Vilkaisu viime viikkoon

Aika rientää, minä en... Tai kai sitä riennän minäkin, kun en tänne blogimaailmaan tahdo ennättää millään. Nytkin on monta juttua postaamatta. Siksi oikaisen ja tiivistän, pistän monta päivää samaan pakettiin.

Aloitetaan oikeastaan jo toisssaviikon lauantaista. Silloin heräsin siinä uskossa, että ennen puolta päivää hyppäisin kummitädin kyytiin, ajelisimme Kerimäelle, jossa lastautuisimme Kososen linja-autoon, joka kurvailisi kohti Imatraa ja Yllätysten ovet -teatteriesitystä. Vaan toisin kävi. Juuri kun aioin hypätä teatterimekkoon, soi puhelin. Äiti soitteli, että reissu on peruttu, koska teatteriesitys on peruttu sairastapauksen vuoksi.

Höh. Mitäs sitten?

Kummitäti oli päättänyt sijaistoimintana mennä käymään vanhempieni luona, joten hyppäsin kyytiin minäkin ja autoilimme Luotojärvelle Suopursu-kukkakaupan kautta. Kukkakaupassa iski runsaudenpula, emmekä meinanneet millään osata valita niitä ihan ykköskukkia seuraavan viikon syntymäpäiväsankarille eli isälle.

Luotojärvellä olikin jo upeat tulppaanit, jotka hannuhanhimaisen onnekas isäni oli voittanut kukkakaupan arpajaisista.

Meidän kimppuumme päätyi lopulta muhkeat krysanteemit ja neilikoita. Kimppu oli taidokkaasti sidottu ja näyttävä, mutta ei se tässä kuvassa kummoiselta näytä.

Sunnuntaipäivä meni tuumaillessa, lueskellessa, kokkaillessa ja neuloessa. Leikin Minna Canthin päivää, leivoin kakun ja tein postauksen etukäteen tiistaina julkaistavaksi. Kävin siellä Riihisaaren Barbie-näyttelyssäkin. Ja päättelin viimeisimmät neulomukseni, Villasukkien vuosi kirjan ohjeella kilkuttelemani anemonet. Ne olivat niin pientä kokoa, ettei kotona nyt ollut mallijalkaa, joten tungin sukkien sisään täytettä ja sain aikaiseksi erikokoiset sukkapökäleet. Niistä sitten yritin napsia edustavia otoksia somettamista varten.

Maanantai oli reissupäivä ja koulutuspäivä. Anivarhain aamusella läksin kotoa tallustelemaan kohti työpaikan pihaa, jossa hyppäisin reissukaverin kyytiin. Ennätin neljän kilometrin matkalla kastua läpimäräksi, sillä heti kohta kotoa poistuttuani taivas alkoi mättää nenäliinan kokoisia räntäriekaleita tuutin täydeltä. Eipä ollut sateenvarjoa mukana, eikä takki ollut vedenpitävä. Ennen kuin olin perillä, märkyys puski läpi talvitakin ja kasteli alla olleen neuletakinkin. Hiukkasen oli nihkeä päivä tulossa kostuneissa kuteissa. Onneksi kuitenkin matkaan pääsin enkä tautia saanut.

Työkamusen kanssa ajelimme Varkauteen Itä-Suomen kirjastojen tulevaisuustyöpajaan. Päivän aikana puserrettiin valmiiksi Itä-Suomen kirjastojen palvelulupaus, mutta ihan hirveästi ei kyllä kajottu tulevaisuuteen...

Päivän parasta antia oli aamukahvit, lounas ja kollegojen tapaaminen.

Tiistai oli leffapäivä. Ihana, koskettava leffapäivä. Jo syksyllä Helsingin (ja varmaan muuallakin) elokuvateattereissa nähty Nuori Astrid oli vihdoin matineanäytöksissä Savonlinnassa. Minunhan oli tarkoitus käydä tämä nuoren naisen kasvukertomus katsomassa kirjamessureissulla Helsingissä, mutta aika ei vain riittänyt. Onneksi nyt aamuvuoron jälkeen ennätin Killaan haltioitumaan.

Elokuvan Astrid on nuori Astrid Lindgren ennen kuin hänestä tuli Lindgren. Käsikirjoitus, ohjaus ja näyttelijäntyö... niin onnistunut kokonaisuus! Tykkäsin tosi paljon!

Tarina tosin voisi olla kenen tahansa nuoren, kauniin ja lahjakkaan tytön tarina. Samanlaisia kohtaloita on varmasti ollut aikanaan muitakin. Rakastuminen oman isän ikäiseen mieheen (seitsemän lapsen isään!), ei-toivottu raskaus, muutto muualle raskauden salaamiseksi, synnytys yksin kaukana kotoa ja kipeimpänä kaikesta lapsen jättäminen kasvatiksi toiseen maahan. Traagista ja kamalaa. Onneksi tässä tarinassa oli onnellinen loppu!

Tiistai oli myös Minna Canthin päivä. Teemapostauksen tein siis jo etukäteen, julkaisin vain vasta oikeana päivänä. Nyt luin loppuun Canthin novellikokoelman Laulaja ja muita novelleja. Aika traagisia tarinoita nämäkin. Vaikka maailma oli erilainen yli sata vuotta sitten, kerronta kestää aikaa ja osa tuon ajan yhteiskunnan epäkohdista on edelleen olemassa. Voin hyvin kuvitella, että kirjailija on ollut oman aikansa uskalikko ja kummajainen. Nostan hattua, että tällä seitsemän lapsen äidillä on töidensä ohella riittänyt sisua, tahtoa, voimaa ja aikaa taistella vähempiosaisten ja naisten puolesta.

Samalla nappasin kuvan jo aiemmin loppuun lukemastani Ian McEwanin kirjasta Rannalla. Siitä ei riitä kerrottavaa omaksi postauksekseen. Ihan en jaksanut täysillä uppoutua vastavihityn pariskunnan hääyöongelmiin enkä siihen, miten tähän hetkeen oli päädytty ja mitä sitten seurasi. Sinnikkäästi kahlasin romaanin alusta loppuun, mutta en menisi suosittelemaan kirjaa kenellekään.

Keskiviikkona oli melko tyypillinen kevättalven sää. Loskaista ja harmaata. Mutta ei sentään räntää rätkinyt taivaan täydeltä, kuten viikon parina ensimmäisenä päivänä. Torilla oli markkinat, joten perinteisesti olisi pitänyt olla kevään kurjin keli...

Markkinoilta en mitään ostanut. En tarvinnut. Mutta Mustissa ja Mirrissä kävin tekemässä vähän hankintoja viikonloppua varten.

Lopulta lompsin töihin iltavuoroon. Onneksi oli jalassa kumpparit!

Täältä tulin...

... ja tänne menin.

Siis tänne.

"Kumpi voittaa, karhu vai leijona, kysyy minulta töissä johtaja... Mikä minä olen sille vastaamaan, multa luvut jäi kesken aikanaan..." Pekka Ruuskan Rafaelin enkeli -biisi pyöri pääni sisäisessä jukeboxissa pitkin viikkoa. Veikkaan, että syynä siihen oli keskiviikon kevätpäiväntasaus, jonka takia pohdin päässäni, että kumpi voittaa, yö vai päivä, talvi vai kevät.

Torstaina ei omassa elämässäni tapahtunut kummempia, mutta päivä oli pikkuisen yötä pidempi. Aurinkokin näyttäytyi. Kyllä se päivä näyttää voittavan ja siinä sivussa kevät päihittää talven.

Perjantaina alkoi viikonloppu ja se on tällä kertaa oma tarinansa se. Palaan rikospaikalle myöhemmin.