torstai 30. heinäkuuta 2020

Ruunaalla

Niin se vain tämäkin päivä valkeni sateisena. Mutta se ei päivän ohjelmaamme vaikuttanut, joten olimme jo varttia vailla yksitoista odottelemassa Ruunaan Matkailun päärakennuksen edessä. Sieltä meidät (ja moni muu) lastattiin pikkubussiin, jolla ajoimme varusterakennuksen luo. Jokainen sai ylleen pelastusliivit ja sadeviitan sekä kunnon kumpparit.


Kun kaikki olivat asianmukaisissa varusteissa, sullouduimme jälleen pikkubusseihin ja matka jatkui Lieksanjoen rantaan. Siellä kapusimme isoihin puuveneisiin ja huima seikkailumme pääsi alkamaan!

Sade harmitti siksi, että jouduin pitämään kännykän taskussa eikä kuvia siis voinut ottaa. Oli se kyllä muutenkin hyvä pitää suojassa, sillä koskenlaskussa tuppaa vesi pärskymään ja saimmekin päällemme kunnon loiskeet viidessä koskessa. Reitti kulki kyllä kuuden kosken läpi, mutta ensimmäinen koski oli  vain harjoittelukoski, jossa pudotusta oli huimat 40 senttiä. Siinä ei vielä roiskunut.

Koska oppaan selostus on jo unohtunut, en muista ensimmäisen kosken nimiä. Enkä kai seuraavaakaan... Mutta matkallamme tuli vastaan mm. Kattilakoski, Neitikoski, Murrookoski ja Siikakoski. Näistä ilmeisesti Neitikoski on vaativin ylitettävä.

Kipparimme käänsi muutaman koskenylityksen jälkeen veneemme takaisin tulosuuntaan, joten saimme nähdä toisen venekunnan koskenlaskut. Harmi, etten ehtinyt kaivaa kännykkää esille, että olisin saanut ikuistettua nuo ikimuistoiset hetket. Toiseksi viimeisen, eli Murrookosken jälkeen ehdin saada muutaman huonolaatuisen otoksen muistoksi tästä elämyksestä.




Murrookosken jälkeen rantauduimme ja pääsimme herkuttelemaan karjalaisen pitopöydän ääreen. Tarjolla oli salaattia, savulohta, lanttukukkoa, karjalanpiirakoita ja munavoita, makkaroita, nokipannukahvia ja kuivakakkua, Oli muuten hyvää ja tämä "eräkämppä" oli ihastuttava!




Ruoan jälkeen moni etsi pikkulaa. Kummasta ovesta menen sisään? Ei niin perinteiset kyltit kyllä :)



Muutama kuva majan ulkopuolelta antaa paremman kuvan kohteesta.




Retkeläisten varusteet jätettiin oven ulkopuolelle riukujen varaan.


Kun toiset vielä söivät, minä kipaisin rantaan ottamaan kuvia.




Lun huomasin rantaa seurailevan polun, juoksin Murrookoskelle kuvaamaan. Juoksin, koska en tiennyt kuinka paljon oli aikaa... Etten vaan jäisi veneen kyydistä, kun toiset jo jatkaisivat matkaa.


Vesisateen liukastamilla pitkoksilla en tosin lainakumppareisani uskaltanut juosta.


Kun palasin, veneemme kelluivat vielä tyhjinä laiturin vieressä.


Ruokailun jälkeen laskimme vielä Siikakosken ja veneilimme takaisin lomakylän rantaan. Omat kengät löytyivät päärakennuksesta. Olipa kiva reissu! Voisin lähteä toistekin!

Koska olimme kuulleet, että Ruunaalla oli myös hyvät patikkareitit, päätimme lähteä jaloittelemaan Koskikierrokselle.



Nyt polku olikin kivikkoisempi, juurakkoisempi ja muutenkin haasteellisempi kuin eilen Suomunkierrolla. Mutta kaunista oli!


Siinä Lieksanjoen vartta tallustellessamme huomasimme jotain värikästä vedessä... Hei, siellähän menee koskenlaskijoita kumiveneillä! Äkkiä veden äärelle heitä kuvaamaan! Harmi vain, että tällä kohtaa koski oli rauhallinen eikä kunnon pärskeitä nähty.





Sillat on tehty ylitettäviksi. Ja tuolla näkyy yksi!




Näkymä Siikakosken sillalta


Aikamme kuljimme merkittyä polkua, mutta lopulta käännyimme palaamaan takaisin päin kulkien joen vartta. Sade vain kiihtyi ja aloimme jo kyllästyä siihen. Siksi patikkamme jäi aiottua lyhyemmäksi. Vaikka sää on vain pukeutumiskysymys, niin kyllä sitä saa suivaantua sinnikkäästi jatkuvaan pisarointiin.





Onneksi meille oli varattu saunavuoro illalla. Sitä kyllä jo kaipasi ainaisen sateessa likoamisen jälkeen. Sympaattinen on tämä saunarakennus.


Siinä oli erikseen pukuhuone, pesuhuone, löylyhuone ja tämä vilvoittelutila.


Saunan lauteille mahtuisi isompikin porukka.


Koska oli tilaisuus, pulahdin Rekusenjärveen. Vesi tuntui ensin kylmältä, sitten ihanalta. Niin ihanalta, että kävin järvessä vielä toistekin.



Jokohan sitä tällaisen toimen päivän jälkeen saisi helposti unen päästä kiinni?

2 kommenttia:

  1. Aivan mahtava päivä <3 Huippu kokemus, jota on mukava muistella. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tältä reissulta on jo tähän mennessä kertynyt paljon hyviä muistoja, joita voi sitten talven pakkasilla muistella :)

      Hyvää viikonloppua sinullekin, Tarja!

      Poista