Toukokuu taputeltu

Eletään jo ihanaa kesäkuuta, mutta palasin vielä toukokuun muistoihin kännykän muistikortilta löytyneiden kuvien kera.

Karvaisia lapsenlapsia tuli hoideltua ja samalla seurattua kevään etenemistä. Alkukuun kuvissa vasta heräillään talviunesta, mutta loppukuussa on jo ihan kesä!

Olin kuun alkupäivinä lomalla ja tein edes jotain hyödyllistä siivoamalla alakerran varaston ja takkahuoneen. Roskiin meni paljon kaikenlaista turhaa rompetta, mutta eniten vietiin läheiselle toimintakeskukselle kierrätykseen yhtä ja toista meille tarpeetonta, mutta ehkä jollekulle toiselle tarpeellista.

Kuvissa varasto siivouksen jälkeen. Hyllyillä on täyttä edelleen, mutta holtiton kaaos on selätetty!

Sekin etu järjestelystä on, että nyt samankaltaiset tavarat ovat samassa paikassa eikä vähän siellä sun täällä.

Tuli myös inventoitua säilötty omaisuus... löytyi sellaisiakin juttuja, joita en edes muistanut olevan olemassakaan. Eli oli korkea aika tehdä löytöretki omaan varastoon!

Seuraavissa kuvissa näkyy kuinka alkutekijöissään kasvuunlähtö oli toukokuun ensimmäisinä päivinä.

Yhtenä iltana Luotojärveltä kotiin päin tullessa Hietalahden seutuvilla oli ruukullinen kultaa. Jos siis on uskominen vanhaan sanontaan rikkauksista ja sateenkaaresta.

Samana päivänä kävimme ostamassa Lippakioskilta kesän ensimmäiset pehmikset. Nam, oli hyvää! Mutta ei sitä ulkona tarennut syödä, piti mennä autoon lämmittelemään.

Herkuttelu ei loppunut siihen. Seuraavana päivänä kahviteltiin omalla terassilla.

Varaston siivouksen yhteydessä löysin pienen Nasu-pehmolelun, joka on joskus muinaisuudessa saatu Mcdonalds'ilta. Pieni koira rakastui siihen ja nukkui päiväunetkin Nasun kanssa.

Pitihän sitä leipoakin... ainakin pari kertaa paistoin pullaa. Voisilmäpullat olivat syöjien suosikit ja ne hävisivät nopeasti näkyvistä.

Korvapuustit kelpasivat sitten kun paremmat herkut oli jo syöty.

Sämpylöitäkin tein. Ne ovat niin helppoja ja nopeita leivottavia. Itse tehtynä myös edullisia. Mikä parasta, sämpylätaikinaan voi upottaa kaikenlaisia tähteitä jääkaapista...

Jotkut näistä sämpylöistä olivat ilmeikkäitä.

Tein myös feta-kantarellipiirakkaa, sillä se kävi kaikille. Myös lihaa karttelevalle esikoiselle, joka iloksemme ilahdutti meitä pistäytymällä kotikonnuilla.

Äitienpäiväkakku koristeltuna on esitelty jo aiemmin. Tässä kuva kakkupohjasta, heh.

Koirat osasivat ottaa rennosti. Osaisinpa minäkin!

Saintpauliani innostuivat jälleen kukkimaan ihan holtittomasti. Ne ovat sitten kiitollisia kasveja... jaksavat kukoistaa vuodesta toiseen ilman hoitoa ja aika usein ihan unohdettuina.

Meillä grillataan vain silloin kun nuoriso on paikalla. Silloin onkin ihan juhlat! Herkkua kerrakseen!

Sukkaa pukkaa aina vain. En ajatellut mitään kesätaukoa pitää. Näistä tulee omat perusteellisemmat päivityksensä myöhemmin.

Etätyöläisenä en juuri työmatkoja tarvinnut taittaa, mutta koiralenkeillä ihmettelin heräilevää keväistä luontoa. Hento kevään vihreys on todella sykähdyttävää.

Esikoisen ehdotuksesta ostimme kesäkurpitsaakin. Ajatus oli grillata sitä, mutta koska se jäi paistamatta, tein kurpitsasta kuppikakkuja. Nämä ovat ihan tajuttoman hyviä. Ohje löytyy täältä (klik).

Tuokkolanlahden sillalta Kyrönsalmeen päin katsellen olivat auringonlaskut ilta toisensa jälkeen kuin taidetta.

Erään kerran oli kävelytielle ilmestynyt katuliitutaidetta...

Koirat siitä yli tassuttelivat ja tekivät nekin omat taideteoksensa.

Kevättaskuruohoryppäitä on ilmestynyt aina vain enemmän ja enemmän pitkin teiden varsia. Ihastuttava keväinen kukkija!

Puutarhassa oli paljon tekemistä. Onneksi sain apua niin sedältä kuin nuorisoltakin. Yhdessä tehden työt joutuvat! Koirakaksikko piti seuraa meille kaikille.

Kun puuhataan ulkona, ruoan valmistamiseen ei aika riitä. Onneksi voi tilata pitsaa! Capero on koronasulun jälkeen avannut ovensa take away -palvelulle ja mehän otimme tilaisuudesta vaarin. Siis pitsan.

Vaikka tein enimmäkseen etätöitä, yhtenä lauantaina olin asiakaspalvelussa työpaikalla. Kahvitauolla popsin banaanin palanpainikkeeksi.

Puutarhaan piti taas hankkia kaikenlaista. En enää muista mitä olimme etsimässä Tokmannilta... Emme löytäneet sitä etsimäämme, mutta ostin heräteostoksena uudet Schetsersit. Ne kun ovat ihan parhaimmat kengät vaikka reissuiluun ja kun halvalla sai... Tokamannin alkuperäinen hintakin oli hämmentävän edullinen, mutta kun siitä vielä sai alennuksen, niin näiden popojen hinnaksi jäi vain 35 €. Eihän niitä mitenkään voinut jättää sinne kauppaan! Näyttävätkin ihan minun kengiltäni!

Puutarhassa on tullut vietetyksi monta tovia. Yhtenä iltana yllätyksekseni sain seurakseni pihamme hiljaisen asukin. Se ei tosin ollut ollenkaan seurallinen vaan pisti päänsä nurkkaan. Aikansa siellä kyhjötettyään siili kuitenkin päätti painella turvallisempaan paikkaan piiloon eli se kipitti sokkelin viertä terassin alle lymyilemään.

Seuraavana päivänä sain seurakseni västäräkin, joka keikutteli pyrstöään ja pyrähteli paikasta toiseen. Sen kuvaaminen ei kännykällä onnistunut, joten nämä kuvat on otettu minijärkkärillä.

Pihalla on vieläkin keskeneräistä, mutta näköjään olen jo napannut pari pihakuvaa.

Toukokuun puolella sain monta postikorttia, joista ei kuitenkaan ole kuvia. Jyväskylän siskolta tuli pyyhkeitä... Kiitos! :)

Seuraava koirakuva pääsi mukaan blogiin siksi, että siinä meillä on matot lattialla! Koiralasten vierailujen ajaksi yleensä rullaamme matot pois selvitäksemme vähemmällä pyykillä. Nyt meni kyllä hyvin, yhtään vahinkoa ei sattunut!

Kirjojen lukeminen on edistynyt tosi hitaasti, koska aika on mennyt muissa puuhissa. Enni Mustosen uutuusromaani, Pukija, on kirjastossa varatuimpien joukossa ja laina-aika on vain kaksi viikkoa. Minulla meni koko laina-aika lukemiseen, joten aika ei riittänyt erillisen kirjapostauksen tekemiseen.

Tosin se ei nyt haittaa. Kirja oli vähän pettymys... Kirja on viimeisin eli 8. osa Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjaa. Aluksi päähenkilö oli paimentyttö-Ida ja hänestä kerrottiin monessa kirjassa. Sitten päähenkilöksi nousi Idan tytär Kirsti ja nyt kirja kertoi jo Kirstin tyttärestä Vienasta.

Ne oikeaa historiaa sivunneet tapahtumat, jotka aiemmin viehättivät lukijaa, nyt jotenkin hämmensivät. Ei kai yksi tavallinen suomalaistyttö voi tavata 1950-luvun alun kaikkia kuuluisuuksia Armi Ratiasta Mae Westiin ja Marilyn Monroeen? Manninen kirjoittaa kyllä sujuvasti ja tuntee historiansa, mutta ehkä kannattaisi pysytellä kohtuudessa... Lukemisen jälkeen oli ihan pöllämystynyt olo.

Sarja jatkuu edelleen. Luen varmaan vielä seuraavatkin osat, mutta odotukset eivät enää ole kovin korkealla.

Siinäpä toukokuun touhut pieninä välähdyksinä. Mitähän kivaa kesäkuu tuokaan tullessaan?