Kummitellen

Pitäkää huolta tästä karhusta...

Kun pikkuveljeni oli pieni ja sai kummeiltaan ylettömän hienot lahjat, hän kirjoitti tyytyväisenä kiitoskirjeeseen, ettei tarvitsisi niin paljoa kummitella. Siitä lähtien meillä on puhuttu kummittelemisesta, kun muistetaan kummilapsia.

Nytpä me saimmekin yhden kummitytön viikonlopuksi kylään! Vaikka kuopuksen luo hän ehkä enemmän tuli, niin pääsi kummitätikin mukavasta seurasta osalliseksi. Heti piti järjestää vähän ekstrakivaa ohjelmaa. Joten kävimme eilen Caperossa pitsalla ja pikaisen kaupoissa kiertelyn jälkeen sonnustauduimme karkkipusseinemme Bio Olaviin. Olimmehan lähdössä Lontooseen Perun perukoilta kotoisin olevan pienen karhuherran kanssa.

Elokuva oli sympaattinen, hyväntuulinen ja hupaisa tarina hassusta karhusta ja hyväsydämisestä perheestä. Näimme alkuperäisen version, jossa puhuttiin englantia. Nimenomaan valitsimme sen, sillä suomeksi dubattu ei houkutellut ketään meistä. Kyllä olimme tyytyväisiä näkemäämme ja illan mittaan naureskelimme elokuvan hauskoille sattumuksille.

Tälle päivälle meillä oli ohjelmassa valokuvausta ja sokerimassa-askartelua. Aamulla, kun tytöt vielä nukkuivat, paiston sitruunaisia kuppikakkuja, joita voimme sitten päällystää sokerimassalla. Kuppikakkujen ohje löytyi täältä.

Ohjeesta piti tulla 12 - 15 kuppikakkua, mutta minulla taikinaa riitti kahteenkymmeneen vuokaan! Tällä kertaa en paistanut kakkusia muffinipellillä. sillä toivoin taikinan pysyvän mahdollisimman tasaisena, että koristelu olisi yksinkertaisempaa. No, nythän vuoat jäivät vallan vajaiksi! Ei ole näköjään ollenkaan yksinkertaista saada sopivan kokoisia ja muotoisia leivonnaisia aikaiseksi. No, näillä mennään... mutta ensin mennään valokuvaamaan!

Kuopuksenkin oli tarkoitus lähteä mukaan kuvausreissulle, mutta hän oli huonovointinen, joten ei päässytkään mukaan. Mutta me kummitytön kanssa otimme monta sataa kuvaa Riihisaaren sorsista. Joten tässä nyt aika monta minun otoksistani... oli niin vaikeaa karsia ja valita, mitä ottaa mukaan ja mitä jättää ottamatta.

Kiersimme koko Riihisaaren,  mutta tällä kertaa aurinko piileskeli pilvien takana kurkistellen sieltä harvakseltaan.

Pohjoistuuli oli hyvin hyytävä ja välillä tuntui, että näpit jäätyvät irti käsistä. Mutta muuten tarkenimme kyllä ja olimme iloisia, että loskasää oli muuttunut takaisin oikeaksi talveksi. Saatuamme tarpeeksi sorsista, tallustimme takaisin  kotiin rantoja pitkin ja kiersimme Kyrönniemen puolella taas kallioille, jotka ovat kivenheiton päässä linnasta. Siellä varmaan kesäiltoina voisi nauttia oopperasta ihan ilmaiseksi...

Kotiin kipaisimme kiertäen Tuokkolanlahden kautta. Jäille ei ole menemistä, mutta Tuokkolanlahden jäässä oli kuin avannon jälki. Toivottavasti sinne ei kukaan ole pulahtanut!

Kotiuduttuamme kävimmekin sitten sokerimassan kimppuun! Musta massa on parasta ennen tätä tammikuuta, joten se pitäisi nyt viimeistään käyttää pois. Valkoista ostin lisää ja värjäsimme sitä pastaväreillä. Mutta värejä en ole raaskinut hirveästi ostaa, löytyy vain punaista, vihreää ja roosaa. Sitä mustaa tuli nyt tungettua sitten runsaasti noihin kuppikakkuihin...

Kummityttö on tosi taiteellinen ja taitava. Lumiukkoon hän jaksoi pipertää paljon pieniä yksityiskohtia ja hän myös keksi käyttää päivänkakkaramuotilla tehtyjä kukkia päällekkäin, jolloin saatiin huomattavasti näyttävämpi kukka aikaiseksi.

Onneksi illemmalla tuli serkku puoliskonsa kanssa käymään, että saimme apua näiden syömisessä. Kun niitä minttusuklaisiakin oli vielä... Serkun kanssa istuimmekin tietokoneen ääressä tekemässä tilausta Leipurin putiikkiin. Kyllä nykyään on shoppailu ylettömän yksinkertaista!

Aluksi kerroin, että halusin järjestää viikonlopuksi ekstrakivaa ohjelmaa, kun kerrankin saimme kummilapsen luoksemme. Minulla ainakin oli kivaa... toivottavasti toisillakin!