Katsaus menneeseen ja tulevaan

Taas on aika hyvästellä matkassa mukana kulkeneet kalenterit ja ojentaa käsi uusille. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan jätin hankkimatta laskutaskullisen seinäkalenterin. Laskut tulevat nykyisin enimmäkseen verkkopankkiin, joten S-ryhmän lahjakalenteri pääsi keittiön seinälle killumaan ja ajan kulkua kuvaamaan.

Seinäkalenteria tärkeämpi työkalu ja ajanhallinnan apuväline on taskuun tai käsilaukkuun sopivasti sujahtava kirjan mallinen kalenteri. Koska viime vuotinen keikkakalenterini oli niin ylivertaisen mainio kapistus, piti sitten hankkia Heli Pukin taidonnäyte ohjenuoraksi tällekin vuodelle. Siinä ne ovat sulassa sovussa vierekkäin, viime vuoden ja tämän vuoden alut. Sivut aluksi tyhjillään, mutta mieli toivoa täynnä ja toivottavasti monia uusia seikkailuja tiedossa...

"Kulkijan kumppaniksi, tunnelmantekijäksi, oivaksi oppaaksi ja mainioksi muistipiiriksi, tuli vuonna 2019 eteen sitten mitä vaan." Eli eiköhän jo lähdetä! Kuten alkusivut kutsuvat.

"Otetaan tilanteesta maut ja sävyt talteen ja nautiskellaan elämän tarjoamista kokemuksista ja maisemista ihan ajan kanssa. Ja ollaan tässä. Ja välillä sitten taas ihan muualla."

Oi, kuinka oiva ohje! Tähän tartun taas, kuten viime vuonna tartuin lankoihin.

Näissä kalentereissa on mieltä lämmittävän paljon hauskoja oivalluksia ja nyt jopa runoja... Ei siis mikään tylsä peruspäiväkirja, vaan ihan elämänmakuinen ystävä ja kanssakulkija, vaikka onkin aika paperinen.

Kun vertasin viime ja tämän vuoden ensimmäisen viikon merkintöjä, huomasin, että jotkut asiat toistuvat... Kuopuksen koiralapsi vietiin vuoden vaihduttua kotiinsa viime vuonna  ja sama puuha kahden koiran kanssa oli esissä myös nyt vuoden alkajaisiksi. Muuten kaiken joulutohinan jälkeen tuntuu, ettei niin kovin mitään äksöniä elämäänsä kaipaakaan. Töiden lisäksi riittää, kun saa nukkua kunnon yöunet ja puuhailla omiaan. Paitsi jos ystävät kysyvät rupattelemaan kahvikupin äärelle, olen tikkana valmis!

Viime vuonna tykkäsin Keikkakalenterin hyvästä asenteesta. Sinnillä ja huumorilla läpi vaikka harmaan kiven. Nyt kun joka kuukauden ensimmäisellä aukeamalla on runo, kirjasen luonne muuttuu astetta runotyttömäisemmäksi. Vähän totuttelen tähän uuteen tyyliin. Ei se huono ole, mutta pehmeämpi. Tykkäsin siitä, että kalenteri vähän tyrkki eteenpäin ja potki persuuksille. Silti oli hyvänmielen positiivinen pilke silmäkulmassa.

Ja kun vuosi on lusittu, päästään viimeiselle sivulle. Sielläkin hyvä vire väreilee, vaikka loppu häämöttää. Onneksi, kun yksi kirja ja vuosi loppuu, uusi vuosi ja kirja alkaa. Sellainen postiviivinen elämän kierre.

Vuoden vaihtuessa voi asettaa itselleen tavoitteita tai tehdä lupauksia paremmasta elämästä tai muusta kunnostautumisesta. Olisi suotavaa minullekin, mutta tunnen jo itseni. Enemmin tai myöhemmin käyn lipsumaan kuitenkin. Että vähemmillä itsesyytöksillä selviää, kun ei erehdy liikoja lupailemaan.

Vuosi sitten asetin tavoitteen olla ostamatta enää enempiä lankoja. Sen verran kattavat varastot löytyi ja löytyy jo ennestään. Tuskin lankavalmistajat ovat toimintaansa lopettamassa kohtakaan, joten uusia houkutuksia ilmestyy kauppojen hyllyille joka sesongissa. Ja niitä ale-lankoja on aina. AINA. Ettei oikeasti tarvitsisi hamstrata.

Vaan kun ihminen on heikko. Houkutuksille altis. Lankaholisti.

Silti selvisin mielestäni kohtuullisesti. Lankamäärä ei tainnut vähentyä, mutta ei paljon kasvanutkaan. Loppuvuodesta sorruin lankaostoksille pariinkin kertaan, mutta muuten pysyin hyvin ruodussa. Jos ei joululahjasateenkaarisukkiin olisi tarvinnut ostaa viittä kerää Seitsemää veljestä, langan määrä olisi jopa vähentynyt. Mutta jospa nyt alkaneena vuonna ei tarvitsisi kukkaronnyörejä raotella lankaostoksilla. Voisin väkertää valmiiksi kaiken jo olemassaolevan materiaalin. Tässäpä siis taas tavoitetta tälle vuodelle!

Vuonna 2016 elin kulttuurivuotta ja otin tavoitteeksi harrastaa kulttuuria vähintään kerran kuussa. Pääsin tavoitteeseen hyvin, paitsi kesäkuussa kämmäsin. Kuitenkin vuoden kokonaissaldo oli niin kulturelli, ettei yhden kuun lipsahdus haitannut. Siitä lähtien olen kuitenkin kirjannut ylös vuosittaiset kulttuurikäyntini, joskin kaikki museot, näyttelyt tai muut sellaiset on jäänyt kirjaamatta ylös.

Vuonna 2018 tein 16 kulttuurikäyntiä, joista elokuvia oli kuusi, teatteria seitsemän ja konsertteja vain kolme. Konserttien vähäinen määrä oli pienoinen järkytys. Jäikö musiikillinen aktiivisuuteni todella näin niukaksi? Kun tätä pähkäilin, huomasin unohtaneeni kirjata listaan ylös elokuisen Laura kehässä -konsertin, mutta olen sen nyt kuitenkin jo kokonaisuuteen lisännyt.

Vuonna 2017 otin tavoitteeksi lukea 52 kirjaa ja tehdä 52 käsityötä valmiiksi saakka. Kumpikaan tavoite ei täyttynyt, mutta tavaksi jäi kirjata ylös luetut kirjat ja tehdyt käsityöt.

Viime vuonna tein valmiiksi saakka 25 käsityötä: kymmenet sukat, kuudet kämmekkäät, neljä virkattua mattoa, kahdet lapaset, yhden pipon, yhden virkatun takin ja yhden huivin. Keskeneräisinä on yhdet kirjoneulesukat, sillä ensin neulottu on niin paljon löyhempää kuin toisena tehty, että ovat ihan eri kokoa. Nyt käyn kissanhännänvetoa itseni kanssa, että puranko sen isomman sukan ja neulon kokonaan uudelleen... Olisi kyllä hirmuinen homma!

Tänä vuonna olen jo pudottanut puikoilta yhdet sukat, jotka kylläkin on edelleen viimeistelemättä ja toisista sukista on ensimmäinen valmis. Neulominen no niin terapeuttista, ettei sitä voi lopettaa. Aina on hyvä päivä, jos vain ehtii hetkenkään istahtaa käsityön ääreen.

Viime vuonna kirjojen lukeminen käynnistyi ylettömän takkuisesti, mutta sain silti luettua 33 kirjaa. Floppeja oli ainakin Robertsonin Hyvästien aika, Martin-Lugandin Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia. Mutta tulipahan nekin luettua. Helmiä olivat Victoria Hislopin Saari, Mikko Kamulan Iso härkä, Sofia Lundbergin Punainen osoitekirja ja Minna Rytisalon Rouva C. Muitakin mukavia lukukokemuksia sain, mutta nämä neljä olivat ehkä ne kutkuttavimmat. Pauliina Rauhalan Synninkantajat oli taitavasti kirjoitettu, tekstiltään runollinen, mutta aiheeltaan rajuudessaan rujo ja ruma, raaka ja riipivä.

Useita kirjoja luin Victoria Hislopilta (Saari, Elämänlanka ja Paluu), Kristiina Vuorelta (Näkijän tytär ja Neidonpaula), Clare Mackintoshilta (Minä näen sinut ja Anna minun olla), Sophie Kinsellalta (Himoshoppaajan vauva ja Yllätä minut) ja Stieg Larssonilta (Miehet, jotka vihaavat naisia ja Tyttö, joka leikki tulella).

Maailmassa on niin paljon luettavaa ja niin vähän aikaa, ettei ikinä lukeminen lopu. Varsinkin kun kirjoittajat kirjoittavat ja painokoneet painavat uutta tauotta. Niinpä yritän ahmia tänäkin vuonna mahdollisimman monta kirjaa. Hyvällä alulla ollaan jo, sillä kaksi kirjaa jo luin ja kolmas on jo puolessa välissä. Jospa tähtäisin taas siihen viitenkymmeneenkahteen... Nähtäväksi jää, kuinka tädin käy!

Muuten on kalenterissa toistaiseksi aika paljon tyhjää. Koiranhoitoa sinne on jo merkitty, yksi Helsingin keikka ja yksi konserttielämys. Mitä muuta vuoden aikana tuleekaan vastaan? Jännityksellä odotan!