sunnuntai 10. toukokuuta 2015
Puuttuva palanen
Kun Savonlinnan kirjakaupoista toinen, se enemmän itsenäinen, lopetti kevään korvalla toimintansa, kaupasta sai tyrkkyhintaan kaikenlaista valikoimiin kuulunutta tavaraa. Minäkin sorruin ostamaan yhtä sun toista, vaikken oikeastaan edes olisi mitään tarvinnut.
Eilen illalla kuusipäiväisen työviikon jälkeen ja kesäloman ensimmäisen osuuden kolkutellessa oven takana olin sopivassa mielentilassa ottamaan käyttöön yhden ostoksistani eli 500 palan palapelin. Puhti ei riittänyt sen kummempaan puuhailuun. Tuskin sain laatikon esille, kun kuopus oli jo kyljessä kiinni kyselemässä, mitä teen. Hänestä sainkin innokkaan apurin kuvaa kokoamaan. Pitäisi varmaan useamminkin rakennella palapelejä... tuli mukava yhteisen tekemisen hetki. Monta tuntia meni rattoisasti, välillä vain käväistiin saunomassa ja kokoaminen jatkui, kunnes homma oli valmis.
Eilen kävimme kolmeen pekkaan ruokakaupassa ostoksilla. Prismassa on edelleen remontti vähän vaiheessa ja tavarat seikkailevat paikasta toiseen niin ettei koskaan voi tietää missä mikäkin tuote piileskelee. Jossain vaiheessa kuulin sedän tokaisevan ilahtuneesti: "Tässähän näitä on!" Jaa mitä? No, valmiita täytekakkuja tämänpäiväistä äitienpäivää ajatellen! Kun näin kakkujen pöyristyttävät hinnat, toppuuttelin moiseen pennosia tuhlaamasta.
Tänä aamuna heräsin taas kohtuuttoman aikaisin ja peiton alla pötkötellessäni tulin murheelliselle mielelle, kun olin toisilta vienyt kakun ostamisen ilon ja varsinkin sen syömisen ilon. Niinpä loikkasin ylös sängystä ja aamukahvin jälkeen kävin kakkua vääntämään. Onneksi eilen olin napannut Prisman hedelmä- ja vihannesosastolta heräteostoksena rasiallisen ananaskirsikoita eli kapinkarviaisia.
Tällä pienellä, veikeällä hedelmällä ei ole mitään tekemistä sen kummemmin ananaksen, kirsikan kuin karviaisenkaan kanssa vaan se on sukua perunalle ja kotoisinkin Perusta! Maku tosin ehkä on ananaksen, kiivin tai karviaisen kaltainen ja koko kuin kirsikalla, joten siinäpä oiva hedelmäsalaatti, josta tämä pieni erikoinen hedelmä on saanut nimensä. Kuopus kysyi tänään, että onko ananaskirsikka marja vai hedelmä ja vastausta piti ihan googlesta etsiä.
Tämän päivän extempore-kakku kostutettiin maidolla, täytettiin omenahillolla ja kermalla sekä päällystettiin kermalla ja ananskirsikoilla. Siinä vaiheessa, kun kakussa oli koristeena vain ananaskirsikat, tuntui että jotain puuttui. Arvelutti lisätä enää mitään, ettei tule liikaa. Reunaa kiertävät pallukatkin olisi oikeastaan voinut jättää pois... mutta laitoin vielä kultarakeita.
Tässä vaiheessa perhekin oli jo heräillyt ja sain lahjaksi kauniin ruukkuruusun ja lämpimiä halauksia.
Vuosien ajan meillä on ollut tietyt äitienpäivärutiinit. Kun tytöt lauloivat kuorossa (yli kymmenen vuotta), kuorolla oli aina konsertti äideille ja kakkuakin tarjolla. Olemme myös viettäneet äitienpäivää yhdessä oman äitini kanssa. Tänä vuonna tästä yhteiskuviosta puuttuu kaksi palasta. Esikoinen on maailman äärissä ja niin on nyt äitinikin, tosin eri laidalla Eurooppaa eli Istanbulissa. Vaikka olen onnellinen näistä ihmisistä, jotka ovat lähelläni, olen kuitenkin tänään kaivannut kovasti näitä perhepalapelin puuttuvia osasia. Minusta taitaa vanhemmiten olla tulossa kanaemo, joka haluaisi koota pesueensa siipiensä alle suojaan.
Kanaemo kokkaili saapuvilla olevalle perheelle kakun lisäksi ihan oikeaakin ruokaa. Paistoin possupihvejä, jotka haudutin Mustapekka-ruokakermassa ja lisukkeeksi keitin perunoita ja tein salaattia, johon koristeeksi nakkasin tähteeksi jääneet ananaskirsikat. Kyllä maistui!
Iltapäivän kahville siirryimme ulkoruokintaan ja avasimme terassikauden. Ulkona oli mielettömän upea ja lämmin kevätsää! Aivan ihanaa! Luonto on silmänräpäyksessä vaihtanut värityksensä ankeanharmaasta hennonvihreäksi ja linnut pitivät mahtavaa äitienpäivän kahvikonserttia meille.
Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja kaikkien äitien kaikille lapsille!
PS. Ajelimme myös Luotojärvellä isää moikkaamassa. Palasimme kotiin peräkärry auton perässä iloisesti seuraten. Miksi? Se selviää myöhemmin!
Ananaskirsikan turkinkielinen nimi suomennettuna on "kultainen mansikka" ja kun niitä siellä auringossa kypsyneinä poimii, niin totta vieköön maistuvatkin mansikalta, vaikkeivat sukua olekaan!
VastaaPoistaIhana äitienpäivä sullakin :) Ja kahvi näyttää tutulta...
Kultainen mansikka - ihana nimitys! Vaikka eihän nämä Suomeen saakka rahdatut etelän hedelmät koskaan täällä maistu yhtä makealta kuin kasvupaikoillaan auringon alla kypsyneinä.
PoistaJa juu, samaa kahvia on juotu ;)
Mutta hyviä ovat ananaskirsikat täällä Pohjolassakin!
PoistaNiin ovatkin! :)
PoistaHaa, 500 palan palapelistä ei tuu kuin vihaiseksi ;-) Kakku on hieno...kuin kello toivon minuuteilla !
VastaaPoista500 palan palapeli on oivaa verryttelyä vaativampiin suorituksiin valmistautuessa :)
Poista