälle olin laskenut muutaman kirjan, jotka olivat majailleet työpöydälläni odotellen pääsyä kirjahyllyyn. Olin kantanut kirjat keittiöön epähuomiossa pölyrättiä etsiessäni.

Otin kirjat mukaani ja yritin saada ne mahtumaan työhuoneen lokerikkoon. Eivät mahtuneet, joten piti harrastaa vähän uudelleenjärjestelyjä. Hain taas pölyrätinkin työhön mukaan. Kun lokerikko oli taas järjestyksessä, hauska laukunmallinen lamppu oli jäänyt yli. Sille siis tilaa järjestämään laatikoston päältä santtujen vierestä... tomutin liinat, pyyhin pölyt ja kas... kaikki mahtuivat sulassa sovussa samalle lipastolle!

Tässä vaiheessa työpöydän arkeologiset kaivaukset olivat tuottaneet huolestuttavan löydön. Olin unohtanut palauttaa kirjaston kirjan. Olisin uusinut sen, mutta siihen oli varaus ja eräpäivä oli ollut jo lauantaina. Siis päivän ohjelmaan piti mahduttaa käynti kirjastossa. Sinänsä se sopi, sillä olin sopinut kahvitreffit kuopuksen kanssa hänen päästyään koulusta ja odotellessaan ajotuntia.

Huolestuneena seurasin kellon viisarien kiiruhtamista. Oli pakko ottaa ohjelmaan alkuperäinen puuha, eli korttien kirjoitus. Työ sujui hyvin ja oli mukavaa. Tässä Suomen maassa julkaistaan tolkuttoman paljon toinen toistaan hienompia kortteja.

Miettiessäni, pitäisikö jotain einettä upottaa tuulensuojaan ennen kaupunkireissua, muistin äkkiä broilerisuikaleet, jotka jääkaapissa odottivat vuoroaan. Ne oli pakko tehdä tänään ruoaksi, ettei tarvitsisi niitäkin vanhentuneina kompostiin kiikuttaa. Siis keitin pikapikaa herkullista broilerikeittoa ja keittiössä puuhatessani muistin pyykit, jotka odottivat koneessa ripustelijaa. Ruoan valmistuttua riensin taas pyykkien kimppuun ja kuskasin ne ulos narulle. Tuuli tuiversi tarmokkaasti ja aivan kuin muutama vesipisarakin olisi taivaalta laskeutunut. Katselin taivaalle ja päätin, että kyllä ne pyykit ulkonarulla kuivuvat!

Pakkasin kortit, lainakirjan ja kameran laukkuuni ja hyppäsin pyörän satulaan. Heti oli rauhallisempi olo, on tuo pyöräily niin ihanan meditatiivista. Tosin tuuli teki kaikkensa pilatakseen hyvän matkanteon, mutta annoin sen puhkua kiukkuaan ihan itsekseen.

Olin kaupungilla loppujen lopuksi hyvissä ajoin ennen kuopuksen koulupäivän päättymistä. Kävin kaupassa karkkiostoksilla, sillä yhteen postilähetykseen halusin kortin mukaan makeita terveisiä. Heräteostoksena ostin itselleni uusia herkullisen värisiä mikrokuituliinoja piristämään siivouspäivää.

Kaupasta suunnistin postiin. Siellä kuulin kummia uutisia. Aika uskomattomiakin uutisia. Voi olla, että pian tässä kaupungissa ei ole oikeaa postitoimistoa ollenkaan! Jos nyt oikein ymmärsin, Suomessa on tällä hetkellä 97 postikonttoria ja niiden määrä pudotetaan kahteenkymmeneen. Järkyttävää! Onneksi postimerkit voi ostaa netistäkin tai asiamiespostista, mutta surettaa, että kaikki hyvät palvelut ajetaan alas säästöjen nimissä.

Pian jo kuopus ilmestyikin ja suunnistimme kohti kahvittelupaikkaa, mutta pistäydyimme matkan varrella vielä Seppälään. Siellä oli isot alennukset, sillä Savonlinnan myymälä on lopettamassa. Mitä tähän kaupunkiin enää jää?

Itselleni en mitään löytänyt, mutta kuopukselle löytyi kolme paitaa ja kolmet sukat eikä hinta päätä huimannut. Välipalaksi haukkasimme HerkkuPekassa kakkupalat, jotka maksoivat vain euron kappale ja hörpimme kahvit. Kakku oli kai eilistä ja siksi edullista, mutta edelleen oli oikein hyvää ja maukasta.

Vielä oli aikaa ennen kuopuksen ajotuntia, joten pistäydyimme tutkimassa kirpparin tarjontaa. Edelleenkään en itselleni löytänyt yhtään mitään, mutta onneksi seuralaiselleni edes löytyi pari uutta vaatetta. Minulla oli mielessäni muutama juttu, mutta eihän kirppareilta koskaan sitä löydä mitä etsii...

Pyöräilin kotiin, kun kuopuksen autokoulun aika koitti. Eikös vain samalla alkanutkin sataa vettä ronskin puoleisesti. Kastuminen ei haitannut, mutta pyykit kotinarulla olivat murheellinen näky. Oliko ihan pakko laittaa ne ulos kuivumaan?

Harmiin piti keittää kahvit ja maistella karkkiostoksilla löytynyttä uutta Kismettiä. Lakritsin makuinen herkku - ei huono! (Vaikka kyllä perinteinen on tälle tädille se ainoa oikea Kismet)

Vaikken sitä to do -listalle kirjannutkaan, olen nyt lomalla vihdoinkin ottanut ja opetellut kauan harkitsemani afrikankukkien virkkaamisen. Bambulankoja säästelin sen verran, että pääsen niistä yhden afrkankukkatiskirätin tekemään, tai ehkä kaksi... muuten hyvä, mutta lanka on niin löyhäkierteistä, että mahtaa tädistä tulla löyhäpäinen ennen kuin rätit valmistuvat, sillä hommaan pitää oikeasti keskittyä, ettei jää ylimääräisiä lenkkejä rumasti törröttämään pitkin tekelettä. Mutta on tuo näpertäminen vain hauskaa puuhaa!

Ja kun postaus alkoi postikortilla, lopetetaanpa se samaan teemaan. Esikoisen lähettämä äitienpäiväkortti saapui eilisessä postissa. <3